Kuva: Teemu Meuronen

Ian Voltage julkaisi ensimmäisen singlen uudistuneella kokoonpanollaan

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 11.9.2025

Niin 80-luvun sähäkästä hard rockista kuin 90-luvun tummasävyisestä melankoliasta inspiraatiota ammentava Ian Voltage on tänään 11. syyskuuta uuden sinkkujulkaisun äärellä. ”Shackles”-single ottaa asemansa yhtyeen tuotannon synkemmällä ja raskaammalla laidalla, mutta hard rockin särmää bändi ei ole unohtanut. Yhtye kertoo:

”’Shackles’ kertoo tarinan tylsästä, tukahduttavasta ja epätasapainoisesta ihmissuhteesta, josta irrottautuminen osoittautuu lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Kaiken tuskan ja pahan olon alla kytee toivo kahleista vapautumisesta ja paremmasta huomisesta, mutta avaimet antoisampaan elämään ovat pahasti hukassa ja tulevaisuus näyttää pitkälti umpikujalta. Toivoa ei kuitenkaan sovi menettää.

Musiikillisesti ’Shackles’ on aiempaa raskaampaa, kokeilevampaa ja monisäikeisempää Ian Voltagea. Emme halua lokeroitua liikaa. Me tehdään mitä hyvältä tuntuu – mutta aina laatu edellä! ’Shackles’ sai alkunsa, kun kitaristi Keinonen lähetti laulaja Derekille äänitteen sointukierrosta, johon Derek teki pop-henkisen kertosäemelodian lyriikoineen. Tästä inspiroituneena Keinonen loi kertosäkeen ympärille jykevät riffit ja lopullinen kokonaisuus hiottiin timantiksi koko bändin voimin. ’Shackles’ on intensiivinen matka, jossa tarttuvat melodiat, vaihteleva dynamiikka sekä herkkyyden ja raskauden välinen kontrasti kohtaavat.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Spring of Turmoil” -EP:n menestyksen ja sitä seuranneiden Fifth Line Gates -, Human-Shaped Shadows – ja Memoir-singlejulkaisujen myötä yhtye on pitänyt pyöränsä pyörimässä, ja vakiinnuttanut asemaansa kotimaisen rockin kentällä. Nyt julkaistulla ”Shackles”-singlellä Ian Voltage esittelee tuoretta kokoonpanoaan, jolla kuluneen kevään ja kesän kiitellyt keikat tehtiin. Kuitenkin ainoastaan muutos on pysyvää, ja ”Shackles” jäi basisti Lasse Helisteen ainoaksi julkaisuksi. Heliste joutui jättäytymään yhtyeestä muuttuneen elämäntilanteen vuoksi.

Vastoinkäymiset ovat kuitenkin osoittaneet, että Ian Voltage on valmis kohtaamaan tulevatkin haasteet. Bändi on valmis seuraavaan lukuunsa intohimoisempana kuin koskaan. Bändi on tällä hetkellä valmistelemassa uutta sinkkujulkaisuaan, ja lähitulevaisuudessa siintää myös uusi EP, ahkeraa keikkailua unohtamatta.

Löydät uuden singlen suoratoistopalveluista tai suoraan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tutustu bändiin lisää näistä linkeistä: Instagram, Facebook, YouTube