”Ihmisyyden ikeessä” – arviossa Läjä Äijälän & Albert Witchfinderin ”Ordeal & Triumph”

Läjä Äijälän (mm. Terveet Kädet, Lapin Helvetti, The Kolmas, Billy Boys, The Leo Bugariloves ja Aavikon Kone ja Moottori) ja Albert Witchfinderin (mm. Reverend Bizarre ja Opium Warlords) toinen yhteisalbumi “Ordeal & Triumph” on piinaava sukellus viiltävän häiritsevän äänimaisemaan. Se on heittäytyminen metallisen kalkkeen, elektronisen morsetuksen ja teollisen epärytmin kyllästämiin (epä)musiikillisiin syövereihin.

Äijälän luomien, yksinkertaisten, viiltäväsoundisten, epäsymmetristen biisipohjien sävyttämät kappaleet petaavat ug-musiikin monitoimimiehelle, Sami Hynnisen taiteilija-minälle ja alter-egolle, Albert Witchfinderille tilaa ilmaista vapaasti itseään. Itsensäilmaisu on tässä yhteydessä nihilistisen synkän ilmaisun laidunmaata, jolta katkeranhurmeisten, runonkaltaisten tekstien saattelemana taiteilija ajaa koko ihmiskunnan teuraalle. Välillä hieman kliseisillä ilmaisutavoilla ja välillä hieman sitä kiinnostavammilla. Pari vuotta sitten yhtye esitteli debyyttialbumillaan ”Centuries of Youth” mekaanisen teollisempaa puolta rytmisemmässä asussa. Tuohon kokonaisuuteen karhean vaihtoehtomusiikin ystävän oli verrattain helppoa samaistua. Tällä kertaa mukaan on astunut laulujen osalta melodiaa, mutta toisaalta piinaavaa toisteisuutta, avantgardea ja suunnitelmallista melua.

Äärimmäisen vakavuuden saattelemana kolmesta 20-minuutin mittaisesta ja eri osiin jaetuista kappaleista ”Phobos”, Deimos” ja ”Oberon” koostuva ”Ordeal & Triumph” haastaa kuulijan entisestään. Kuulija-polon kontolle jää tyystin, paljonko tästä paketista on inhimillisen sietokyvyn rajoissa vastaanotettavissa. Albumi ei todellakaan sovellu keskelle kauneinta kevätpäivää kuunneltavaksi edes äänikollaasina. Kokonaisuus on sanalla sanoen mahtipontisen raskasta ja ylitsekäyvän taiteellisen paatoksellista kuunneltava, josta äkikseltään ei tunnu huumorin pilkahdustakaan löytyvän. Käänteisesti ajateltuna, tämä saattaa myös olla tarpeeksi kieron huumorintajun omaavien, poikkitaiteellisuutta pelkäämättömien muusikoiden tarkoitusperäinen tavoite. – Mene ja tiedä.

Yhtä kaikki, taiteellista kunnianhimoa albumin annista ei puutu. Witchfinderin vanhakantaisen brittityyppisesti englanniksi laulamat, skeptisyyttä ja tuhovoimaa huokuvat tekstit tuovat Äijälän sähköiskumaisina impulsseina epäsäännönmukaisesti värähtelevän sykkeen päälle erinomaisella tavalla kaksi eri maailmaa yhdistävän ristiriitaisen vaikutelman. Vahingoittumiselta selviytymistä ei toivota edes sadistisia ajatuksia päntiönään viljelevältä kertojahahmolta. Päinvastoin. Kipu, kaipaus tuntea jotain, hävitys ja toive ihmisluonnon tuhoamisesta ovat teoksessa yhtä. Tilit tasataan vasta ruumiskasassa. Ja eipä se ihme ole, kun ihmiskunnan brutaaleja aikaansaannoksia on jo pidemmän tovin seurannut sivusta.

Kaiken takana, synkkien tekstien rivien väleissä ja kylmän kaikkeen seassa luomuksesta häilyy kuitenkin inhimillinen hauraus, sanoittamaton rakkauden kaipuu, jonka voi löytää raaputtamalla teoksen karrelle poltettua, myrkyllistä ja vereslihalle pieksettyä pintaa.

Musiikillisena kokemuksena ”Ordeal & Triumph” on totaalinen ja monessa mielessä sen verran raskas paketti, että parin kuuntelukerran jälkeen sitä ei tee mieli aivan heti asettaa uudelleen levylautaselle. Mutta kuten sanottua, ehkä se jossakin määrin oli tarkoituskin. Mikäli niin, siinä on onnistuttu täydellisesti.