Hornan Spellgoth matkastaan metallilaulajana: ”Ennen kaikkea pitää löytää oma ääni”
Horna-yhtyeestä sekä aiemmin muun muassa Turmion Kätilöistä tunnettu Tuomas Rytkönen eli Spellgoth on kulkenut pitkän ja omaleimaisen matkan suomalaisen metallimusiikin parissa. Laulaminen tuli hänen elämäänsä kuitenkin jo huomattavasti ennen black metalia: Rytkönen kertoo laulaneensa lapsesta asti niin kirkossa, erilaisissa juhlissa kuin Tiernapojissakin.
Kaaoszine tapasi Spellgothin elokuussa Hellsinki Metal Festivalissa ja istahti muusikon kanssa alas keskustelemaan hänen urastaan metallilaulajana osana videosarjaamme, jossa kotimaiset ja kansainväliset metallilaulajat kertovat omasta matkastaan vokalisteina.
Keskustelussa Spellgoth avaa suhdettaan metallimusiikkiin, oman lauluäänensä löytämistä sekä ajatustaan siitä, miksi black metalissa ilmaisun pitäisi hänen mielestään olla tekniikkaa tärkeämpää. Hän kertoo myös, miksi ei ole koskaan halunnut vokaalien nousevan musiikissa muiden instrumenttien yläpuolelle ja mitä neuvoja antaisi omaa polkuaan vasta aloittavalle metallilaulajalle.
Metallimusiikki löytyi ala-asteella – mutta ”metallimieheksi” Spellgoth ei itseään kutsu
Spellgothin ensimmäiset muistot metallimusiikista ulottuvat ala-asteelle. Kaverin isosiskon kautta kuunneltavaksi päätyi muun muassa AC/DC:n ja Iron Maidenin levyjä.
Vaikka raskas musiikki jäi osaksi hänen elämäänsä, Spellgoth painottaa, ettei ole koskaan kokenut olevansa erityisen genreuskollinen metallifani.
”En ole millään tasolla metallimies. En ole millään tavalla genreihminen. Minua kiehtoo musiikki musiikkina. Hyvä biisi on hyvä biisi genreen katsomatta.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Teini-iässä kuunteluun kuului hetken aikaa Metallicaa, mutta Spellgoth kertoo kiinnostuneensa enemmän esimerkiksi Nirvanan kaltaisesta noise rockista sekä myöhemmin rajummasta konemusiikista. Mukaan mahtui myös lyhyt death metal -vaihe ennen kuin tie johti black metalin pariin.
Black metalissa häntä ei kuitenkaan kiinnostanut ensisijaisesti musiikin metallinen pohja.
”Siihen black metalliin liittyy niin paljon muutakin kiehtovaa asiaa.”
Ideologinen puoli muodostui Spellgothille tärkeäksi osaksi kokonaisuutta – hänen omien sanojensa mukaan sen ”kovaksi ytimeksi”.
Laulamista kirkossa, juhlissa ja Tiernapojissa
Musiikin tekeminen oli tullut mukaan jo ennen ensimmäisiä metallibändejä. Spellgoth kertoo soittaneensa pianoa pienestä pitäen, vaikka musiikkikouluissa soitettu materiaali ei tuntunut puhuvan samaa musiikillista kieltä hänen kanssaan.
Omien sävelmien tapaileminen pianolla alkoi jo nuorena. Myöhemmin mukaan tuli akustinen kitara, ja yläasteen alussa löytyi kaveriporukka, jonka kanssa bänditoiminta käynnistyi.
Laulaminen itsessään ei ollut uusi asia.
”Olen laulanut ihan pienestä pitäen. Olen laulanut kirkossa ja kaiken maailman juhlissa ja Tiernapojat joka kouluvuonna ja kaikkea vastaavaa. Olen aina tykännyt laulamisesta.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy
Bändissä laulaminen oli kuitenkin aluksi hieman vastentahtoista. Spellgoth olisi halunnut keskittyä yhteen instrumenttiin, mutta päätyi samaan aikaan soittamaan kitaraa tai bassoa ja laulamaan.
Äärimmäisempi vokalisointi alkoi ensimmäisten bändikokeilujen yhteydessä seitsemännellä luokalla ja ohjelmisto oli vähintäänkin laaja.
”Soitettiin cover-biisejä hyvin laajalla otannalla Sex Pistolsista Sepulturaan, mutta kaikki death metal -vokaaleilla.”
