Hypnoottinen pääsiäismessu: Inferno Metal Festival kokosi jälleen äärimetallin ystävät Osloon (osa 1/2)

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 23.4.2022

Vihdoinkin! Perinteinen pääsiäismessu Oslossa järjestettiin muutaman peruutetun vuoden jälkeen – ja kyllä sitä oli odotettukin. Niinpä myös Kaaoszine kirmasi paikalle, kuten asiaan kuuluu. Tarjolla oli neljän päivän ajan hienoa äärimetallia, mahtavia festarituttujen kohtaamisia ja huippufiilistä koko Rockefellerin täydeltä.

Torstai 14.4.: Tulimyrskyä Kampfarin tapaan, Ihsahnin kitarataiturointia ja sanoinkuvaamattoman hieno Triumph of Death

Kiirastorstaina päästiin heti tositoimiin Infernon aloituspäivänä. Vanha tuttu festaripaikka Rockefeller / John Dee täyttyi jo hyvissä ajoin metallikansasta. Onnellisuuden festareitten järjestämisestä pystyi aistimaan ilmassa. Päivää olisi voinut aloitella jo iltapäivän tunteina Vaterlandissa muutaman bändin keikalla, mutta omat aikataulumme eivät antaneet tälle myöten vaan ehdimme itse vasta festaripaikalle emmekä sinnekään ensimmäisiä bändejä todistamaan.

Ensimmäinen näkemäni akti saatanan vuoden 2022 Infernossa oli norjalainen Cadaver, jonka peruuntuminen tämän kevään Steelfesteiltä harmittin minua suuresti. Onneksi bändi oli kuitenkin mahdollista nähdä Infernon päälavalla. Cadaver on tullut ja mennyt historiansa aikana, mutta viimeiset reilut 10 vuotta se on ainakin nimellisesti ollut aktiivisena. Pari vuotta sitten bändiltä saatiin pitkän odotuksen jälkeen myös uutta materiaalia kuultavaksi. Infernossa yhtyeen keikka oli ihan pirun säpäkkä ja sai heti festarin avauksessa pään nykimään death metalin tahdissa sellaiseen tahtiin, että niskalihakset joutuivat heti kovalle koetukselle. Ruttonaamariin sonnustautunut pystybasisti polki omanlaistaan rytmiä bändin soitantaan ja rumpupömpelin takana istuskeli Borknagarista ja Trollfestistä tuttu heppu. Cadaverin keulamies Neddo puolestaan laittoi menemään täydellä innolla. Vaikka näilläkin hemmoilla on jo kunnolla kilometrejä takana, ei sitä Infernon keikalla huomannut. Hana laitettiin täysille heti ensitahdeista alkaen, eikä pöhöä pienennetty, ennen kuin valot syttyivät saliin. Vaihdoin myöhemmin illalla tämän kitaristi-laulaja Neddon kanssa kuulumisia, ja hän tuntui itsekin olevan hyvin tyytyväinen Cadaverin keikkaan. Tässä oli hieno aloitus omalle festarilleni!

Cadaver

Alakerran John Deehen asti en ensimmäisenä festaripäivänä päässyt. Siellä ei ollut oikeastaan Bölzeriä lukuunottamatta yhtään itseäni kiinnostavaa esiintyjää torstaina – ja kun sveitsiläiset olivat tarjolla, oli pienempi tila niin täynnä, ettei sinne enää otettu lisää yleisöä. Olen aikaisempinakin vuosina tainnut valitella Infernon kohdalla sitä, että John Dee jää valitettavan usein vain muutaman esiintyjän tsekkauksen varaan. Suositumpien bändien aikana tila on tupaten täynnä eikä sinne pääse, jollei lähde edelliseltä päälavan keikalta jo reilusti ennen loppua pois. Mutta kylläpä noihin väleihin jälleen tekemistä keksi. Aikaa saattoi viettää merkkaritiskeillä kierrellen, taiteilijoiden teoksiin tutustuen tai vaikkapa kattoterassilla tai -baarissa istuskellen. Niitä kattoterassin penkkajä tulikin kulutettua suhteellisen paljon, koska sosiaalinen elämä on myös yksi iso osa festareita.

