Nykytrendin raameihin solahtavan, indieksi itseään väittävän populaarimusiikin valtamerestä ei turhan usein tartu haaviin jötkälettä joka keikauttaa jollan. Idiomaticin ”New Terrain” on vonkale, jonka avausbiisien paino upottaa. Uskallan väittää, että musiikkiuniversumissa brittivastineestaan galaktisen kaukana lojuvasta Tampesterista ei ole koskaan tullut mitään näin Tyylikästä – ei kun äyskäröimään.

Ihon alle menevyys, tuo ah niin monen sinänsä pätevän yhtyeen kohdalla kaivattu ”se jokin” on edellytys, efekti ja päämäärä joka toteutuessaan langettaa luojalleen muita kirkkaamman sädekehän. Idiomatic taitaa taian; ”Body And Soul” pysäyttää hetken ja vangitsee kuulijan akvaarion kaltaiseen siniseen tilaan, sellaiseen josta on mahdollista katsella ympäröivää maailmaa ikään kuin ulkopuolisena. Sointi syleilee horisonttia ja merenpohjia. Hyvin pian käy myös selväksi, että laulaja Sasja Montonen on tässä yhtyeessä yhtä oikeassa paikassa kuin Adidas-tarra Oasis-fanin akkarissa. Montosen vokaalikoneistosta löytyy stadionluokan laulantaan herkkyyden lisäksi tarvittava muna, se jonka etsimiseen Chris Martin lienee jo kyllästynyt. Toisena kuultava ”New Terrain” tukahduttaa kunnes pala kurkussa kohoaa muuttuen kyyneliksi. Yhä harvemmassa ovat nykyään nääs oikeasti hyvän biisin teon taitavat debytoijat, joilla on uskallusta luottaa luomustensa voimaan. Idiomatic ei lähde Musemaiseen dubstepataan stratosfäärissä – eksytykseen, vaan marssittaa nimibiisin selkä suorassa ja ydintään peittelemättä hurmokselliseen kliimaksiinsa asti. Ja mikäpä on marssittaessa, ”New Terrain” kun on upeinta Suomessa tehtyä poprockia sitten.. Ei saatana. Kokeellisuus on aina yhtä kuin hyvien biisien puute, ja siitä Idiomatic ei kärsi. Seuraavaksi videosinkku ”You Are Not The Sun” näyttää miten yhdistetään levottomuus ja rauhallisuus niin että syntyy transsi. Neljäntenä ”Lost Together” notkuu kuin itseensä vielä luottava The Rasmus kunnian päivinään, energinen tuuttaus lunastaa välittömästi paikkansa kokonaisuudessa edeltävien täysosumien jatkeena. ”Neon Signs” nousee raajoilleen Herra Ylpön treenikseltä, löytää sisäisen lauantaidiskoilijansa ja yhtyy kertosäkeessä Jonas Bjerreen. Lopuista kappaleista nostettakoon vielä Thom Yorken flegmatian mieleen tuova ”I Don’t Mind”, sekä levyn hienostunein pianovetoinen estetiasäväri ”Time To Escape”.

Huh huh. Viisi vuotta sitten perustettu White Liesin ja The Subwaysin kaltaisia akteja sittemmin lämmitellyt Idiomatic ei kuulosta lainkaan suomalaiselta, eikä se tämän bändin kohdalla johdu yliyrittämisestä. ”New Terrain” on äänitetty Fisher Lane –studiolla Briteissä ja sen tuotannosta, äänittämisestä ja miksaamisesta vastaa Uusi Fantasia –mies Veikka Erkola. Vaikkakin juuri U2:n, Coldplayn ja Keanen tapaiset ovat itsestään selvimpiä verrokkeja, sanoisin että vieläkin enemmän sielunveljeyttä Idiomaticin musiikki löytää nimenomaan pohjoismaisuudesta Kentin ja tanskalaisen Kashmirin kaltaisten pelureiden parista. Bändin soinnissa on konstailematonta taikaa ja ajattomuutta, usvaisten aamujen pysähtynyttä kaihoa vailla selkeää kohdetta. Idiomatic ei kosiskele vaan viettelee vaivattomuudella, joka saa mustavalkofilmille juuttuneen Manboyn kuristumaan nahkarotsiinsa ja biisipulaisen Saybian suivaantumaan kateudesta. Näillä lauluilla mennään pitkälle. Montoselle, Sami Kulmalalle, Joonathan Suvannolle, Juuso Oksalalle ja Arttu Hokkaselle kiitos ja kumarrus vuoden levystä.

10/10

Kappalelista:
01. Body And Soul
02. New Terrain
03. You Are Not The Sun
04. Lost Together
05. Neon Signs
06. Empty Space
07. I Don’t Mind
08. Ready To Depart
09. Time To Escape
10. Lights Go Down
11. Drunken Soulmate
12. There Is No Promise

Kirjoittanut: Eero Tarmo