”Oksitosiinia erittyy seksuaalisen mielihyvän sekä eräiden hellyydenosoitusten, kuten halaamisen ja suutelun yhteydessä. Oksitosiinilla on todettu olevan pelkoa ja ahdistusta lieventävä vaikutus, minkä vuoksi sitä tutkitaan potentiaalisena lääkkeenä sosiaalisten tilanteiden pelkoon.” (Lähde: Wikipedia)

Itselläni Hukutuksen paikoin juurikin lihallisiin nautintoihin viittaava ”Oksitosiini”-niminen debyytti aiheutti ihan noin positiivisessa mielessä lähinnä voimattomuuden ja epätoivon tunteita, muttei sentään orgasmia tahi ykseyttä oman pimeyden ruhtinaani kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Hukutuksen tyyli flirttailee häpeilemättä, tai kujeilevasti, kuten korkealentoisessa tiedotteessa söpösti todettiin, niin black- kuin death metalin ja punkinkin kanssa. Silti levyn ensimmäisellä kuuntelulla tuntui, ettei tässä nyt ole mitään huikean omaperäistä ja ennenkuulumatonta keksitty. Mielen pintaan pulpahtaa alitajunnasta jos ei nyt suoraan vastaavanlaista, niin ainakin samaan lokeroon itsellä sujahtavat Ajattara, Kaunis Kuolematon ja jenkkiläinen Wolvhammer. Spontaaneista assosiaatioista poiketen Hukutuksen kanssa liikutaan vahvemmin lihallisuuden ja psykedelian mailla. Musiikillisesti psykedelia on kuitenkin lähinnä hyvin hienoinen mauste, vaikka parin kuuntelun jälkeen synkän verhon takaa alkaakin erottaa mustasta sävyjä.

Syvemmälle pinnan alle painuessa myös huomasi, että biisien kiinnostavuus poukkoilee, ja levyn keskivaiheilla on skipattavia biisejä, kuten ”Koitus”, “Tapa itse” ja ”Se seisoo”, jotka eivät yksinkertaisesti onnistu kaappaamaan mukaansa ja pääse näin levyn parhaimmiston tasolle. Lienevätkö nämä julkaisuun käytetyn seitsemän vuoden luomissession alkupäästä? Mutta levyllä on myös hetkensä.

Avausraita “Ave Mariana” valmistelee kuulijan hellästi tulevaan koitokseen (ei koitukseen), ja pian jo maanisen sahaava riffi porautuu kalloon ja lobotoi kuulijan väkivaltaisesti. Iskevä aloitus, lisää tällaista!  “Nadiirit” taasen jyrää tasaisen tappavasti, mutta suuria yllätyksiä kappale ei tarjoa. “Metsä ja yö” -kappaleesta jää päällimmäisenä mieleen koskettimilla soitettu väpättävä simppeli melodia, joka kappaleen introssa luo kauhuelokuvamaista yleistunnelmaa.

Mikseivät kaikki levyn biisit voi olla yhtä timanttisia kuin “Abstra-ka-dabra”? Tässä ylväässä kappaleessa elementit ovat lopulta löytäneet todellisen ykseyden ja kasvattaneet kokonaisuuden osiaan suuremmaksi. ”Jokainen hautaa omansa” alkaa komealla doom-henkisellä jyystöllä, muttei nouse edellisen kappaleen tasolle. Lauletaanko muuten yhdessä kohdassa ”Öljyinen kissa nauraa”? Oli miten oli, biisi päättää albumin ansiokkaasti.

Summa summarum, Hukutuksen ”Oksitosiinia” kuunnellessani kehoni ei erittänyt kyseistä hormonia. Biisit ovat itsevarmasti ja taitavasti vedettyjä, mutta studiolivenä äänitetyt soundit olisivat kenties voineet jäädä vaikka vielä rupisemmiksi ja brutaalimmiksi. Vähän lisää tasalaatuisuutta ja omaperäisyyttä, niin kyllä se orgasmi sieltä tulee. Menetin ehkä toivoni, mutten Hukutuksen suhteen.

7½/10

Kappalelista:

1. Ave Mariana

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

2. Nadiirit

3. Koitus

4. Se seisoo

5. Tapa itsesi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy

6. Metsä ja yö

7. Abstra-ka-dabra

8. Jokainen hautaa omansa

Hukutus Facebookissa