Ikäviä uutisia suomalaisille faneille: Helmetin Euroopan-kiertue peruuntuu

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.3.2022

Vuonna 1989 perustetun vaihtoehtorockin veteraanin Helmetin oli määrä esiintyä Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla 14. huhtikuuta. Nyt yhtye kuitenkin yhtyeen eurooppalaisten fanien harmiksi on kuitenkin tehnyt päätöksen peruuttaa huhtikuulle ja toukokuulle kaavaillun lähes 40 keikkaa käsittäneen kiertueensa jonka seurauksena luonnollisesti myös Suomen-keikka peruuntuu. Voit lukea yhtyeen virallisen viestin kiertueen peruuntumisesta tästä: