”Hymni elämälle” – Kirja-arviossa kitaristi Timo Tolkin tarina

Kirjoittanut Jani Lahti - 2.5.2020

Timo Tolkista kertova elämäkerta ”Hymni Elämälle – Stratovarius-kitaristin tarina”, joka kantaa suomennettuna osittain samaa nimeä kuin miehen toinen soololevy ”A Hymn To Life”, näki päivänvalon huhtikuun alkupuolella. Musiikkitoimittaja Anssi Erikssonin kanssa tehty kirja on ensimmäinen virallinen kitaristi Tolkin elämää  kertaava tarina yksissä kansissa, eikä siitä puutu dramaattisiakaan käänteitä.

Kirjan kerronta etenee jouhevasti ja kronologisesti alkaen syntymästä ja päättyen kirjan julkaisun kynnykselle, jolloin muusikko matkusti vielä Meksikon ja Suomen väliä uusien projektiensa parissa. Kirja noudattaa aikajärjestyksessä tiettyä kaavaa, minkä ansiosta sitä on helppo lukea. Tarinassa syöksytään vain harvakseltaan kauemmas myöhempään tarinaan Tolkin elämän varrelta, mikäli sellainen on hänen itsensä kertomana syytä selvittää johonkin toiseen asiaan liittyen. Pieni hyppely kronologisessa tarinassa on varsin tavallinen ja myös tervetullut tapa elävöittää kerrontaa. Kirjassa muistetaan myös onneksi useimmiten mainita vuosiluku kunkin tapahtuman kohdalla, minkä johdosta yksittäinen tarina ei jää ajanjaksollisesti epäselväksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tolkin kertomat tarinat ovat varsin avoimia ja henkilökohtaisia, mikä on näkökulma, jollainen jokaisessa hyvässä elämäkerrassa kuuluukin olla. Naissuhdekuvioihin ja niiden ongelmiin palataan tuon tuosta, oli kyseessä sitten joku entisistä elämänkumppaneista tai Tolkin äiti tai tytär. Myös kulloinenkin Stratovarius-kokoonpano käydään ruotien lyhyesti läpi, jolloin Tolkki tulee paljastaneeksi usein omat näkemyksensä yhtyeen jäsenten välisistä kemioista eri aikakausilta. Kirjan hauskinta antia ovat ehdottomasti kosketinsoittajavelho Jens Johanssonista kerrotut huumorintäyteiset tarinat. Lisäpisteitä kirja saa niin sanotun etäfanin näkökulmasta siitä, että tarinassa käydään ajanjaksot läpi pikaisesti ja turhia jaarittelematta. Toisaalta Timo Tolkkia jumaloiville kirjan pituus saattaa jäädä lyhyeksikin selostukseksi, ja tarinoiden ruodintaa olisi varmasti voinut kirjoittaa eri näkökulmista enemmänkin. Esimerkiksi Tolkin ensimmäiset soololevytykset mainitaan vain ohimennen muun tarinoinnin lomassa. Tolkin uudemmat tekeleet Saana-sooloprojektista Avaloniin ja Revolution Renaissancen kautta Infinite Visionsiin saavat sen sijaan paljonkin tilaa kaikkine miehistönvaihdoksineen, sopimuskoukeroineen ja rahasotkuineen.

Toisaalta, mitäpä sitä sanomaan, jos ei jostakin aiheesta halua sanoa mitään. Sekin puoli kirjassa näkyy seikkaperäisyytenä, sillä kirjassa on myös kohtia, joista huomaa, ettei jotain haluta paljastaa. On myös hieman ympäripyöreää selittelyä liittyen esimerkiksi Stratovarius-basisti Jari Kainulaisen saamiin potkuihin. Kotipellon 2000-luvun alun haastattelun mukaan Kainulainen sai potkut yhtyeestä, mikä kerrotaan kirjassa ikään kuin totuutena. Toisaalta Tolkki myös kiistää antaneensa Kainulaiselle potkut, tai asian todellinen laita jää edelleen roikkumaan ilmaan. Oli asian laita miten vain, kirja ei ole aivan niin avointa tilitystä kuin fanit varmasti toivovat. Kaikki skandaalinhakuiset vaiheet, joita Tolkin kipparoima Stratovarius kävi läpi 2000-luvun alkupuolella, selvennetään kirjassa edellä mainitun esimerkin mukaisesti: Käydään pääasiassa läpi vanhoja lehtihaastatteluja ja artikkeleita. Väliin on ujutettu ovelasti Tolkin kommentointia aiheesta lähempänä nykyhetkeä. Tämänkaltaisen menneen ja nykyisen näkökulman vuorottelu on pitkälti kirjan parasta antia ja tekeekin siitä helppolukuisemman muusikkohistoriikin, erityisesti Stratovariuksen ja Timo Tolkin uraa jo aiemmin seuranneille.

Timo Tolkin elämäkerta Anssi Erikssonin kirjoittamana on varsin helppolukuinen kokonaisuus. Kirja tarjoaa jonkin verran uutta tietoa, ja jos ei muuta, niin se on myös katsaus osittain mystisenkin kitaristihahmon arkiminään. Timo Tolkin arkiminän lisäksi kirjasta saa myös katsauksen taiteilijan sielua, mielenmaisemaa ja mielipiteitä. Kirja on tyyliltään jokseenkin samaa sarjaa kuin vuotta aiemmin julkaistu, toisen suomalaisen kitarataiteilijan elämästä kirjoitettu tarina ”Kitara, kaaos ja kontrolli”, joka julkaistiin vastikään myös englanninkielisenä. Tolkista kertova ”Hymni elämälle” ei silti ole mitenkään merkittävä suurteos, jo pelkästään kirjan lyhyeksi jäävän, alle kolmensadan sivun mitan vuoksi. Tolkin tarinassa olisi ollut aineksia merkittäväksi tietokirjaksi, kun huomioi sen, miten dramaattiseksi Timo Tolkin lapsuus kirjassa kuvaillaan, ja miten miehen vitutus ja ahdistus on purkautunut aikuisiällä epävakaana käytöksenä ja sairasteluna niin yksityiselämässä kuin mediassakin. Kyseessä on siis osittain myös tietynlainen selviytymistarina, jonka loppua ei ole kuitenkaan vielä kokonaan kirjoitettu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Hymni elämälle – Stratovarius-kitaristin tarina” on kirja, josta kannattaa ottaa koppi ja lukaista. Se antaa jonkinlaista perspektiiviä itse kunkin elämään, vaikkei Timo Tolkin edesottamuksista välitäkään, tai niihin ole sen ihmeemmin tutustunut. Oli Timo Tolkista mitä mieltä tahansa, ”Hymni elämälle” kuvailee sekä sankaruutta että anti-sankaruutta; ihmisyyttä kaikkine lahjakkuuksineen ja vikoineen yhden ja saman henkilön kautta melko sympaattisella tavalla.