Hyppää mukaan Gotham O.D:n Baltian-keikkareissulle uusimmalla videolla!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.4.2016

Gotham O.D. 2016Vastikään uuden ”Deliverance”-singlensä julkaissut Gotham O.D kuvasi biisiin videon kiertueellaan Virossa ja Latviassa. Kuten kuvitella voi, tunnelma oli varsin tapahtumarikas – aina peltikolareista ryöstöyrityksiin ja huumehörhöjen väistelyihin. Pääasia oli kuitenkin pitää hauskaa, ja niin tehtiinkin ympärivuorokautisesti! Videon kuvasivat Jonni Hiltunen sekä Jone Matilainen, ja sen editoi ja tuotti Jone Matilainen. 

Gotham O.D on jo aloittanut kevätkeikkansa, joista seuraava kuullaan 13. toukokuuta Joensuun Kerubissa.

”Live-esiintymiset ovat olleet aina bändin tärkein ja mieleisin kanava esittää musiikkiaan ja kokea yhteisiä, lähes rock’n’roll-pyhyyden hetkiä yleisön kanssa. Rokkimeininki, rakkaus lajiin, sekä pitkäaikainen keskinäinen, joskus myrskyisäkin ystävyys kestää vuosien läpi, kuten Miss Hollow June 1992- pehmopornojuliste seinällään uuden kappaleen lyriikoissa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keikkojen ohella yhtye myös tuottaa ja äänittää myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa kolmatta albumiaan.

”Kappalemateriaalia on sävelletty ja demotettu keikkatauon aikana runsaasti, joten albumin musiikki on jo pitkälti kasassa. Albumi noudattelee ja peilaa elämäntuskan raatelemien aikuisten miesten tunnoista kumpuavia fiiliksiä, olematta kuitenkaan pelkkää synkkää jynkytystä. Elämä kuitenkin aina voittaa vaikka aina ei niin ruusuilla tanssimista olisikaan.”

Tsekkaa ”Deliverance”-video tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat