Ruotsalainen Humanity’s Last Breath onnistui vakuuttamaan minut brutaaliudellaan joskus 2010-luvun alussa kuultuani yhtyeen varhaista materiaalia. Tällöin tyylilajina oli vielä selvästi djent, joka muistutti maanmiehiään Vildhjartaa dissonanssillaan. Vuonna 2019 bändi julkaisi pitkästä aikaa uuden albumin, kun vuorossa oli pitkään hiottu ”Abyssal”. Tällä levyllä tyylisuunnaksi vaihtui entistä brutaalimpi deathcoren ja djentin yhdistelmä. Albumi sisältää edelleen äärimmäisen brutaalia ja kirskuvaa metallia, jossa musiikin raskautta on viety digitaalisin avuin entistä suurempiin mittakaavoihin.

Uudella ”Välde” -albumilla HLB jatkaa samaan tuttuun malliin, mutta tuo synkkä helvetin kuilu tuntuu syvenevän entisestään. Tuotannollisesti albumi on kenties hivenen hiotumpi ja selkeämpi kuin edeltäjänsä liejuinen ja muriseva äänimaailma, mutta raskaudessa albumi ei suinkaan häviä edeltäjälleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Varsinaisena avauskappaleena toimiva ”Glutton” on hyvä arkkityyppi HLB-kappaleesta: matalalle viritettyjä kitaroita, jotka välillä runnovat kuulijaa kuin toistuvat maanjäristykset, ja välillä kirskutaan korkeammasta rekisteristä whammy-pedaalien avittamana. Seassa on deathcoren lisäksi reilusti myös black metal -vaikutteita blast beatien ja tremolosahaamisten muodossa. Vokaaleissa hyödynnetään silloin tällöin flanger-efektiä robottimaisemman tai kenties demonisemman ihmisäänen muodostamiseksi.

Kakkoskappale ”Earthless” keskittyy pääriffissään nimenomaan järistyksellisyyteen ja siihen, miten matalalle kitaran saa nykytekniikalla viritettyä efektien avustuksella ilman, että ääni muhjuuntuu täysin. Kappale ”Descent” on hieman tunnelmallisempi kappale, jolla pyritään rakentamaan kunnolla sitä synkkää ja pahansuopaa tunnelmaa, jota HLB pyrkii jatkuvasti ilmentämään; nyt vaan ei möyritä jatkuvasti pohjamudissa turpaan vetävien riffien kanssa, vaan soonisesti kappale on ilmavampi ja riekaleisempi. Black metal -ainekset nousevat kunnolla kappaleen keskiöön. Samanlaisessa maailmassa liikkuu myös ”Sirens”, jossa tuomionpäivän pasuunat järisevät kuulijansa pääkallossa asti.

Levyn edetessä alkaa nousta tunne siitä, että näin raskas ja apokalyptinen materiaali saa helposti ähkyn aikaan. Kun kuulija kurkkaa nopeasti, että missä raidassa mennään, herää tajunta siitä, että vielä on aina jäljellä neljä tai viisi raitaa samanlaista musiikkia. Vaikka HLB osaakin musertavan raskaan ja brutaalin materiaalin leipomisen, herää toisinaan ajatus siitä, olisiko levy toiminut kompaktimpana pakettina. Vaikka kymmenen tai peräti kaksikymmentä minuuttia lyhyempänä?

Humanity’s Last Breath on taattu osoite sille ihmiselle, joka etsii sellaista musiikkia, jossa brutaalius ja murskaavuus on viety kohti sen loogisia äärimmäisyyksiä. Yhtyeen musiikki pyrkii tietoisesti manipuloimaan aikaa ja avaruutta eri musiikillisin keinoin ja teknologiaakin hyödyntämällä niin, että levy onnistuisi tahdittamaan minkä tahansa uskonnollisen ja apokalyptisen kuvaston kauhuja ja kuvauksia ihmisen viimeisistä hetkistä. Tässä yhtye onnistuu ehdottomasti ja erinomaisesti. Vaikka levyn musiikista tuleekin ähky varsin nopeasti, toimivat sen yksittäiset kappaleet satunnaisina adrenaliinin kohottajina paremmin kuin hyvin; niistä on helppoa hakea voimaa ja tunnetta siitä, että nyt on kaikkien paras siirtyä pois tieltä tai käy huonosti.

7/10

1 Dödsdans
2 Glutton
3 Earthless
4 Descent
5 Spectre
6 Dehumanize
7 Hadean
8 Tide
9 Väldet
10 Sirens
11 Futility
12 Vittring

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy