”Hyvät naiset ja herrat, kuinkas pyyhkii?” – Klassikkoarvostelussa The Damnedin 40 vuotta täyttävä ”Machine Gun Etiquette”

Laulaja David Vanianin, kitaristi Brian Jamesin, basisti Captain Sensiblen ja rumpali Rat Scabiesin perustama, lontoolainen The Damned levytti kautta aikain ensimmäisen brittiläisen punk-singlen ”New Rose” vuonna 1976. The Damnedin jäsenistö koostui persoonallisuuksiltaan epävakaista, nuorista rämäpäistä, joiden kaikessa yhteistoiminnassa oli aina läsnä vaaran ja räjähdysalttiuden tuntu. Yhtye levytti seuraavana vuonna menestyksekkäästi Nick Lowen tuottaman debyyttialbuminsa Damned, Damned, Damned”. Albumi julkaistiin Stiff Recordsin kautta. Alkuvuodesta 1977 The Damned lämmitteli Sex Pistolsia yhdessä The Clashin ja Johnny Thunders & The Heartbreakersin kanssa vuoden ”Anarchy Tour Of The UK” -Britannian-kiertueella. Vaikka kiertueen kahdestakymmenestä keikasta kolmetoista peruttiin joko virkavallan toimesta tai keikkajärjestäjän tunaroinnin takia, se ei yhtyeiden menoa haitannut. The Damned lämmitteli myöhemmin samana vuonna T-Rexiä tämän viimeisellä maailmankiertueella niin Briteissä kuin Yhdysvalloissa. Saman vuoden lopulla yhtye ryhtyi äänittämään toista albumiaan Music For Pleasure”. Ilmestymisensä jälkeen, loppuvuodesta 1977, kriitikot teilasivat kehnohkon kakkosalbumin julmalla tavalla. Sen lisäksi Stiff Records tiputti The Damnedin tallistaan hyvin nopeasti albumin huonon myynnin vuoksi. ”Music For Pleasuren” murskaava palaute luhisti nuoret lontoolaispunkkarit täysin. The Damnedin jäsenet jättäytyivät yksi kerrallaan pois yhtyeen toiminnasta, minkä vuoksi yhtye hajosi hetkellisesti alkuvuonna 1978. The Damnedin jäsenet jatkoivat kuitenkin työskentelyä muiden, kaupallisesti vaatimattomasti menestyneiden musiikkiprojektiensa parissa.

Loppuvuonna 1978 rumpali Rat Scabies perusti Les Punks -yhtyeen. Yhtyeeseen kuuluivat Hawkwindin ja Motörheadin Lemmy sekä muut The Damnedin jäsenet kitaristeja, Jamesia ja Luta, lukuun ottamatta. Lemmyn otettua basistin paikan yhtyeessä Captain Sensible siirtyi koskettimiin ja kitaraan. Yhtye esiintyi myöhemmin The Doomed -nimellä välttääkseen tavaramerkkiongelmat The Damnedin nimen käyttöön liittyen. Les Punks sai aikaan kappaleita, jotka yhtye myös demotti. Tämän lisäksi se teki kourallisen live-esiintymisiä. Lemmyn keskittyessä Motörheadin toimintaan multi-instrumentalisti Henry Badowski korvasi hänet bassossa. Badowski ei kuitenkaan viihtynyt yhtyeessä kovinkaan kauaa Lemmyä pidempään, ja hänet korvasi lopulta australialaislähtöiseen The Saints -yhtyeeseen jokin hetki aiemmin liittynyt brittibasisti Algy Ward. Myöhemmässä vaiheessa muusikon uraansa Wardista tuli myös yksi NWOBHM-yhtye Tankin perustajajäsenistä. On käytännössä lyhytikäiseksi jääneen Les Punks -projektibändin ansiota, että The Damned aktivoitui uudelleen. Kyseisen kokoonpanon myötä,  loppuvuodesta 1978, Les Punks muuntui edelleen uudeksi The Damnedin kokoonpanoksi. Helmikuussa 1979 yhtyeen uudistunut kokoonpano alkoikin valmistella kolmatta albumiaan, joka tuli tottelemaan nimeä ”Machine Gun Etiquette”.

