IC REX – Tulen Jumalat

Kirjoittanut Sami Elamaa - 7.2.2017

Okkultismin, mystiikan ja salatieteiden ritualistin, jään ja tulen kuningas IC REX on palannut tauon jälkeen suomalaisen black metalin arkistoihin. Vuodesta 2003 Tunridasta tutun Ismo Meinanderin, eli paremmin tunnettuna Artifex IC:n sooloprojektina lähtenyt IC REX on hyvin pitänyt luciferisen arkistonsa aktiivisena auki vuoteen 2009 asti, jolloin projekti jäähdytettiin hetken aikaan tauolle. Paluu black metalin maailmaan lähti Saturnian Mistin tehdyn yhteistyön avulla, jolloin muusikot julkaisivat ”Liber Saturni – Apochryphon of Saturnian Rex”-splitin (2015) ja IC REX itsestään aktivoitui avaten pölyyntyneen arkistonsa auki. IC REXin saavutuksiin on kertynyt kolme täyspitkää julkaisua, mutta neljäs kokopitkä ”Tulen Jumalat” saa lisäyksen bändin arkistoon.

Ennen kuin käyn tarkemmin itse julkaisun sisältöä läpi, tunnustan heti, että IC REX on bändinä suhteellisen tuore tapaus. Ok, tiedän sen verran minkälaista tyyliä IC REX tuo esille, mutta bändin diskografia on vielä itselleni usvaista ja tuntematonta aluetta. Kaiken maailman kokemukset ja tietämykset bändistä ovat lähteneet alustavasti irtonaisista teoksista, jotka ovat otettu eri julkaisuista. Aluksi tuntui siltä, ettei tämä yhtye tunnu oikein lähtevän käyntiin, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna satunnaisten irtokappaleiden kuunteleminen on hivenen väärä tapa lähestyä tämän tapaiseen rituaaliseen black metalin musiikin pariin. Tällöin katsoin parhaaksi pyyhkiä satunnaiset romut helvettiin työpöydältä ja aloittaa työn ja tutustumisen puhtaalta pöydältä. Sillä seurauksena aikaisemmat julkaisut, kuten ”Valonkantajan Alkemia” (2008) ja oma henkilökohtainen suosikkini ”Vedenkantaja” (2009) upposivat paremmin mieleen. Nyt on aika katsoa toimiiko sama temppu uuden ”Tulen Jumalat”-julkaisun kanssa.

Intron ja seitsemän sävellyksen mittainen julkaisu ei paljoa salatieteiden kaavoja käännä ylösalaisin, vaan IC REX luottaa omaan tuttuun tyyliinsä. Aikaisemmin mainittuni lähestymistapa IC REXin musiikkiin päättyi aluksi siihen pisteeseen, että muistiini ei pahemmin jäänyt kuin mystinen ilmapiiri, josta en oikein osannut sanoa tai kuvata, että mitä se tarkalleen oli. Todennäköisesti se saattoi olla, että itse valonkantaja, Lucifer kävi ja loi läsnäolonsa ilmapiiriin, mutta siitä huolimatta itselleni jäi hieman tyhjähkö maku suuhun. Jouduin ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen varaamaan uuden lähestymistavan ”Tulen Jumalat”-julkaisuun ja tarkastamaan tarkemmin, että irtoaako levystä muuta irti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Julkaisu vaati kuin vaatikin muutamia kuuntelukertoja, jotta levyn rituaaliseen viehätysvoimaan pääsi paremmin sisälle. Erityisesti ”Ilmarinen” ja ”Prometheus”, jossa kuullaan kauniin naissolistin lauluosuudet, luokittuvat ehdottomasti albumin parhaimpiin ja todennäköisesti mieleenpainuviin raitoihin. Valitettavasti kaikkien muutamienkin kuuntelukertojen jälkeen jouduin useasti tarkastamaan, mitä kello näytti, kuinka kauan soittolistalla soivalla kappaleella oli vielä aikaa jäljellä, missä ulottuvuudessa olin, ja niin edelleen ja edelleen, kunnes pitkähkö aika oli päättynyt. Sen edellisen kuunteluhetken jälkeen en katsonut parhaaksi, että laittaisin julkaisun uudestaan pyörimään. Seuraavasta kerrasta saattaa mennä jonkin aikaa.

Yhtyeen paluussa on joitakin kompastuskiviä tullut vastaan, sillä ”Tulen Jumalat” ei aivan yllä edellisen ”Vedenkantaja”-julkaisun tasolle. Tiivistettynä ”Tulen Jumalat” on ihan ok-julkaisu, sillä albumi itsestään saattaa vaatia hieman aikaa ja oikeanlaisen fiiliksen, jotta ymmärrys tähän teokseen osuu ja uppoaa. Lojaaleille kuuntelijoille ”Tulen Jumalat” on tuttua ja turvallista kauraa, mutta uusille tyypeille kyseinen julkaisu voi olla hieman kaksiteräinen miekka.