Hyväntuulinen sekoilu jatkuu – arviossa Royal Republicin tanssilattian murskaava ”Lovecop”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 22.6.2024

Kujeilevista sanoituksista ja turboahdetusta meiningistä tunnettu Royal Republic julkaisi viidennen täyspitkänsä kesäkuun alussa. Ruotsalaisyhtyeen tuorein albumi jatkaa edeltäjiensä linjalla olemalla paikoin pähkähullu ja äärimmäisen tarttuva. Samalla albumi tuo esille sellaisia piirteitä, joita Royal Republicilta ei ole aiemmin kuultu.

Royal Republic takoi kiertueita toisensa perään lähes mielipuolisella tahdilla aina siihen saakka, kunnes koronapandemia pysäytti maailman vuoden 2020 alussa. Pandemian jälkeen yhtye ei ole vielä saavuttanut yhtä hengästyttävää kiertuetahtia, mutta ”Lovecop”-albumin myötä asia tulee taatusti korjaantumaan. Tuoreimmalla pitkäsoitolla jatketaan edellisen albumin ”Anna Leigh” -kappaleen hengessä, eli soittamalla häpeilemättömän kasarivivahteista diskorokkia, joka saa väkisin huulet hymyyn ja lantion keinumaan.

Äkkiseltään ”Lovecop” saattaa vaikuttaa paljon erilaisemmalta kuin Royal Republicin aikaisemmat albumit. Lähempi tutustuminen osoittaa kuitenkin tämänkin pitkäsoiton ytimen koostuvan tutuista aineksista. Jos ”My House” ja nimikkokappale kuulostavat liian diskomaiselle, sisältävät ”Wow! Wow! Wow!” ja ”Ain’t Got Time” tuttua kitaravetoista poljentaa. Sen sijaan ”Freakshow” yllättää poikkeuksellisen synkällä ja jopa raskaalla äänimaisemallaan, kun ”Lazerlove” hämmentää ja ilahduttaa vaikuttavalla ulosannillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Huomaan löytäväni Royal Republicista samanlaista hengenheimolaisuutta Danko Jonesin kanssa: kummatkaan yhtyeistä eivät pelkää laittaa itseään sataprosenttisesti likoon ja tehdä suunnanmuutoksia kun siltä tuntuu. Royal Republic otti edellisellä ”Club Majesty” -albumillaan tietoisia askelia tanssimusiikin suuntaan, ja on jalostanut tätä ajatusta entisestään. ”Lovecop” ei kuitenkaan ole edeltäjänsä kopio, vaan on nostanut ruotsalaisyhtyeestä esille uusia vivahteita. Ja tästä kaikesta huolimatta uusi albumi on kaikkea sitä mitä yhtyeen aiemmatkin julkaisut: hulvattoman energinen ja hyväntuulinen sekä käsittämättömän tarttuva.

Kappalelista:

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/royalrepublic

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen