Ihsahn – Arktis

Vegard Sverre Tveitan, musiikkipiireissä tunnetumpi Ihsahn-nimellä, on ehdottomasti yksi äärimetallin tärkeimmistä uranuurtajista. Jo Emperor-aikoinaan pieniä kokeilullisia piirteitä mustaan metalliinsa sekoittanut henkilö on nyt julkaisemassa ”Arktis”-nimellä varustettua kuudetta sooloalbumiaan. Muutama vuosi sitten julkaistu edeltäjälevy ”Das Seelenbrechen” oli entistä kokeilullisempi levy jo hyvinkin laajasti hevin sfäärejä tutkineelta artistilta. Miten käykään sen seuraajalle?

”Das Seelenbrechen” oli allekirjoittaneelle lähes liiankin kokeilullinen levytys, enkä siltä juuri mitään tarttumapintaa löytänyt, vaikka se kuinka jännältä kuulostikin. Yllätyin kovasti, kun uusimmalta levyltä ennakkoon julkaistu ”Mass Darkness” -kappale on lähes täysi loikkaus pois tuosta avantgardistisesta taidepläjäyksestä. ”Arktis” on lähes kaikin puolin edellistä levyä selkeämpi ja kuulijaystävällisempi kokonaisuus. Eihän tämäkään levy sentään radiosoittoluokkaa ole, mutta on artistilta kuitenkin yllättävän suuri harppaus sitä kohti.

”Disassembled” jatkaa siitä, mihin vuonna 2012 julkaistulla erinomaisella ”Eremita”-levyllä jäätiin: se on vauhdikas, hitusen mutkitteleva ja jatsahtava. Pidänkin kovasti levyn rumputyöskentelystä, sillä se ei juuri koskaan lokeroidu liian yksitoikkoiseen kannujen paukutteluun ja se pääsee heti loistoon tällä avausraidalla. Sekä avausraita että sitä seuraava ”Mass Darkness” on kenties levyn helpointa kuunneltavaa, ja ne toimivat hyvänä avauksena levylle. Mainituista ensimmäinen sisältää myös levyn ja kenties itse artistin tuotannon melodisimman hetken väliosassaan, kun myös ”Celestial Violence” -kappaleella vieraileva Leprous-laulaja Einar Solberg saapuu esittämään taustajousien kera laulutaitojaan. Toinen kappalekin sisältää vierailevan artistin taidonnäytettä Trivium-laulaja Matt Heafyn taustalaulujen muodossa kappaleen kertosäkeessä. Kyseinen heppu on tunnustautunut suureksi Ihsahnin faniksi ja on aiemminkin tehnyt hänen kanssaan yhteistyötä Ihsahnin säveltäessä Heafyn bändin uusimman levyn introraidan.

”My Heart Is of The North” onkin taas lähes täysi vastakohta näille kappaleille: ensimmäisen kappaleen vauhdikas meno ja toisen kappaleen sinfoniahevistely vaihtuvat svengaavaan urkuvetoiseen rakkaudenosoitukseen pohjoista kylmyyttä kohtaan. Vaihdos on levyn kappaleiden dynamiikan kannalta lähes loistava, sillä kahden vauhdikkaan hevistelykappaleen jälkeen jää lähes yksinomaan odottamaaan samanlinjaista kappaletta. Tätä linjaa jatketaan myös ”South Winds” -kappaleella, joka alkaa hyvin paljon sitä edeltävästä kappaleesta poikkeavalla lähes transsinomaisella syntikkalinjalla. Tämä dynaamisuus on levyn parhaimpia puolia, sillä levy ei koskaan tunnu jumittavan yhteen sfääriin kappaleiden ollessa kohdittain kenties artistin minimalistisinta tuotantoa ja kohdittain mahtipontista sinfoniaponnistelua.

Tätä kirjoittaessani olen juuri keskustellut toverini kanssa visuaalisen puolen merkityksestä musiikkissa. En uskoisi pitäväni tätä levyä yhtä suuressa arvossa ilman sen minimalistista kansitaidetta. Ensimmäisessä muutamassa kappaleessa sitä ei välttämättä heti yhdistä musiikkiin, mutta ”South Winds” – ja ”In The Vaults” -kappaleiden soidessa en voinut olla tuijottamatta levyn kansitaidetta ja siinä lumisessa maastossa hiihtävää hahmoa ja yrittämättä samaistua kyseiseen hahmoon. En ole varma, kertooko levy tuon hahmon elämäntarinaa, mutta Ihsahn on todennut haastatteluissa tahtovansa noudattaa levyllään tiettyä linjaa, joka tällä levyllä vaikuttaisi olevan epätoivo ja yksinäisyys. Hiihtävä hahmo on eksynyt ja yksin kylmässä vailla mitään hajua sijainnistaan.

Kenties levyn parhain hetki löytyy ”Pressure”-kappaleen alusta, vaikka hetki onkin hyvin lyhyt. Jos levyltä jotain ylimääräistä toivoisin, haluaisin lisää tällaista tunnelmointia, sillä se ehdottomasti toimii levyn kokonaisuuden rakentamisessa.

Tahtoisin painottaa tämän levyn monipuolisuutta, sillä sitä löytyy. ”Disassembled” ja ”Mass Darkness” ovat kumpikin tarttuvia ja vauhdikkaita hevirypistyksiä pienine outoksineen. ”My Heart Is Of The North” on svengaava jatsihevikipale, kun taas syntikkavetoiset ”South Winds” – ja ”Frail”-kappaleet edustavat levyn oudointa puolta syntikkafiilistelyineen. Edellä mainittua mahtipontisuutta edustaa ”Mass Darknessin” lisäksi varsinaisen levyn päättävä ”Celestial Violence” sekä ”Pressure”-kappaleen lähes tarkalleen puoliväliin sijoitettu yhtäkkinen Dimmu Borgiria muistuttava sinfoninen bläkkistely. Helvetti, ”Until I Too Dissolve” -kappaleen alkuriffi muistuttaa ”The Adversary” -levyn hevistelyä! Vaikka tämä kaikki saattaakin kuulostaa absoluuttiselta sekasorrolta ja kaaokselta, on Ihsahn onnistunut rakentamaan näistä palikoista yllättävän koherentin kokonaisuuden, joka alkaa kokoontua vasta muutaman kuuntelukerran jälkeen. Levy vaatii aikaa, mutta on palkitsevan postiviinen kokonaisuus, vaikka sekaan olisi voinut edellä mainittua epätoivotunnelmointia sisällyttää enemmänkin.

Aivan! Ottaessani levyn arvosteluun toivoin kuulevani Shining-bändistä (siitä norjalaisesta avant garde -jatsihevistelybändin siis, eikä ruotsalaisesta nimikaimastaan) tutun Jørgen Munkebyn saksofonisoittoa, sillä hän on aiemminkin Ihsahnin kanssa yhteistyötä tehnyt. Odotukset lunastettiin ”Crooked Red Line” -kappaleessa, mutta hieman yllättävällä tavalla, sillä tällä kertaa hepun soitto on tunnelmallista ja fiilistelevää seksifoneilua. Ei mul muuta, nautin.

9+/10

Kappalelista:

  1. Disassembled
  2. Mass Darkness
  3. My Heart Is Of The North
  4. South Winds
  5. In The Vaults
  6. Until I Too Dissolve
  7. Pressure
  8. Frail
  9. Crooked Red Line
  10. Celestial Violence

 

Ihsahnin kotisivut

Ihsahn Facebookissa

Kirjoittanut: Tom Frankton

Kommentoi julkaisua