Good Tigerin tituleeraaminen superyhtyeeksi voi olla hieman kyseenalaista, sillä siinä ei soita mitään erityisen tunnettuja soittoniekkoja. Yhtye on lämmin koti jäsenille yhtyeistä kuten Tesseract, The Faceless ja The Safety Fire. Kuitenkin moderniin progressiiviseen metallin perehtynyt henkilö tunnistaa sen laadun, joka on liitetty juuri kyseisiin yhtyeisiin. Siitä herääkin kysymys: jos muusikot tulevat näin laadukkaista ja teknisistä bändeistä, millaisen Kapteeni Planeetan he voivatkaan kutsua omilla supervoimillaan?

18 000 dollaria yhden päivän aikana kasaan joukkorahoituksella kerännyt yhtye julkaisi debyyttialbuminsa ”A Head Full Of Moonlight” vuonna 2015 ja aloitti kiertämään sellaisten huippunimien kuin Between The Buried And Me ja Dance Gavin Dance kanssa. Nyt bändi on julkaisemassa toista studioalbumiaan ”We Will All Be Gone” ja vieläkään tämä tiikeri ei osoita väsymistä tai nöyryyttä: albumin on tuottanut Australian progeihme Karnivooliakin tuottanut Forrester Savell ja sen on miksannut itse basson, kaljun ja murevien soundien mestari, Peripheryn basistina tunnettu Adam ”Nolly” Getgood. Nolly vastasi myös yhtyeen edellisen albumin soundeista, joten selvästi yhteistyö on pelannut. Debyyttialbumilla kuultiin nuori, vetreä ja näyttämisen haluinen peto, joka selvästi halusi esitellä kynsiään ja hampaitaan ”in your face” –tyylisellä soitolla ja räjähtävillä kappaleilla.

”We Will All Be Gone” on kuin valkoinen tiikeri ja edeltäjäänsä hillitympi ja sulavaliikkeisempi. Yhtye kertoo halunneensa uudella albumillaan keskittyä vielä enemmän laulunkirjoitukseen. Tämä on selvää, sillä suuri osa kappaleista on rakennettu enemmän musiikki edellä kuin pelkkä näyttävä akrobatiikka tai soundi-ilotulitus mielessä. Kappaleet kuten ”Float On” ja ”Blueshift” ovat selkeitä näytteitä hienostuneemmasta lähestymistavasta, joka sisältää hitusen pop-estetiikkaakin. ”Float on” tarjoaa yhden albumin tarttuvimmista kertosäkeistä, josta saa kiittää solisti Elliot Colemanin hienoja koristeellisia koukkuja kertosäkeen melodiassa. Asenteellisesti kappale on kuin klassista pop rockia hieman moderneimmilla soundeilla. Kappale sisältää myös hivenen leikittelyä, joka tulee ilmi viimeisen kertosäkeen maustamisella glitch-efekteillä. Parhaiten bändin modernia särmää esittelee kuitenkin ”Blueshift”, joka alkaa kuin modernista hip hopista ja r&b:sta lainaavalla tunnelmalla. Rauhallinen kappale on säkeistöissään kimalteleva ja lumoava, kertosäkeessään puolestaan pärskyvä ja voimakas.

Taitavien kertosäkeiden lisäksi albumilta löytyy myös hallitumpaa tyylien yhdistelyä ja hieman selkeämpää linjaa. Albumille on onnistuttu saamaan säihkyvä, aaltoileva ja paikoitellen hieman uneliaskin yleissaundi. Avauskappale ”The Devil Think’s Im Sinking” on hieno yhdistelmä post-rockia sekä The Safety Firen kirskuvaa ja hieman salaperäistä metallia. ”Grip Shoes” on yhtyeen omien sanojen mukaan yhdistelmä post-hardcorea sekä uneliainta dream poppia. Tämä on oikein hyvä kuvaus kappaleesta, joka sisältää itsessään melko levollisen kuuloisia kitaralinjoja, mutta eteenpäin rullaava komppi ja haipakka tempo luovat niihin hienosti kontrastia. Albumin taiteellisinta ja kauneinta antia edustaa kuitenkin selkeästi päätöskappale ”I’ll Finish This Book Later”, joka on todellakin kuin American Football ja This Will Destroy You soittaisivat yhdessä. Kappaletta edeltää lyhyt instrumentaali ”Cherry Lemon”, joka on todella tyypillinen matikkarock -purskahdus kirpeää, mutta raikasta instrumenttimaalailua, joka johtaa lopetukseen hyvin.

