Sonic Haven on tuore tuttavuus raskaan musiikin kentällä, viimeisimmän pandemian aikana perustettu yhtye, joka julkaisi hiljattain esikoisalbuminsa ”Vagabond”. Kokoonpanon keulahahmona ja levyn tuottajana häärää muun muassa Firewindistä ja Avantasiasta tuttu Herbie Langhans, eikä kyseessä ole ensimmäinen musiikillinen projekti muillekaan jäsenille. Yhteenlasketulla kokemuksella lienee suuri rooli siinä, miten hiotulta tämä perustellun itsevarmasti nimetty yhtye jo ensijulkaisullaan kuulostaa. ”Vagabond” on kertakaikkisen vakuuttava, hymyn suupielille nostattava kokonaisuus melodista, vanhan liiton heville kumartavaa power metallia – upea avaus Sonic Havenin uralle ja komea lisäsulka kunkin esittäjänsä hattuun.

Lähes täyden tunnin kestoon yltävä albumi sisältää yksitoista kappaletta, joihin on saatu mahdutettua kaikki valitun lajityypin kliseet. On laukkakomppia, kirkunaa lähenteleviä vokaalisuorituksia, siirappisuudellaan ikenissä asti tuntuva voimaballadi, eikä yhdestäkään biisistä selvitä ilman kitarasooloa tai useampaa. Vaan mikäs tässä on kuluneempiakin peliliikkeitä kuunnellessa, kun ne on toteutettu taidokkaasti ja hyvällä maulla. Enimmäkseen ”Vagabond” kulkee duurissa, mutta sinne tänne on synkemmillä soinnuilla tuotu myös hieman vaaran tuntua. Kosketinsoittimet eivät virallisesti kuulu yhtyeen kokoonpanoon, mutta ovat läsnä lähes kaikilla raidoilla kitaratyöskentelyä tukemassa. Vahvin yksilösuoritus tulee silti laulaja Langhansilta, jonka äänessä on power metal -vokalistille odotettavasti ulottuvuutta ja voimaa, mutta myös raspia ja räkää erotuksena kaikkein kultakurkkuisimmista kollegoistaan. Langhans myös artikuloi erinomaisen selkeästi ja kajauttaa parissa kohtaa varsin herkullisia säveliä ad libitum, joten kuuntelukokemus on vaativammillakin standardeilla oikein miellyttävä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Albumin nimikappale toimii myös kokonaisuuden avausnumerona ja on kiivasta paahtoa alusta loppuun. ”Back to Mad” rullaa hieman maltillisemmin mutta sitäkin mojovammalla groovella, ja nostattaa viimeisessä kertosäkeessä vielä henkeä modulaatiolla. Sanoituksia seuraavat ilahtunevat ”Keep the Flame Alive”- ja ”End of the World” -kombosta, jotka luovat uskoa niin henkilökohtaisten kuin maailmanlaajuistenkin katastrofien keskellä ja muistuttavat, että tukalassakin tilanteessa kaikilla hyvillä teoilla on merkitystä. Jälkimmäinen sisältää myös erinomaisen kertosäemelodian, vaikka ei sävellystyötä voi moittia muidenkaan kappaleiden kohdalla.

Kuudes raita ”The Darker Side” erottuu muutoin energisten rallien joukosta hitaammalla temmollaan ja synkkyydellään. Tummasävyisempi tuokio tarjoilee upeaa dramatiikkaa sekä hienoja matalia säveliä Langhansilta ja nouseekin omissa kirjoissani levyn parhaaksi yksittäiseksi kappaleeksi. Tämän jälkeen kajahtava ”I Believe” voisi kuulua Stratovariuksen sävellyksiin ja ylpeilee komealla, intensiivisellä kitarasoololla. ”Save the Best for Last” on se aiemmin mainittu siirappislovari ja lajissaan niin mieltäylentävä, että imelyyden aiheuttama hammassärky unohtuu. ”From White to Black” yllättää alkutahdeillaan ja soi sellaisessa sävellajissa, että pimeässä huoneessa kuunnellessakin voi tuntea auringonpaisteen kasvoillaan ja kesätuulen hiuksissaan. Muutoinkin Sonic Havenin ensijulkaisu on pullollaan hyvän mielen kesämusiikkia ja yhtye sopisi täydellisesti ulkoilmafestareiden esiintyjäksi keskelle hikisintä heinäkuuta.

”Striking Back” on viimeiseksi kappaleeksi erikoinen valinta: nopea ja ytimekäs teos olisi yhtä hyvin sopinut albumin alkupuolelle kierroksia nostattamaan. Itse olisin kenties mieluummin kuullut yhtyeeltä jotakin eeppisempää, pitkitetyssä loppusoitossa viimeisetkin mehut irti puristavaa päätöstä levylle. Toisaalta ratkaisussa on tiettyä nerokkuutta, sillä ”Vagabondin” päättyessä näin äkisti kuulijalle jää vielä nälkä: tätä haluaa lisää! Biisijärjestys on kaiken kaikkiaan hyvin mietitty, tunnelmat ja temmot vaihtelevat sopivin väliajoin eikä kyllästymistä ehdi liioin tapahtua. Ainoastaan jokusen kappaleen, kuten ”Nightmares”, ”I Believe” ja ”Blind the Enemy” kohdalla sävellykset muistuttavat hieman liikaa toisiaan eivätkä jätä yhtä selkeää muistijälkeä kuin erottuvammat raidat. Materiaalin laadukkuudesta kertoo kuitenkin paljon se, että omalle lempikappaleiden listalleni päätyi lähes puolet koko albumin tarjonnasta, eikä yhtäkään biisiä voi luokitella perushyvää kehnommaksi. Levy on myös miksattu loistavasti: erotteleva ja kirkas soundi tekee erityisesti taajaan toistuvista kitarasooloista nautinnollista kuunneltavaa. Mikäli muutama vähemmän vaikuttavasti kirjoitettu kappale olisi saatu samalle tasolle muun kokonaisuuden kanssa, voisi arvosanan kohdalla komeilla täysi kymppi, mutta tällaisenakin kyseessä on harvinaisen hyvä esikoisalbumi ja musiikkijulkaisu ylipäätään. Onnittelut Sonic Havenille ja vahva kuuntelusuositus kaikille power metalin ystäville.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

9/10

Kappalelista:

1. Vagabond
2. Back to Mad
3. Nightmares
4. Keep the Flame Alive
5. End of the World
6. The Darker Side
7. I Believe
8. Save the Best for Last
9. Blind the Enemy
10. From White to Black
11. Striking Back

Sonic Haven Facebookissa