”Ihmiskunta ja tämä viallinen kosmos on itsessään suurin vitsaus” – haastattelussa perjantaina uuden albuminsa julkaiseva Mimorium

Kuva: Jone Matilainen

Pieksämäeltä kotoisin oleva black metal -yhtye Mimorium julkaisee uuden ”Blood of Qayin” -nimisen albuminsa 21.2.2020 Spread Evil Productionsin kautta. Tavoitimme sähköpostitse yhtyeen perustaja-kitaristi Lord Mimoriumin kysyäksemme muun muassa tulevasta albumista sekä maailman menosta.

Terve. Miten uusi vuosikymmen on otettu vastaan Mimoriumin leirissä?

Lord Mimorium: Erittäin odottavin tunnelmin, sillä levymme valmistui jo viime syksynä. Julkaisu on siis odoteltua malttamattomina jo jonkun aikaa. Matkalle sattui monen moista mutkaa, muun muassa levy-yhtiön vaihtuminen. Mutta nyt voimme viimein huokaista, kun levy on pian ulkona.

Julkaisette ”Blood of Qayin” -nimisen kakkosalbuminne 21.2.2020 Spread Evil Productionsin kautta. Miten kuvailisit albumia tai vertaisit sitä edeltäjäänsä ”Incipit Chaokseen”?

Lord Mimorium: Kuten mainittua, levyn oli tarkoitus tulla julkaistuksi toisen levy-yhtiön kautta, mutta erillaisten näkemyserojen takia päädyimme vaihtamaan julkaisijaa viime metreillä. Spread Evil Productions oli tuttu Marras-yhtyeen kautta, jossa rumpalimme Vilthor ja minä vaikutamme myös. Päätimme tarjota myös Mimoriumin albumia julkaistavaksi heidän kauttaan. Kiitos luottamuksesta heille!

Albumi itsessään on ensimmäinen niin sanottu koko bändin levy. Vaikka kaikki kappaleet ovat minun säveltämiäni ja yhtä lukuunottamatta Vox Malumin sanoittamia, niin kaikki bändin jäsenet on osallistuneet niiden sovittamiseen. Jokainen on tahrinut oman verensä siihen. Debyyttilevy ”Incipit Chaos” oli enempi demo verrattuna tähän albumiin, niin tuotannollisesti kuin sävellyksellisesti. Musiikillesti uusi albumimme on kuitenkin luontainen jatkumo ja yksi kappale ”Blood of Qayin” -levyltä onkin peräisin jo ”Incipit Chaos” -albumin nauhoitusten ajalta, mutta silloin se ei löytänyt vielä paikkaansa albumilta. Levy sisältää kahdeksan kappaletta melodista ja nopeaa skandinaavista black metalia, jonka juuret ovat syvällä 90-luvun puolessa välissä.

Teitte ensimmäisen albumin kahdestaan laulaja Vox Malumin kanssa, mutta Mimorium on sittemmin laajentunut kokonaiseksi bändiksi. Miten albumi valmistui tällä kertaa?

Lord Mimorium: Minulla oli demotettuna parikymmentä kappaletta, joista yhdessä valikoimme kymmenkunta kappaletta jatkoon. Treeniksellä hioimme ne yhdessä koko bändin voimin valmiiksi. Ensimmäinen levy oli minun nauhoittama ja miksaama, mutta nyt oli heti alusta alkaen ajatusta antaa se työ ulkopuoliselle. Albumin soundeista pitääkin nostaa hattua Herra Sorvalin alias Trollhornin ja Troll House Audion suuntaan. Hän vastasi miksauksesta ja masteroinnista ja teki levystä juuri sen kuuloisen kuin halusimme. Jarkko Liukkonen vastasi rumpujen nauhoituksesta ja Jimmy Grey vokaalien nauhoituksesta.

Mimoriumin sanoma on ilmeisen satanistinen. Kumpi tuli elämääsi ensimmäisenä, black metal vai okkultismi?