2. marraskuuta 1979 julkaistulla ”Machine Gun Etiquettella” The Damned kauhoi popahtavaan punk rockiinsa vaikutteita psykedeelisen ja garage rockin, mutta myös proto-punkin puolelta. Eräänä vahvimpana ”Machine Gun Etiquette” -albumin tyylillisenä suunnannäyttäjänä toimi projektiyhtye Lord Sutch And Heavy Friends, jossa piilonimillä soittivat ja tuottivat mm. Led Zeppelinin Jimmy Page, John Bonham sekä brittiblues-yhtye The Yardbirdsista soolouralle lähtenyt Jeff Beck. Erityisesti The Damned oli kuitenkin innostunut yhdysvaltalaisten MC5:n ja The Doorsin musiikista. Ehkä juuri edellä mainittujen mieltymysten ansiosta, edellisten albumien suoraviivaisen punk rockin sijaan, yhtye loihti uudelle albumilleen aiempaa enemmän klassisen rockin rönsyileviä piirteitä. Vaikkakaan ”Machine Gun Etiquette” -albumilta löytyvä MC5-cover ”Looking At You” ei olisikaan alkuperäisen version veroinen veto, sai The Damned detroitilaisen katurock-klassikon rullaamaan varsin mallikkaasti. Albumin avaa brittinäyttelijä Jack Howarthin sitaatti ”Ladies And Gentleman ’Ow Do?”. Pätkä lainattiin brittiläisen Coronation Street -televisiosarjan Albert Tatlock -nimiseltä roolihahmolta. Intron piruilevaa teemaa jatkavat menopalat ”Love Song” ja albumin räiskyvä nimikkobiisi lyövät heti kättelyssä luun kurkkuun. Kumpikin kyseisistä kappaleista juonsivat musiikillisen tyylinsä vielä vahvasti yhtyeen ensimmäisten levytysten äkäisten punk-juurien suuntaan. Samalla ne olivat tyylillisesti myös ehkä aivan ensimmäisiä tehtyjä psychobilly-kappaleita koskaan. Erityisesti yhtyeen myöhempien aikojen liveversiot hammond-melodioineen alleviivaavat tätä huomiota. Captain Beefheart – ja The Doors -vaikutteisessa, klenkkaavassa ja valssimaisilla kolmasosilla kulkevassa ”These Hands” -kappaleessa musiikillisena mausteena käytetyt tiu’ut ja hypnoottiset fuzz-kitarat luovat huuruisen sekopäistä tunnelmaa. ”I Just Cannot Be Happy With You” on puolestaan rempseän energistä, New York Dollsiin viittaavaa, leveästi soivaa ja intensiivistä Amerikan mallin rockia. Kappaleen ujeltavasta urkusoundista voivat jopa kotimaiset indie-yhtyeet, kuten 22-Pistepirkko, kiittää The Damnedia saamistaan musiikillisista vaikutteista.

The Stoogesin suuntaisesti pumppaava ”Anti Pope”, kauniista pianointrosta suorasukaiseksi räminärockiksi äityvä ”Melody Lee” ja kokeellisempi ”Plan 9 Channel 7” ovat täyttä rautaa. Rajusti rokkaava ”Liar” ja jo lähempänä riffipohjaista hard rockia oleva ”Noise, Noise, Noise” ovat myös osaltaan tasaisen kovalaatuista tavaraa. On helppoa kuvitella, että ilman melankolisesta himmailusta säröisempään, tarttuvaan keskitemporokkaukseen etenevää ”Smash It Up Parts 1&2″:n vaikutusta Eppu Normaalin 1980-luvun alkupuoliskon uuden aallon suuntainen hittimateriaali tuskin kuulostaisi siltä, miltä se kuulostaa.

”Machine Gun Etiquetten” kappalemateriaalin korkealuokkainen tasalaatuisuus ja yhtyeen omaehtoinen, avarakatseinen ja ajattoman tuore ote tekemiseensä vakuuttaa. Vanianin teatraalisuutta henkivät laulusuoritukset ja Captain Sensiblen tulisen intensiiviset kitarasoolot tekevät ”Machine Gun Etiquettesta” yhtyeen debyyttialbumin ohella parhaimman kokonaisuuden, jonka The Damned on koko uransa aikana onnistunut tekemään. Albumi on paitsi aikansa, myös länsimaisen rockhistorian kiistaton klassikko. Monet maailmanluokan rokkareista korostavat The Damnedin ja ”Machine Gun Etiquetten” tärkeyttä musiikillisena innoittajanaan ja inspiraation lähteenä heidän omille musiikillisille tekemisilleen. Tästä yksi erinomainen esimerkki löytyy alta.  ”Machine Gun Etiquette” pitäisi kuulua ehdottomasti jokaisen rämisevää ja popahtavaa punk rockia tosissaan diggailevan musiikinkuluttajan levyhyllyyn.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi julkaisua