Kampfar

Jos tässä vaiheessa festaria olisi vasta lämmitellyt lihaksiaan, niin viimeistään seuraavana Rockefellerin puolella lavalle kirmannut Kampfar olisi varmasti saanut liikettä niveliin, siihen tyyliin se jyräytti keikkansa käyntiin! Edellisen kerran kun bändi Infernossa nähtiin, ei tulta säästelty. Ja kyllähän tuota valontuojaa tälläkin kertaa lavalla jonkin verran nähtiin. Julistus on myös aina taattu tämän yhtyeen myötä! Sitä saatiin kuulla jälleen tälläkin kertaa.Keikalla kuultiin myös muutama uusi biisi (ainakin minulle, joka en ole uutta EP:tä ehtinyt kuuntelemaan). Kampfar tuli taas kerran Infernoon ja ilmoitti, kuka puhuu! Bändin vokalisti Dolk piiskasi yleisönkin energiallaan mukaansa, eikä kukaan varmaan jäänyt kylmäksi.

Päälavan seuraava norjalainen Ihsahn tuskin kaipaa sen syvällisempiä esittelyjä. Progeilun mestari hyväili kitarastaan sulosointuja Infernossakin. En itse ole oikein koskaan lämmennyt herran soolouralle, mutta eihän tämän miehen taitoja voi väheksyä. Asiaan paremmin vihkiytyneet seuralaiset eivät ylisanoja säästelleet kehuessaan Ihsahnin keikkaa, jota itse seurailin kolmannen kerroksen parvelta vähän sivusilmällä.

Triumph of Death

Ensimmäisen Infernon illan päättäjäksi oli valikoitunut Triumph of Death, jonka myötä Tom G. Warrior johdatteli meidät Hellhammerin maailmaan. Tämän lähemmäs bändiä ei enää ole mahdollista päästä. Onhan tämä nyt kulttuuriteko tuoda bändi jälleen lavalle yleisön eteen. Ja tätä yleisö selvästikin oli odottanut. Kylläpä muuten Hellhammer-biisit lähtivätkin tömäkästi! Keikka polkaistiin käyntiin Hellhammerin “Apocalyptic Raids” -EP:n avausbiisillä ja päätettiin itseoikeutetusti “Triumph of Deathiin”. Itse Tom G. Warrior esiintyi omalla tutulla tavallaan hyvin eleettömästi ja pienin liikkein, mutta hänen ympärilleen keräämänsä nuoremman polven soittajat pitivät mellastamisesta huolen. Taidettiinpa siellä keikan aikana kuulla Celtic Frost -rallikin. Joka tapauksessa Triumph of Death nousi kyllä ehdottomasti torstain voittajaksi.

Perjantai 15.4.: Hienoja norjalaistahteja sekä ainut ja oikea Venom

Pitkäperjantai, helvetin pitkä perjantai – mutta kummasti tämä Infernon festaritarjonta sai ajan hurahtamaan hyvinkin nopeasti. Tuntui, että koko päivä vilahti myrskytuulen nopeudella aamusta yöhön.

Pitkäperjantain live-musiikkiin tutustuminen aloitettiin iltapäivällä Rock In -baarista, jossa kahden aikaan yleisöä viihdyttämään nousi norjalainen Ulvehyrde. Viime vuonna debyyttilevynsä ulostanut bändi olikin saanut Rock Inin aivan täyteen. Kyllä sieltä takarivistä pääsi näkemään vilahduksen soittajista – tai ainakin vokalistin viitasta, mutta musiikki toki raikui kaikkialle. Hyvältähän tämä kuulosti aamunavaukseksi.

Rock Inistä täytyi raahustaa saamaan vähän ravintoa Vaterlandiin, jonka Satan-pizzalle vahva suositus: jos liikut Oslossa, käväise ihmeessä maistelemassa. Siinä syömisen ja jälkiruokajuomien äärellä vilahtikin aika niin nopeasti, että taas jäivät päivän ensimmäiset bändit itse festaripaikassa kokematta. Puheitten mukaan Hamferđ oli jälleen sykähdyttänyt sydänalaa tummuudellaan.

Einherjer

Itselle Rockefeller-päivän aloitti Einherjer, joka buukattiin paikalle noin kuukausi ennen festaria Uadan Euroopan-rundin ja sitä myötä myös Infernon esiintymisen peruunnuttua. Minua tämä ei todellakaan haitannut. Einherjerin viikinkimetalli sai pitkäperjantain kunnolla käyntiin omalla junttaavalla tavallaan. Sitten viime näkemän nelimiehiseksi laajentunut yhtye esitteli keikalla luonnollisesti viime vuonna ilmestyneen “North Star” -levyn materiaalia, mutta ei siellä vanhempia biisejäkään täysin unohdettu. Eihän nyt Einherjer-keikkaa voi olla ilman “Nord og Ner” -rallia, eihän?

