Ihmisluontoa etsimässä – black metal -yhtye Mgła loppuunmyydyssä On the Rocksissa
”Mitä on tehtävä, on tehtävä. Ihmisluonto on mitä se on.” Näin julisti maailmaa tuhkanharmaiden lasien läpi katsova puolalaisorkesteri Mgła loppuunmyydyssä On the Rocksissa marraskuun 7. päivänä. Black metalin nihilistinen suurnimi saapui Suomeen neljälle keikalle osana mittavaa Euroopan-kiertuetta, jolla edellisen ”Age of Excuse” -albumin (2019) kappaleita esitetään viimeistä kertaa tällä maaperällä. Kun kyseessä on sen verran hieno tekele ja black metal -hammasta sattui kolottamaan, ei ollut epäilystäkään siitä, pitäisikö paikalle saapua jopa sateisena maanantai-iltana.
Näin tuumasi ilmeisen moni, sillä jo illan ensimmäiselle esiintyjälle, liettualaiselle Deathspell Omega -henkistä black metalia esittävälle Sisypheanille riitti rutkasti yleisöä. Tai ainakin sen perusteella, mitä ehdin itse nähdä – ikävä kyllä vain viimeisen kappaleen.
Onneksi se oli hyvä kappale. Toukokuussa Transcending Obscurity Recordsin kautta julkaistulta kakkosalbumilta ”Colours of Faith” -lohkaistu ”Hearts of Mercury” oli intensiivistä ja jylhää kuunneltavaa. Mukana oli niin mielipuolista blast beat -kohkausta kuin hyisen kaunista ja kieroa kitarointia. Laadun puolesta puhunee se, että välittömästi keikalle saavuttuani koin vastustamatonta halua mennä eturiviin puimaan nyrkkiä.
Esiintymisestä en ehtinyt muodostaa kokonaiskuvaa, mutta ainakin tämän yhden kappaleen ajan yhtyeen lavaenergia oli varsin hyvä. Erityisesti rumpalin huikea työskentely herätti minussa suurta ihailua. Selkeimmäksi puutteeksi keikkakokemuksessa jäi se, että laulu ei meinannut kuulua ainakaan eturivissä. Yhden kappaleen perusteella on vaikeaa asemoida yhtyettä laajemmin genreensä, mutta tämä pieni välähdys oli varsin positiivinen kokemus.
Toisena esiintyjänä vuorossa oli kokeellista ja teknistä death metalia esittävä Ulcerate. Uusiseelantilaisyhtye on ollut toiminnassa jo parikymmentä vuotta, mutta omia tärykalvojani se on päässyt rankaisemaan vain harvoin – nyt ensimmäistä kertaa livenä. Koukeroinen ja vahvasti tunnelmointiin nojaava death metal oli parhaimmillaan upeaa kuunneltavaa, huonoimmillaan pitkäveteistä.
Kun yleensä nautin death metalini ysärityylisenä ryminänä, jäi Ulceraten hämyinen ilmaisu etäiseksi ainakin alkukeikasta. Pikku hiljaa uhkaavat melodiat ja tekniset, todellakin kokeelliset kappaleet alkoivat kuitenkin avautua. Vaikka Ulceraten ilmaisu on huomattavan teknistä ja tunnelmoivaa, en menisi sanomaan sitä kesyksi. Vaikka rujompaa puolta kuultiin kunnolla vasta loppukeikasta, tunnelma oli painostava lähes koko esityksen ajan. Joskus sen rakennisupaloina oli kosmoksen itkulta kuulostava ambient kappaleiden välissä, joskus häijyt liidikitarat, jotka toivat enemmän mieleen black metalin jylhyyden kuin perinteisen death metalin. Cannibal Corpsesta ja kumppaneista oltiin suhteellisen kaukana, toisaalta kokeellisen death metalin kentällä Ulcerate on huomattavasti helpommin lähestyttävä kuin vaikkapa australialainen Portal.
Mainos päättyy
Kun suoraviivaisemmat osuudet olivat kuitenkin keikan parasta antia eikä tunnelmointi johtanut syvällisempiin kokemuksiin, en voi sanoa faniutuneeni. Livenä yhtye oli mieleeni selvästi enemmän kuin levyllä, mutta olen kokenut rujomman puolen ja tunnelmoinnin paremmin toisaalla. Pientä apua olisi mahdollisesti tullut siitä, jos riffit olisivat kuuluneet paremmin.
