”Hypnoottisen shamanistista askeettisuutta” – arvostelussa Šamane

 

Tamperelainen shamanistisen tunnelmallista poljentoa maailmanmusiikin eri kirjoihin sekoittava Saara Šamane on julkaissut toisen albuminsa. Šamanen omaa nimeä kantava, ainoastaan hitusen päälle puoli tuntia kellottava kokonaisuus on vangitsevan miellyttävä kuunteluelämys, jolta kuulee kaikuja niin perinnemusiikista, kiinalaisista melodiakuluista kuin maanisista, yksinkertaisista melodiakuljetuksista ja salakavalan tehokkaasta, vahvojen kontrastien voimin toimivasta päällekäyvyydestä. Häpeilemättömän tyylikkäästi tummien säveltensä voimalla viettelevä ”Šamane nousee kertalaakista yhdeksi vuoden kovimmaksi kotimaisen vaihtoehtomusiikin albumiksi.

Introna kasvavan ”Valaisijan” jälkeen sisään hiipivä ”Aurinko, tähdet, kuu”, tuo Sielun VeljienKaksin”-biisin äpärälapsi, vangitsee tylyllä hentoudellaan. Erityisesti vaikutuksen tekee kuitenkin artistin häkellyttävän taidokas ja soljuva äänenkäyttö.  ”Menneestä tuhkasta” tavoittelee lähemmäs okkultistista folk-rockia painostavan, jopa Slayeristä muistuttavan, pahuutta huokuvan kitarakiertonsa ansiosta. ”Saramai” on albumin askeettisimpia tanssibiisejä lievillä romanimusiikkimausteilla höystettynä. Albumin eräs ehdoton helmi on kuitenkin päällisin puolin kiinalaista kansanmusiikkia muistuttavasti keinahteleva, eksoottisen kaunis ”On rakennettava uudestaan”, jonka viesti on puolestaan lähempänä läntisen imperialismin tuhotöiden lopullisuutta ja niiden jälkien siivoamisen mahdottomuutta. ”Mustarastas” on taas kaunis mutta hieman hahmoton pianonstrumentaali, siinä missä ”Kunnes herään” on kevyttä, avantgardistista darkwavea. Särökitaroineen ”Palaako aika, nieleekö tuli” lähestyy albumilta eniten goottirockin tiluksia a’la Bauhaus. Albumin tarttuvin psyykkinen pyörremyrskySisältä toisensa” on taas kuin huolitellusti tuettu Babes In The Abyssin ja Kallomäen metamorfoosi. Kaihoisan slaavilaissävytteinen ”Kun tuntee mustaa” on oiva itkuvirsi päättämään mustaakin mustemmin ja tyylillä flirttailevan albumin.

Šamane ei toisella kokopitkällään tekotaiteile, turhuuksia alleviivaile tai koristele biisejään liioilla krumeluureilla, muttei myöskään vaivu pateettiseen tekosynkistelyn perisyntiin. Siinä on resepti sille, miksi tämä mustan viehkeä mutta samalla myrkyllisen lohdullinen paketti toimii näin hyvin. Pysäyttävän suloisista teksteistä tippuu erityistä plussa kautta albumin surumielisen maanisen matkan.

9-/10

Kappalelista:

        1. Valaisija
        2. Aurinko, tähdet, kuu
        3. Menneestä tuhkasta
        4. Saramai
        5. On rakennettava uudestaan
        6. Mustarastas
        7. Kunnes herään
        8. Palaako aika, nieleekö tuli
        9. Sisältä toisensa
        10. Kun tuntee mustaa

Kommentoi julkaisua