Hyvän ja pahan taistelu maailmassa JD Millerin ”World War X:n” tulkitsemana

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 22.4.2017

Ruotsalainen melodista rockia soittava JD Miller julkaisee huhtikuun lopussa toisen pitkäsoittonsa ”World War X:n”. Salaperäinen albuminimi ja synkkä kansikuva viittaavat maailmassa läsnä olevaan pahuuteen. ”World War X” -nimellä kuvataan meneillä olevaa hyvän ja pahan jokapäiväistä kilvoittelua. Kansikuvassa komeileva viikatemies palavan raunion keskellä sen kuin vahvistaa pahan läsnäolon tiedostamista. Eräässä tiedonannossa yhtye kertoo pahan läsnäolon ja pahan käsitteenä kiehtovan heitä – mitä on paha? Kuinka se määritellään? Onko henkilö paha, jos tappaa selviytyäkseen?

”World War X” on kuin melodisen ja klassisen rockin taistelukenttä, jossa nämä tyylit sulautuvat toisiinsa saumattomasti yhteen. Vielä kun mukaan lisätään tarttuvat ja ankarasti polkevat riffit ja rumpukompit, on kokonaisuus energinen ja raikas. JD Milleriä on kuvattu Evergreyn ja Eclipsen lapseksi, mutta omaan korvaani yhtyeen äänimaailma tuo vähän mieleen Sonata Arctican, etenkin silloin kun kappaleisiin on lisätty kosketinsoitinosuuksia. Mielleyhtymä ei kuitenkaan ole häiritsevän suuri vaan enemmänkin pelkkä havainto. JD Millerillä on oma soundinsa, jossa vokalisti Peter Halldenin pehmeä lauluääni kruunaa kokonaisuutta.

Mitä tulee ”World War X” -albumiin kokonaisuutena, on se alusta loppuun tasaisen hyvä ilman suurempia kompastuskiviä. Kappaleet alkavat napakasti ja mielenkiintoisesti, ja vaikka kappaleiden välillä ei ole suuria eroja pysyy kiinnostus yllä koko levyn ajan. Albumin lyriikat eivät valitettavasti herättäneet niin suurta mielenkiintoa, kuin mitä olisin toivonut tästä teemasta kumpuavan. Selkein ero kappalelistan konseptista on ”Evergrey”, joka alkaa balladeille ominaisen kliseisesti pianonsoitolla, mutta muuttuukin rockralliksi kertosäkeissä. ”Isolation” poikkeaa kellomaisen äänensä puolesta muista, mutta edustaa muuten väkevää rock -linjaa, jota JD Miller tarjoaa. ”World War X” on turvallinen ja hyvä rock-levy, joka avautuu joka kuuntelukerralla hiukan enemmän. Albumin ehdottomaksi vahvuudeksi lukeutuvat koukuttavat kertosäkeet, murakat riffit sekä melodinen ja kirkas äänimaailma, jonka äärelle on mukava palata kerta toisensa jälkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen