Human Zoon ”Echoes Beyond” on mutkatonta raskasta rockia

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 8.7.2024

Tänä vuonna 20-vuotista uraansa juhlistava Human Zoo on tehnyt tasaisen nousujohteista uraa kotimaassaan. Saksalaisyhtye on saanut tunnustusta edellisestä, vuonna 2016 julkaisemasta ”My Own God” -albumistaan, sekä soittanut konsertteja Scorpionsin, Pink Cream 69:n ja Bonfiren kaltaisten yhtyeiden kanssa. Saksalaisyhtyeellä on siis vankka perusta, joka tulee esille myös uusimmalla julkaisulla.

Human Zoo luottaa musiikissaan raskaan rockin purevuuteen ja vaikeroivan äänen omaavaan Thomas Seeburgeriin. Merkittävin yllätystekijä Human Zoon ulosannissa ovat saksofoniosuudet, joista vastaa yhtyeen saksofonisti Boris Matakovic. Matakovic on ollut Human Zoossa jo vuodesta 2005 lähtien, eli hänen osuutensa yhtyeen äänimaisemassa on keskeinen. Saksofoniosuudet kaappaavat soidessaan huomion joka kerta, vaikkeivat aiheutakaan samanlaista reaktiota, kuin Gerry RaffertynBaker Street” -kappaleella.

Saksofoniosuudet eivät kuitenkaan ole ainoa asia ”Echoes Beyond” -albumilla, mikä ei herätä suuria tunteita. Oikeastaan koko pitkäsoitto etenee verrattain tasaisesti, herättämättä suurempia tuntemuksia. Ainoana poikkeuksena on ”Daddy You’re A Star” -kappale. Tällä kappaleella on vahva sanoma isän merkityksestä sanoittajalle, joka on ollut hänen elämässään läsnä ja vaikuttanut häneen. Siksi kappaleessa on erityisen väkevä tunnelataus, mikä herättää huomiota ja jää mieleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Human Zoon viides pitkäsoitto etenee ilman suurempia nikotteluja, eikä albumin kuunteleminen tunnu työläälle. Tasaisen sisältönsä puolesta pitkäsoiton kestoa olisi voinut typistää, sillä nyt kolmen vartin kesto on aavistuksen reilun mittainen. Vokalisti Seeburgerin persoonallinen, vaikeroiva ääni ei ole kaikkien mieleen, mutta sopii osaltaan hyvin melankolisiin teoksiin. ”Echoes Beyond” -albumilta ei kannata odottaa suuria, mutta sillä rokataan reippaasti kuitenkin.

Kappalelista:

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/HumanZooRock

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen