Huhut Iron Maidenin ympärillä kiihtyvät: Uusi albumi luvassa vuoden lopussa?

Iron Maiden @ Hartwall Arena

Englantilaisen heavy metal -legenda Iron Maidenin yllä on alkanut liikkua villejä huhuja, joiden mukaan bändi olisi hiljattain vierallut Guillaume Tell studiossa Pariisissa yhdessä tuottaja Kevin Shirleyn kanssa nauhoittamassa tulevaa, järjestyksessään 17.:sta studioalbumiaan julkaistavaksi joko tämän vuoden lopussa tai vuoden 2020 alussa. Yhtyeen jäsenet on bongattu Pariisista, ja Kevin toimi tuottajana myös yhtyeen vuonna 2000 ilmestyneellä ”Brave New World”- sekä bändin viimeisimmällä vuonna 2015 ilmestyneellä ”Book Of Souls” -albumilla. Metal Addictsin julkaiseman uutisen mukaan tulevan albumin julkaisun myötä yhtye on suunnistamassa kiertueelle Yhdysvaltoihin yhdessä Testamentin kanssa. Yhtyeet ovat keikkailleet viimeksi yhdessä ”Fear of the Dark” -albumin tiimoilta vuonna 1992.

Kommentoi julkaisua