John Deen puolella olisi tämän jälkeen kiinnostanut nähdä Asagraumin keikka, mutta jono alas johtaviin portaisiin oli Rockefellerin saliin asti eivätkä alaovetkaan auenneet meille. Niin kävi perjantaina jälleen lähes kaikkien John Deen bändien kanssa; pelkästään Benightedia pääsimme näkemään hetken verran. Epäilin jo, tuleeko tuonne kellariin koko festarin aikana kunnolla edes päästyä. Mutta keskitytäänpä siis perjantain(kin) Rockefellerissä musisoineisiin akteihin.

Eräänlainen legenda oli vuorossa seuraavana Rockefellerin lavalla. Ved Buens Ende ei ole urallaan julkaissut kuin yhden levyn, vuonna 1995 ilmestyneen “Written in Waters”. Tällä se kuitenkin aikanaan järisytti black metal -yhteisöä erilaisuudellaan. Tämän jälkeen yhtye on lähinnä kieriskellyt haudassa hetken paluuta lukuun ottamatta, mutta pari vuotta sitten alkoi kuulua kummaa kuhinaa, jossa kerrottiin bändin palanneen keikkalavoille. Nyt Ved Buens Ende saatiin myös Inferno Metal Festivalille. Kyllähän tämä hämärän rajamailla liikuskeleva ulosanti sai osakseen kiinnostusta ja vähintäänkin hyväksyvää hyminää. Seurailin itse osan keikkaa yläkerran parvelta, ja jotain maagista tässä bändissä on, vaikka en sitä kovasti jaksaisi levyltä kuunnella.

Seuraavaan bändiin pitikin sitten taivaltaa portaat parvelta pääsaliin. Olimme päivän mittaan spekuloineet, kukahan mahdettaisiin nähdä Gorgorothin solistina. Itse toki toivoimme Hoestin ottavan tämän paikan, ja huhutkin huutelivat ennen keikkaa siihen suuntaan. Vaikka nyky-Gorgoroth herättää varmasti monenlaisia tunteita, on tässä kuitenkin bändi, joka on pysynyt elossa norjalaisen black metalin ensimmäisestä aallosta lähtien. Perustajajäsenistä ei toki enää ole mukana kuin kitaristi Infernus. Mutta nyt ei mietitä historiaa vaan itse keikkaa. Hyvänen aika, millä rytinällä lavalle hyökättiin! Eikä siinä löysäilty alun jälkeenkään. Gorgoroth ei ole kuuleman mukaan esiintynyt Norjassa sitten vuoden 2017 Inferno-festarin, jossa sen keikka muistikuvieni mukaan jäi jonkinlaiseksi tyngäksi. Nyt tällaista ongelmaa ei ollut, vaan bändi paahtoi koko sille varatun ajan – ja täysillä. Biisejä kuultiin niin Gorgorothin alkuvuosilta kuin tältä vuosituhanneltakin. Kyllähän esimerkiksi “Krig” ja “Revelation of Doom” maistuvat vielä vuonna 2022. Ainakin minulle Gorgoroth oli perjantain kovinta antia.

Tuntuu hullulta sanoa, että Gorgorothin jälkeen perjantai-illan pääbändi tuntui aluksi ihan koulupoikien meuhkaamiselta. Olihan lavalla kuitenkin koko black metalin esi-isä Venom. Edellinen bändi oli vienyt kuitenkin sen verran mehut festaroitsijasta, että aloin jo kaipaillen katsella ulosmenoluiskan suuntaan. Keikka pyyhkäistiin käyntiin 1980-luvun materiaalilla, mutta nopeasti siirryttiin uudempaan tuotantoon. Jokin viimeinen silaus tuosta alusta kuitenkin jäi puuttumaan. Mutta kyllähän herrat sitten kuitenkin saivat moottorit käynnistettyä. Festariyleisö puolestaan oli mukana menossa heti ensimmäisistä soinnuista lähtien. Jossain keikan puolivälin jälkeen omien jalkojen polte oli niin kova, että hiippailin vähin äänin takavasemmalle ja Oslon yöhön. Encorena soitetut “Black Metal” ja “In League with Satan” jäivät siis minulta valitettavasti todistamatta tällä kertaa, mutta kuulemani mukaan bändi oli ennen näitä kiusoitellut yleisöä sillä, mitä tuleman pitää. Kaikesta huolimatta täytyy nostaa virtuaalista hattua Cronosille ja koko Venomille; bändi loi aikoinaan täysin uuden genren, jonka hedelmistä me Infernossakin saimme vuonna 2022 nauttia. Eikä Venom näytä olevan vieläkään valmis vetäytymään eläkkeelle.