Hukutus julkaisee debyyttialbuminsa huhtikuussa – ”Koitus” -kappale kuunneltavissa

, kuva: Kristian Kangasniemi

Hukutus alkuräjähti Tampereella 2011 aloittaen tähtienvälisen kujeilun ja metallimusiikin orgaanisen mutagenisoimisen. Seitsemän vuoden kypsyttelyn tuloksena yhtye lietsoo yhteistyössä My Fate Musicin kanssa esiin 27.4. julkaistavan debyyttinsä, joka sai nimekseen “Oksitosiini”. Levy on äänitetty kolmessa eri sessiossa ja pääosin raakana ja hiomattomana studiolivenä. Sen soundi pursuaa alkuvoimaa, luonnollista epätäydellisyyttä ja kaoottisten energioiden kanavoitumista yhdeksi.

Jahtaat somaa, joka on lohikäärme ja joka osoittautuu lopussa oksitosiiniksi. Tämä ei ole tarina, vaan kokoelma polkuja kohti umpikujia, hylätyille alttareille, gnosiksen harhasta tyhjään pimeyteen ja lopulta vihatun haudan äärelle. Se on yhtä harras vakaumus kuin mielipuolen vannoma vala. Yleensä teemalla tarkoitetaan jotain eheää kokonaisuutta, mutta tässä tapauksessa kyse on päinvastaisesta. Kahdeksan rikkonaista ja ristiriitaista lukua, joita yhdistää vain niiden perimmäinen tarkoitus. Oli kohteena sitten uskonto, nihilismi, poliittinen ideologia, päihteet, seksuaalisuus tai askeesi. Kyse ei ole niinkään siitä mitä löydät, vaan mitä sinusta poistuu. Paholainen katsoo peilipinnan takaa. Kauhun pelko on todellinen pimeytesi. Se on oksitosiinisi, yhtye kommentoi debyytin sisältöä.

Yhtye on aiemmin julkaissut kaksi myös levylle päätynyttä singleä “Nadiirit” ja “Metsä ja yö”. Nyt julkaistava kolmas single “Koitus” sulkee ympyrän ja vie Hukutuksen soundin äärimmilleen. Se on samalla debyytin viimeinen sanansaattaja.

Kosmos purkautuu meihin. ”Koitus” ei ole pelkkä biisi, vaan se on maaninen saarna. Raakaa energiaa repimässä tiensä vapauteen. Pirstaloitunut järki puhumassa vertauskuvin ja juhlistamassa lihan ja veren pyhää avioliittoa. Saavutat ykseyden oman pimeytesi ruhtinaan kanssa.

Kappale on kuunneltavissa alla.

Kappalelista:
1. Ave Mariana
2. Nadiirit
3. Koitus
4. Se seisoo
5. Tapa itse
6. Metsä ja yö
7. Abstra-ka-dabra
8. Jokainen hautaa omansa

Hukutus:
Aoghori
Opakaj
Tamas
Akakabusa
Tsuuk
Vilho
Faari
hrv.320.

https://www.facebook.com/hukutus
http://www.hukut.us/
http://bit.ly/2Dph7mE
https://soundcloud.com/hukutus
https://hukutus.bandcamp.com/

Kommentoi julkaisua