Lord Mimorium: Kyllä, metallimusiikki ja yliluonnolliset asiat on kiinostaneet minua henkilökohtaisesti jo pienestä pitäen ja kulkeneet rintarinnan koko elämäni ajan. Black metal tuli kuvioihin joskus 90-luvun alkuaikoihin, kun tutustuin esimerkiksi bändeihin Impaled Nazarene, Immortal sekä Emperor. Black metal on syventänyt kiinnostusta tutkia myös okkultismia, mutta lähtökohtaisesti se on kanava ilmaista itseään musiikillisesti.

Musiikissanne kuuluu vahvoja vaikutteita 90-luvun ruotsalaisesta black metalista. Mielestäni olette onnistuneet pitämään kyseisen tyylin mielenkiintoisena, ja uudet singlet sen kuin vahvistavat tätä käsitystä. Näin ei ole kaikkien yhtyeiden kohdalla. Missä menee perinteiden kunnioittamisen ja sieluttoman kopioimisen välinen raja?

Lord Mimorium: Valitettavasti black metalissakin alkaa olemaan aikamoinen määrä copycat-bändejä. Pyörää on vaikea keksiä uudestaan mutta minusta hyvän bändin tunnistaa siitä, että siinä on jotain omaperäistä ja tuoretta. Jos lähtökohtana on tehdä yksi yhteen kopiota jostain suosikkibändistään, ollaan vahvasti väärällä polulla. Vaikutteet saavat toki näkyä, mutta rajansa kaikella. Itselleni lähtökohtana on tehdä sellaista musiikkia, josta itse pidän. Omat esikuvani tulevat 90-luvun ruotsalaisesta black metalista, joten ei varmasti ole mahdottumuus kuulla niitä myös meidän tuotannossamme, mutta omalla hyvällä tavalla.

Kristinuskon vastustaminen sai rajuja muotoja 90-luvun black metalissa. Mitkä ovat tänä päivänä maailman suurimpia vitsauksia ja epäkohtia?

Lord Mimorium: Ihmiskunta ja tämä viallinen kosmos on itsessään suurin vitsaus, joka tulee samaan arvoisensa päätöksen. Ihmiset ovat kykenemättömiä toimimaan oman tahdon ja ajatuksen mukaisesti. Lampaat seuraavat sokeina. Kritiikkiä ei saa esittää tai uhriudutaan. Kristinusko on maallistunut ja menettänyt uskottavuutensa jo aikoja sitten. On varmaan sanomattakin selvää, että idästä saapuu seuraava uskonnollinen uhkakuva, jota ääriuskovaiset ovat ajamassa kovin asein kohti Eurooppaa.

Palataan vielä uuteen albumiinne. ”Blood of Qayin” on ilmeisesti nimetty raamatullisen Kain-hahmon mukaan. Kain tunnetaan veljensä surmaamisesta, mutta mitä muita ulottuvuuksia tähän hahmoon liittyy?

Lord Mimorium: Qayin on muinaisesta hepreasta peräisin oleva hahmo, johon Raamatussakin viitataan. Qayin surmasi veljensä ja oli näin ensimmäinen murhaaja maailmassa. Tämän takia tietyissä esoteerisissä liikkeissä Qayinia pidetään kuoleman kuninkaana, joka viikatteellaan niittää kuolevaisia. Qayinin veren uskotaan virtaavan vain valikoiduissa sukujuurissa.

Kiitos haastattelusta. Mitä haluaisit sanoa vielä lopuksi lukijoillemme?

Lord Mimorium: Mahtavaa saada albumi viimein kuunneltavaksanne. Tuokoon se teille voimaa jatkaa taistelua. Salve Qayin Mortifier!

”Blood of Qayin” ilmestyy 21.2.2020 Spread Evil Productionsin kautta. Albumi on nyt ennakkotilattavissa sekä kuunneltavissa ennakkoon.

Mimorium soittaa seuraavat keikkansa maaliskuussa. Lisää keikkajulkistuksia on tulossa myöhemmin.

13.3. Ilokivi, Jyväskylä (Black Souls Matter IX)
28.3. Wanha Mestari, Kauhajoki (Wanha Mestaus vol. III)

Facebook: https://www.facebook.com/mimorium
Bandcamp: https://mimorium.bandcamp.com

Kommentoi julkaisua