Albumilla kuuluu todella vahvasti matikkarock, joka tulee parhaiten esille kulmikkaassa ja särisevässä ”Such A Kind Stranger” –kappaleessa, jossa Dance Gavin Dance, Destiny Potato ja Brand New yhdistyvät keskenään yhdeksi albumin parhaimmista kappaleista. Kappaleen riffittelystä ja sointurämpytyksestä kuulee, kuinka kitaristit murjovat kieliään niin, että ne pureutuvat otelautaan. Myös ”Salt Of The Earth” lukeutuu yhdeksi levyn murjovimmista ja räiskyvimmistä kappaleista massiivisella kertosäkeellään ja adrenaliinivoittoisella kitaroinnillaan. Erityisesti tällä kappaleella rumpali Alex Rudingerin vahva rumputyöskentely pääsee parrasvaloihin, eikä ollenkaan sovi unohtaa Colemanin poikkeuksellisen upeaa laulusuoritusta, joka lähentelee The Mars Voltan Cedric Bixler-Zavalan tyyliä. Myös basisti Morgan Sinclair tarjoilee kappaleeseen oman hienostuneen tyylitajunsa mukaisia lisäyksiä hienoilla huiluäänillä, jotka yhdessä muun soiton kanssa luovat hienon tekstuurin raskaaseen murjontaan.

Good Tiger on tällä albumilla onnistunut kirjoittamaan selkeästi itsenäisiä ja laadukkaita kappaleita, jotka jäävät mieleen ja jotka yhdessä luovat vahvan ja yhtenäisen kokonaisuuden. Debyyttialbumilta on otettu mukaan sellaisia elementtejä, jotka toimivat parhaiten ja jätetty myös jotain pois: tiikeri ei enää karju niin kuin se teki vielä debyytillä, mikä on hyvä asia, sillä näihin kappaleisiin ei sopisi rajummat vokaalit. Rönsyjä on karsittu ja kappaleilla on selkeät rakenteet ja ne on koottu suunnitelmallisesti. On myös hienoa nähdä, että sävellyskynään on haettu mustetta ennakkoluulottomasti muistakin lähteistä. Bändin tyyliä on levyllä hieman vaikea pistää johonkin selkeään lokeroon. Se muistuttaa selvästi modernia progressiivista metallia, mutta on itsessään sitä vain korkeintaan esteettisesti. Yhteydet matikkarockiin ja post-hardcoreen ovat hieman selkeämpiä, mutta siinäkään karsinassa yhtye ei pysy kovin pitkään. Sanoisin kuitenkin, että Good Tiger on enemmän originelli ja tällainen naapurityyleihin hyppiminen toimii todella hyvin. Vaikka albumille onkin haettu pop-estetiikkaa, on sillä loppujen lopuksi melko vähän varsinaisia hittikappaleita, enkä usko bändin nousevan genren valtavirtaan vielä tällä albumilla. Se tuskin kuitenkaan haittaa, sillä albumi on hieno taidonnäyte ja sisältää paljon raikasta ja hyvää musiikkia.

7½/10

Kappalelista:

1. The Devil Thinks I’m Sinking
2. Float On
3. Such A Kind Stranger
4. Blueshift
5. Salt Of The Earth
6. Grip Shoes
7. Just Shy
8. Nineteen Grams
9. Cherry Lemon
10. I’ll Finnish This Book Later

Good Tiger Facebookissa

Kirjoittaja: Samuel Järvinen