Iced Earth promokuva 2017

Iced Earthin Jon Schaffer julkaisee kirjan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.4.2020

Iced Earth -yhtyeestä tunnettu kitaristi ja lauluntekijä Jon Schaffer puhui tiistaina 14. huhtikuuta Facebook-livestreamissään tulevaisuudensuunnitelmistaan tuleville kuukausille.

Schaffer kertoi koronaviruksen pilanneen hänenkin suunnitelmansa vuodelle 2020. Hänen oli tarkoitus auttaa Iced Earthin toista kitaristia, Jake Dreyeria, uuden Witherfall -albumin teossa, minkä jälkeen heidän piti yhdessä alkaa kirjoittaa uutta materiaalia Iced Earthille. Koska Iced Earth on kuitenkin maailmanlaajuinen bändi ja jäsenet asuvat ympäri maapalloa, on bändin kaverien nykytilanteen vuoksi lähes mahdotonta päästä samaan tilaan työskentelemään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Schaffer kertoi myös puuhailevansa ”ainutlaatuisen” projektin parissa tällä hetkellä. Schaffer on valmistelemassa kirjaa, joka perustuu hahmoiltaan ja tarinaltaan Iced Earthin vuonna 1998 julkaistuun albumiin ”Something Wicked This Way Comes”.

Schaffer on useamman vuoden puhunut mielenkiinnostaan julkaista graafisia novelleja sekä sarjakuvia, joten voidaan olettaa kirjan olevan näitä tyylilajeja kunnioittava. Toistaiseksi nimeämätön kirja julkaistaan Schafferin tulevan kustantamon ensimmäisenä julkaisuna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat