Ihan helvetin raskasta joulua

Artikkelin kuvakaappaus: Jari Nieminen / https://www.youtube.com/watch?v=NfqBGA6LuyA

“Voi kunpa ihmisellä ois joulu ainainen.” Ei helvetti, EI. Voi kunpa ei olisi. Mutta sieltähän se taas puolisalaa hiipi nurkan takaa: joulunalusaika ja joululaulujen pakkosyöttö kaikissa eri muodoissaan. Ah, joulukuu, tuo tuhansien joululevyjen helvetti. Tai itse asiassa se helvetti alkaa koko ajan aikaisemmin, viimeistään lokakuussa siinä syyslomien kynnyksellä.

Kun aloin kartoittaa joulukuun kuukauden levyjä, huomasin saman kuin usein aikaisemminkin: levymarkkinoiden vuodenkierto on tullut siihen vaiheeseen, että julkaisut ovat lähes yksinomaan live-levyjä, kokoelmia tai vanhojen tekosten uudelleenjulkaisuja. Vuoden viimeisenä kuukautena ei nähtävästi tarvitse uutta musiikkia kuulijoille suoltaa, koska eri mediat ovat jo miettineet pitkälle “vuoden levyt” -listansa ja lahjatoiveetkin on välitetty eteenpäin jo aikaisemmin. Sukulaispojan voi tutustuttaa vaikkapa Satyriconin saloihin hankkimalla hänelle “Rebel Extravaganzan” 20-vuotisjuhlaversion, joka julkaistaan joulukuussa. Siskon tyttöä taas voi ilahduttaa Nightwishin Buenos Airesissa nauhoitetulla livellä.

Ja sitten ovat ne ikuiset inhokkini: joululevyt. Sanottakoon tässä varoitus, että en todellakaan ole jouluihminen (jos tämä ei jo alussa sinulle selvinnyt). Eli jos sinä olet täynnä joulumieltä ja -iloa, voit varmasti lopettaa lukemisen tähän ja siirtyä vaikka suunnittelemaan tämänvuotista piparkakkutaloa. Ei tule tip-tap-tipe-tipe-tappia nyt, vaan tulee joulumusiikin kauhistelua.  Joululevyt, oi miksi niitä pitää lähes jokaisen jossakin vaiheessa uraansa julkaista?! Minun mielestäni ei tarvitsisi, ei todellakaan. Varsinkin, kun uusia joululauluja ei nähtävästi ole tehty sitten jurakauden, vaan kaikilta joululevyiltä taitaa löytyä kutakuinkin samat kappaleet. Ja ne kappaleet eri versioina soivat sitten ympäri Suomea syyskuusta asti. Ei kyllä valaise mieltä kuunnella tarinoita tonttu-ukoista monta kuukautta.

Iskelmäisen raskasta joulua, power metalista jouluilottelua, paskaa joulua… Aaaaargh, ihan helvetin raskasta joulua. Miksi? Miksi heavymusiikinkin täytyi lähteä aikanaan mukaan tähän kelkkaan? Raskasta joulua -konsepti on saavuttanut käsittämättömät mittasuhteet – varmaan siksi, että joululaulut vetoavat monenikäisiin ja musiikkigenre taas niihin, joille joululaulut eivät muuten ehkä uppoaisi. Mutta minä en tällekään lämpene; ehkä olen vain vanha käniskö, jolle ei kelpaa yhtään mikään. Mutta minä en tarvitse joulumusiikkia, en minkääntyylisenä versiona. Varpuset saavat minun puolestani hytistä jouluaamuna ihan rauhassa ja valkoinen joulu odotuttaa itseään. Minulle valitettavasti Nisse-polkat eivät avaudu yhtään sen paremmin, vaikka niistä on tehty modernit rokkiversiot. Jouluihmisistä on varmasti mukavaa, että he kuulevat vanhoista joulusuosikeistaan 348. version, mutta minun jouluallergiani vain pahenee näistä. Jo tätä kirjottaessani alkoi hiukan kutittaa.

Tässä menee loppuvuosi siis hyvin hyvin raskasta joulua odotellessa. Ulkomaailmassa liikkuminen on lähes mahdotonta, koska joululaulut ovat raikuneet joka paikassa jo ikuisuuden. Uusia levyjäkään ei juuri tule, joten täytynee keskittyä kahlaamaan läpi vuoden aikana julkiastuja uutuuksia sitä omaa top10-listaa miettiessä. Siinähän se joulukuu rattoisasti meneekin luurit korvilla joulurallatuksia väistellessä. Niin, ja jokaisen aikaisemman joulun tavoin täytyy pelätä sitä, että joku on löytänyt hypermarketin alelaarista Mamban joululevyn ja käärinyt sen minulle pakettiin. Tämä ei ollut vihje, en lähtisi edes kokeilemaan! Tätä pelätessäni taidan kuunnellakin jenkkiläistä Abigail Williamsia, jonka atmosfäärinen black metal vakuutti ainakin ensikuuntelulla ja joka on yksi harvoja uutuuksia, joita vuoden synkimpänä kuukautena julkaistaan.

Todella raskasta joulua siis vain kaikille lukijoillemme, joululaulujen kera tai ilman – ihan kuinka vaan itse haluatte!

 

Kommentoi julkaisua