Hyljätyt julkaisee uuden ”Kadotus”-albumin syyskuussa – kuuntele uusi ”Vihollinen” -single
Muun muassa Stam1nan ja Wolfheartin jäsenistä koostuva Hyljätyt julkaisee toisen albuminsa ”Kadotus” 25. syyskuuta. Tulevalta levyltä on nyt julkaistu uusi ”Vihollinen” -single musiikkivideoineen.
Vuonna 2023 esikoisalbuminsa ”Kaaoksen kylmä syli” julkaissut Hyljätyt liikkuu hardcore-vaikutteisen metallipunkin parissa. Yhtyeen muodostavat Sami Halme, Kai-Pekka ”Kaikka” Kangasmäki, Rolle Hirsimäki, Jussi Hultman ja Joonas Kauppinen. Muusikot ovat tulleet tutuiksi myös muun muassa Stam1nan, Wolfheartin, Kasvottoman ja Ratfacen riveistä.
Tulevalta albumilta julkaistiin aiemmin single ”En usko enää mihinkään”, joka saa nyt jatkoa nopealla ja riffivetoisella ”Vihollinen” -kappaleella. Singlen yhteydessä julkaistu suoraviivainen musiikkivideo kuvattiin vain kahdella otolla.
Kitaristi Kai-Pekka ”Kaikka” Kangasmäki kertoo:
”Vihollinen edustaa yhtyeemme nopeaa, riffivetoista ja energistä puolta, jota korostaa mainiosti kahden oton musiikkivideo.”
12 kappaletta sisältävän ”Kadotus”-albumin äänityksestä ja miksauksesta vastaa Miitri Aaltonen, joka työsti materiaalin Astia-studiolla. Masteroinnista puolestaan vastaa Juho Räihä.
Hyljätyt kertoo albumin käsittelevän sanoituksissaan maailman pitkään jatkunutta epävarmuutta ja järjettömyyttä.
”Tuleva 12 raitaa sisältävä kokonaisuus liikkuu sanoituksellisesti maailman pitkään jatkuneen epävarmuuden ja järjettömyyden ympärillä. Musiikillisesti luvassa on nopeaa kaahausta, raskaita riffejä ja melankolisia melodioita.”
”Kadotus” julkaistaan myös 200 kappaleeseen rajoitettuna vinyylipainoksena.
Hyljätyt juhlistaa albumia lokakuussa myös keikoilla. Tähän mennessä julkistetut konsertit ovat 3. lokakuuta Helsingin Tiivistämöllä ja 9. lokakuuta Lappeenrannan Kulttuuritila Nuijamiehessä. Lisää loppuvuoden keikkoja julkistetaan myöhemmin.