Ulceraten jälkeen oli aika ottaa vastaan puolalainen Mgła ensiluokkaisine black metal -esityksineen. Vuonna 2000 perustettu yhtye oli alkujaan pelkkä studioprojekti, mutta arvostetun ”With Hearts Towards None” -albumin (2012) myötä yhtye on lunastanut paikkansa myös keikkarintamalla. Minimalistinen esiintyminen ja rujo, jollain kierolla tavalla kaunis musiikki on ollut pettämätön yhdistelmä kummallakin kahdella aiemmin näkemälläni Mgła-keikalla, joten odotukset olivat kovat.
Viimeksi yhtyettä on voinut todistaa Suomessa juhannuksena Nummijärvellä juhlitussa Nummirockissa, siitä edellinen Suomen-keikka oli vuonna 2019 Steelchaoksen toisena pääesiintyjänä. Nummirock-keikka jäi minulta välistä, mutta ainakin omalla klubikeikalla Mgła on pettämättömässä iskussa vuonna 2022.
Siinä missä minulla on ennen kestänyt pari kappaletta päästä mukaan Mgłan tunnelmaan, tällä kertaa yhtye veti minut heti syvään päätyyn kuin musta aukko pahaa aavistamattoman tähden. Nahkatakkeihin ja kasvot peittäviin huppareihin sonnustautunut ryhmä nostatti väkivaltaisen myrskyn, joka jätti jälkeensä pelkän kauniin tyhjyyden tunteen. Yhdellä hetkellä kuljettiin vauhdikkaasti kuin tapahtumahorisontissa surffaten, toisena hämyiltiin keskitempoisesti kuin jumittuneena eri ulottuvuuksien väliin. En osaa osoittaa sormella yhtäkään kohtaa, joka ei olisi ollut ykkösluokan black metalia.
Mainos päättyy
Jylhä taide tuotiin esille sen ansaitsemalla tavalla, jossa ainut kontakti yleisöön oli nyrkkien nostaminen ilmaan keikan päätteeksi. Vastaus oli kerrassaan hurmoksellinen. Keikan jälkeen jäin rupattelemaan muiden Mgła-fanien kanssa, joista yksi ihmetteli, miksi yhtye ei palannut lavalle soittamaan encorea. Aiemmin tänä vuonna he ovat kuulemma niin tehneet muualla Euroopassa. Mielestäni tuollainen rokkistarailu ei kuitenkaan sovi tällaiseen musiikkiin ja Mgłan imagoon, vaikka yleisölle on tietysti mukavaa, jos hyvä keikka jatkuukin vielä.
Mgła kun on mielestäni enemmän kuin pelkkää viihdettä. Misantrooppisesta ja nihilistisestä taiteesta löytyy terävää kommentointia ihmiskunnasta. Katsotaan vaikka keikan päättänyttä ”Age of Excuse” -albumin päätösraitaa, joka on nimetty yhtyeen tyylille uskollisesti ”Age of Excuse VI.” Reilut yhdeksän minuuttia kestävä teos kertoo ihmisen tavasta ”peittää silmänsä ja rynniä sotaan”, kääntäen samalla ”yhden terän itseämme kohti.” Moraalisella velvoitteella ja ylemmyydellä on kätevää perustella kaikenlaisia hirmutekoja ja törttöilyä, kuten tässä onkin taas viime aikoina nähty. Vaikka kappaleen aihe ja lyriikka ovat rumia, en itse ainakaan tulkitse Mgłan kannustavan tällaiseen käytökseen. Pikemminkin kyseessä tuntuu olevan inhorealistinen kommentointi.
Oli keikassa kyllä huvittavatkin puolensa. Heti alkuun päästiin leikkimään aikuisten piiloleikkiä, kun yhtye saapui ensin kasvot paljaana tekemään soundcheckin ja palasi hetkeä myöhemmin lavalle kasvot peittävissä huppareissa. Ehkä tuollainen kasvoton tyhjyys kuuluu ainoastaan esitykseen eikä identiteettejä tai ihmisyyttä yritetä salata. Ehkä se hiukan paradoksaalisesti korostaa joitakin osia ihmisenä olemisessa?
On myönnettävä, että en tunnistanut, soitettiinko muiden kuin uusimman albumin materiaalia. Väliäkös tuolla, kun keikka oli niin upea. Ainoat kauneusvirheet liittyvät nähdäkseni tekniikkaan. Laulu olisi voitu miksattu paremmin, sillä nyt lyriikoiden kuuntelu jäi suurelta osin arvailuksi. M:n artikulaatio on omaan korvaani sen verran selkeä, että siitä olisi kyllä voinut saada selvää. Hänen kitaransa hajosi myös loppumetreillä, mutta tämä ei vaikuttanut tunnelmaan käytännössä mitenkään. Jos Mgłan kiertue päättyy joulukuussa, niin milloin päättyy tekosyiden aikakausi?
Mainos päättyy
Kuvat ja video: Marlena Darocha
Teksti: Teemu Esko
Mainos päättyy