Hyväntuulista indie rockia puhuttelevilla lyriikoilla: Haastattelussa hiljattain debyyttialbuminsa julkaissut Airi’s

Kirjoittanut Sampsa Silander - 31.8.2022

Airi’s on Espoosta ponnistava indie rockia veivaava yhtye, joka on perustettu vuonna 2019. Yhtyeen jäsenistöön kuuluvat Joni Hartikainen, Tuomas Hokkanen, Julius Lindberg, Thomas Aura sekä Silja Silander. Ulkomaille tähtäävä yhtye julkaisi hiljattain debyyttialbuminsa. KaaosZine sai yhtyeen haastatteluun.

Alkuun tärkein kysymys, eli miten menee?

-Tosi hyvin! Levy ulkona ja keikkaa edessä vielä loppuvuodelle. Ollaan pian menossa ekaa kertaa Lontooseen keikalle ja joulukuussa järkätään hyväntekeväisyyskonsertti Espoon Kannusalissa, mistä ollaan tosi innoissamme!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teiltä ilmestyi hiljattain debyyttialbuminne ”Kind Little One”. Kertoisitteko hieman sen luomisprosessista ja taustoista?

-Äänitettiin levy Turun V.R. Studiolla 2021/2022 vuodenvaihteessa. Monet levyn biiseistä ovat olleet jo pitkään soitossa keikoilla, mutta levyllä kuullaan myös uutta näkökulmaa biisinteossa. Albumi kertoo tarinan, joka alkaa lapsenomaisesta viattomuudesta ja päättyy surumielisiin, mutta toiveikkaisiin tunnelmiin elämän viime hetkillä.

Miten kuvailisitte musiikkianne? Mistä saatte siihen inspiraation?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

-Meidän musiikki on englanninkielistä indie/alternative rockia ysärirockin, suomirockin, joskus jopa suomi-iskelmän ja progressiivisen rockin vaikutteilla. Musamme inspiroituu usein tunteista ja ympäristön vaikutuksesta.

Mistä nimi Airi’s?

-Bändin nimi tulee siitä, kun minulla (Joni) ja kitaristi Tuomas Hokkasella oli aikoinaan molemmilla sattumoisin Airi -nimiset isoäidit, niin nimi on tietynlainen kumarrus historiaan. Myös musiikissamme kuuluu sitä mentaliteettia, kun vaikutteina ovat vahvasti 70-90 luvun artistit.

Miltä tulevaisuuden näkymät näyttävät bändin suhteen?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

-Aikomuksena on keikkailla mahdollisimman paljon ja tehdä jokaisesta keikasta aiempaa parempi, sekä kirjoittaa ja sovittaa yhdessä uutta musiikkia seuraaville julkaisuille.

Minkälaista palautetta olette saaneet albumista?

Palaute levystä on ollut lämmintä ja on ollut mielenkiintoista kuulla, mitä ihmiset ovat olleet mieltä varsinkin uusista biiseistä, kuten ”Remain Red” ja ”Breathing”.

Mikä albumin biisi on noussut teille kaikista tärkeimmäksi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

-Henkilökohtaisesti Wrangling on se kaikista tärkein kappale biisin tekstin vuoksi.

Mitkä bändit/artistit ovat toimineet esikuvinanne?

-Tottakai ysäri on ollut aina lähellä sydäntä ja ne isoimmat, kuten Soundgarden ja Oasis. Meille kaikille myös Stingin musa on kova juttu, sekä hänen soolotuotantonsa että The Police.

Mitä terveisiä haluaisit lähettää KaaosZinen lukijoille?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

-Muistakaa kuunnella paljon musiikkia ja rakastakaa toisianne.

Luetuimmat

Uusimmat