Koska Spellgoth oli laulanut nuorempana puhtaalla äänellä, murinavokaalit tarjosivat jotain täysin uudenlaista kokeiltavaa.
Toisten laulajien kopioimisesta oman äänen löytämiseen
Black metalin löytyessä myös muiden laulajien imitointi tuli hetkellisesti osaksi oman ilmaisun etsimistä. Genre oli tuolloin Spellgothille vielä vieras maailma, joten lähtökohtia haettiin levyiltä, joita hän itse kuunteli. Kuuntelussa pyörivät esimerkiksi Paradise Lost, Entombed ja Gorgoroth. Melko nopeasti ajatus muiden kopioimisesta alkoi kuitenkin tuntua väärältä.
”Huomasin, että oma ääniala oli tietynlainen. Miksi helvetissä minä rupeaisin kopioimaan kenenkään toisen soundia? Minun on löydettävä se oma ääni.”
Siitä muodostui periaate, joka näkyy hänen suhtautumisessaan laulamiseen edelleen.
”Se aika nopeasti muotoutui siihen, että minä laulan tasan tarkkaan niin kuin itse laulan, ja sillä siisti.”
Spellgothin lähestymistapa poikkeaa samalla melko voimakkaasti teknisen laulamisen korostamisesta. Hän sanoo suoraan, ettei koe omaavansa edelleenkään varsinaista laulutekniikkaa.
Ääni voi muuttua päivän, mielialan ja ympäröivän tilanteen mukaan – ja juuri sitä hän pitää vahvuutena.
”Se on mielestäni enemmänkin voimavara. Siinä on tiettyä eloa, eikä se missään vaiheessa kuulosta staattiselta.”
”Sen pitää olla vapaa tuli, joka palaa aina vähän erilaisella tavalla”
Black metalissa ääni ei ole Spellgothille vain tekninen työkalu, jolla tuotetaan tietynlainen tunnistettava soundi.
Sen pitäisi välittää jotain syvempää.
”Ääni työkaluna kuvastaa sitä kovaa ydintä. Sen pitääkin olla sellainen vapaa tuli, joka palaa aina vähän erilaisella tavalla riippuen ympäröivistä energioista ja kaikesta.”
Sama ajatus määrittelee pitkälti sitä, millaisesta black metal -laulamisesta hän itse pitää.
Spellgothin mukaan epäaito ilmaisu kuuluu melko nopeasti, jos laulaminen rakentuu lähinnä opetellun tekniikan ja maneerien varaan.
”Sellaisen falskin kuulee aika nopeasti. Pyritään vain jonkun tekniikan kautta toteuttamaan jotain maneerismia, ja sieltä puuttuu kokonaan se villi ja vapaa suora yhteys siihen kovaan ytimeen, mikä sitten purkautuu ihmisen kautta ulos.”
Tästä syystä Spellgoth ei myöskään varsinaisesti hae muilta laulajilta inspiraatiota omaan tekemiseensä. Hän haluaa toteuttaa omaa visiotaan, mutta kertoo nauttivansa suuresti nähdessään lavalla yhtyeitä, joissa sama vapaus ja ennalta arvaamattomuus toteutuvat.
”Tulee todella hyvä fiilis siitä, kun näkee sellaisen keikan.”
Spellgoth ei haikaile 1990-luvulle
Vaikka black metalin historia ja erityisesti 1990-luvun norjalainen skene ovat genren kannalta valtavan merkittäviä, Spellgoth ei allekirjoita ajatusta siitä, että todellisen black metalin pitäisi automaattisesti löytyä menneisyydestä.
Päinvastoin hän suhtautuu kriittisesti nostalgiaan, jossa vanhoja aikakausia yritetään rakentaa uudelleen vuosikymmeniä myöhemmin.
”En todellakaan ole mikään sellainen, että black metal olisi kuollutta. Todella paljon on tullut hyviä bändejä. Nuorissa on kova tulevaisuus monellakin tasolla.”
Spellgoth kertoo olevansa suorastaan nostalgia-ajattelua vastaan. Hänen mielestään vanhaan palaamisessa pitäisi olla mukana myös ne elementit ja lähtökohdat, jotka tekivät siitä aikanaan merkityksellistä.
Pelkkä vanhan toisintaminen ei kiinnosta.
”Jos on kuitenkin sitä musiikillista intoa ja talenttia tehdä, niin synnytetään jotain uutta niillä rahkeilla, mitkä ovat senhetkisiä rahkeita.”
