Hyviä uutisia livemusiikin ystäville: Järvenpäähän valmistuu syksyllä 3 200 ihmisen monitoimiareena

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.6.2021
Antti Lehto (vasemmalla) vetää Aino Areenan liiketoimintaa. Erkki Siltala on hankkeen ”isä” ja omistaja. Taustalla rakenteilla oleva Aino Areena.

Järvenpään Ainolassa toimiva ratsastuskeskus Aino muuttuu jopa 3 200 ihmistä vetäväksi monipuoliseksi tapahtumapaikaksi, Aino Areenaksi. Nykyisiä tiloja uudistetaan ja niitä laajennetaan 2 500 neliömetrillä. Kun parhaillaan käynnissä olevat rakennustyöt syksyllä 2021 valmistuvat, sisätiloja on tapahtumakäytössä kaikkiaan noin 5 000 neliötä.

Aino Areena yhdistää uniikilla tavalla kulttuurin, yritysmaailman ja urheilun. Suunnittelussa pyrimme huomioimaan kulttuurihistoriallisesti merkittävän miljöön, viimeisten vuosien aikana ympärille rakentuneen elinvoimaisen kaupunkiympäristön sekä ihmiset ja eläimet“, Aino Areenan omistaja Erkki Siltala sanoo.

Aino Areenan tilat on suunniteltu niin, että ne muuntautuvat helposti tapahtuman luonteen mukaan, urheilupelistä messuihin ja yritystapahtumasta musiikkikeikkaan. Yleisön, tapahtumajärjestäjien ja esiintyjien tarpeet on huomioitu tarkasti. ”Kaikkia on mietitty, roudarista superstaraan, yritysjohtajasta yleisöön”, Siltala sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ekologisuutta, turvallisuutta ja naapureita on ajateltu jo rakennusvaiheessa. “Tavoitteenamme on olla Suomen turvallisin tapahtumapaikka. Esimerkiksi kaikki ovet avautuvat ilman kosketusta, pinnat ovat antimikrobisia, areena lämpiää maalämmöllä ja katolla on aurinkovoimala. Pyrimme myös kaikin keinoin huomioimaan tapahtumäjärjestelyissä Aino Areenan lähellä asuvat naapurimme”, Siltala sanoo.

Jo nyt Aino Areenan tiloja on varattu loppuvuoden ajaksi urheiluun, yritystapahtumiin ja musiikkikeikkoihin. Musiikkitapahtumissa yhteistyökumppanina toimii esimerkiksi Järvenpää soi -tapahtumaa järjestävä RH-Entertainment. Lisäksi tiloja voivat hyödyntää myös lähialueen oppilaitokset, koulut ja päiväkodit.

Saman kokoluokan paikoista on Helsingin seudulla huutava pula. Aino Areenan tilat ovat juuri sopivan suuret ja pienet samaan aikaan. Lisäksi monet tapahtumapaikat ovat joko rouheita vanhoja teollisuustiloja tai urheiluhalleja. Aino Areenan puurakenteet, skandinaavinen tyylikkyys ja laadukkaat yksityiskohdat ovat niihin nähden poikkeus”, Aino Areenan liiketoimintajohtaja Antti Lehto sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lehto on aiemmin työskennellyt Suomen suurimmassa tapahtumatoimistossa Tapauksessa. Nyt hän vastaa Aino Areenan liiketoiminnasta, myynnistä ja kumppanuuksista. Tällä hetkellä yhteistyökumppanina on esimerkiksi Mercedes-Benz.

Järvenpään kaupunki on ollut mahdollistamassa tapahtumakeskuksen suunnittelua ja toteutusta. “Aino Areena tuo merkittävän lisän kaupungin kulttuuri- ja urheilutarjontaan sekä elävöittää Ainolan aluetta. Sen vaikutus alueen liiketoimintaan on mittava”, Järvenpään kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen sanoo.

Aino Areena sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella. Paikalle pääsee helposti niin omalla autolla kuin julkisilla liikennevälineilläkin. Junamatka Helsingin keskustasta lähimmälle asemalle kestää alle puoli tuntia, saman verran kuin matka Vuosaaresta metrolla Helsingin keskustaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat