Hyvät ihmissuhteet ovat bänditoiminnan perusta – arviossa Janne Flinkkilän ”Kotiteollisuus – Rakkautta ja raakaa ajoa”

Lappeenrannasta ponnistava ja 30 vuotta maamme musiikkikartalla vaikuttanut Kotiteollisuus perustettiin 90-luvun alussa. Alkujaan Hullu Ukko ja Kotiteollisuus -nimellä operoinut orkesteri kävi läpi muutamat miehistönvaihdokset ja tiputti Hullu Ukko -etuliitteen pois nimestään. Läpimurto tapahtui 2000-luvun alussa, kun raskaspoljentoinen suomenkielinen rock- ja metallimusiikki nousi valtavirtaan, Kotiteollisuus yhtenä sen pioneereista.

Janne Flinkkilän kirjoittama historiikki pyörii ydintrio laulaja-kitaristi Jouni Hynysen, basisti Janne Hongiston ja rumpali Jari Sinkkosen, sekä myöhemmin bändiin toiseksi kitaristiksi ja Hynysen sävellysavuksi liittyneen Miitri Aaltosen ympärillä. Unohtamatta soittajien lähipiiriä, vierailevia kanssamuusikoita, sekä muita yhtyeen ja sen jäsenten tarinaan keskeisesti vaikuttaneita henkilöitä. 

Kotiteollisuus on ollut tietyllä tavalla maineensa vanki läpi uransa siitä lähtien, kun nousi parrasvaloihin. Lukija pääsee sukeltamaan Flinkkilän johdolla yhtyeen rujon ja raavaan ulkokuoren alle. Läpikäydään perusteellisesti esimerkiksi keulahahmo Jouni Hynysen epävarmuuksissaan kehittämä Hynys-hahmo, joka on esiintynyt julkisuudessa räävittömänä ja laukonut kyseenalaisuuksia milloin mistäkin, yleensä naisia kohtaan.

Alkoholin käytön läpikäyminen bändien historiikeissa on kaksipiippuinen aihe. Kirjailijan ja tarinankertojien itsensä vastuulle lankeaa näyttäytyykö biletyksen täyteinen elämä kirjan lukijalle tarpeettomana rehvasteluna, vai rehellisenä kuvauksena historiasta. Kotiteollisuuden kohdalla muistetaan toki mainita, että alkoholilla on ollut juhlimisen lisäksi osansa myös terveydellisinä haasteina ja vähän sinnepäin menneinä keikkoina. Bändin puolella on ollut, että suurin suosio oli aikana ennen älypuhelimia, kun maailma oli vielä hitaampi, eivätkä sekoilujen täytteiset videoklipit levinneet silmänräpäyksessä eteenpäin pitkin internetiä.

Ammattimaiseen bänditoimintaan kuuluu paljon julkisuudelta piiloon jäävää taustatyötä, kun soittimet ja muu rekvisiitta kannetaan lavalta pois ja siirrytään tekemään näkymätöntä osuutta bändin pyörittämisestä. Kirja pureutuu kattavasti siihen, mitä esimerkiksi uusien biisien tekeminen ja oman firman pyörittäminen vaatii.

Pääasiallisen toimeentulon saaminen tämän suuruusluokan bändillä vaatii jatkuvaa keikkailua ja kulujen hallintaa. Toisinaan menee lujaa ja hetkittäin mietitään, että miten jatkaa eteenpäin yhtyeenä. Myös soittajien henkilökohtaiset elämän mullistukset käsitellään Kotiteollisuuden tarinan rinnalla ja nivotaan tyylikkäästi osaksi yhtyeen historiaa niin, että kirjan fokus pysyy bändin ympärillä.

Pituutta teoksella on kunnioitettavat yli 600 sivua, mutta teksti on kevytlukuista ja tarina soljuu sujuvasti tapahtumasta toiseen. Flinkkilä saa nivottua koko kirjan matkalle ydinsanoman siitä, miten Kotiteollisuus on tiivis kaveriporukka ja keikkareissuilla teknikoita myöten työhönsä ja toisiinsa sitoutunut, sekä jäseniään kunnioittava yhteisö. Kirja siteeraa osuvasti Hynysen ”Paskapuhetta”-teosta, että ”kun bändi perustuu ystävyyteen ja yhdessä kasvamiseen, niin se kestää pitkään”.