Laulu on yksi instrumentti muiden joukossa
Spellgoth on käyttänyt ääntään uransa aikana lukuisilla eri julkaisuilla ja erilaisissa kokoonpanoissa. Hän ei kuitenkaan pysty nostamaan diskografiastaan yhtä yksittäistä albumia, jolla olisi tapahtunut jokin valtava harppaus laulajana.
Kehitys on ollut pikemminkin jatkuvaa.
”Itse ainakin koen, että lähestulkoon jokainen albumi, missä olen ääntäni käyttänyt, osuu aika hyvin sen albumin ytimeen. Se soljuu siellä seassa eikä nouse liikaa pinnalle, vaan on integraaliosa kokonaisuutta.”
Ajatus kertoo paljon myös siitä, miten Spellgoth näkee laulajan aseman yhtyeessä.
Vokaalien ei hänen mielestään tarvitse olla automaattisesti miksauksen hallitseva elementti. Hän kertoo jopa ehdottavansa miksausvaiheessa niiden laskemista alemmas.
”Minulla ei ole ikinä ollut sellaista halua nousta miksikään keulaksi siellä ja kaiken yli. Olen enemmänkin miksausvaiheessa vähän, että eikö vokaalia pitäisi pikkusen pudottaa alaspäin.”
Laulun tehtävä on palvella kokonaisuutta aivan kuten kitaroiden, basson ja rumpujenkin.
”En ole mikään sooloartisti, että sen pitäisi olla jotenkin minun egoni kohotus. Silloin kun tehdään yhdessä, tehdään niin, että kaikki on balanssissa keskenään ja palvelee toisiaan.”
Saatanapaniikista tuli kotona keskustelua
Kun Spellgoth alkoi nuorena kulkea kohti black metalin synkempää maailmaa, Suomessa elettiin samalla niin sanotun saatanapaniikin aikaa.
Aihe nousi esiin myös koulujen vanhempainilloissa, joten nuoren muusikon kiinnostuksenkohteet herättivät ymmärrettävästi kysymyksiä kotona.
”Totta kai sitä käytiin keskusteluja kotona ja oltiin vanhempien puolelta peloissaan, että mihinkä tämä johtaa. Ja tässä sitä nyt ollaan tekemässä edelleen samalla polulla.”
Spellgoth näkee omalla kohdallaan merkittävänä sen, ettei maailmaan hypätty suoraan ”syvään päätyyn” teini-iän kapinan voimalla.
Hänen oma suhteensa aiheeseen kehittyi vähitellen vuosien aikana.
”Se on ollut sellainen kehityskaari. Ei suoraan syvään päätyyn, vaan ehkä enemmän harkiten ja rauhassa.”
Aloittelevalle metallilaulajalle yksi neuvo nousee ylitse muiden
Kun Spellgothilta kysytään, mitä hän neuvoisi omaa uraansa aloittavalle metallilaulajalle, vastaus palautuu samaan ajatukseen, joka kulkee koko hänen oman laulajanuransa läpi.
Tekniikoista, koulutuksesta ja harjoittelusta voi olla hyötyä, mutta niiden ei pitäisi muodostua itse tarkoitukseksi.
Tärkeämpää on löytää se, mikä omassa äänessä on persoonallista.
”Ennen kaikkea oman äänen löytäminen. Mikä on sinun äänialasi? Hyödynnä sitä.”
Spellgoth varoittaa siitä, että yhden tekniikan loputon harjoittelu voi pahimmillaan johtaa maneeriin, jota laulaja alkaa toteuttaa varman päälle. Samalla mukaan voi tulla pelko virheistä, äänen rikkoutumisesta tai siitä, ettei ääni jonain päivänä käyttäydykään täsmälleen samalla tavalla.
Hänen oma neuvonsa kulkee toiseen suuntaan.
”Löydä nimenomaan se, mikä on sinun soundimaailmasi ja mitä pystyt tekemään sillä. Anna mennä ihan vapaasti ja hullun raivolla.”
Voit katsoa Hornan Spellgothin koko metallilaulajan uraa käsittelevän videohaastattelun alta.
Voit tilata Kaaoszinen YouTube-kanavan tästä ja Kaaoszinen kansainvälisen sisarlehden Chaoszinen YouTube-kanavan puolestaan tästä. Tilaamalla kanavat tuet sivustomme toimintaa, eikä se maksa mitään.