Ikiliikkuja on keksitty: Kotiteollisuudelta uusi albumi syyskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.8.2018

Moottoriturpa Jouni Hynysen luotsaama rockyhtye Kotiteollisuus julkaisee uuden ”Valtatie 666” -nimisen albuminsa Universal Musicin kautta syyskuun 21. päivä. Uudella albumillaan Kotiteollisuus jatkaa siitä, mihin edellisellä, kovasti kehutulla ”Vieraan vallan aurinko” -levyllään jäi. Eli luvassa on jo lähes eeppisiin mittasuhteisiin kasvavia kitaravyörytyksiä sekä räväkämpää rutistelua. Kuusitoista levyä takana, eikä mikään ole muuttunut. Vai onko?

Hynynen kommentoi: Valtatie 666 oli kyllä harvinaisen pitkä reissu, mutta palkitseva ja välillä myös piinaava. Itse käytin levystä työnimeä ”Hermoromahduksen partaalla”. Yleensähän me teemme levyt valmiiksi kertarunttauksella, mutta tämän levyn äänitykset ajoittuvat aikahaarukkaan 25.9.2017 – 26.7.2018. Pelkät äänitykset kestivät siis jo melkein vuoden. Kun tähän lisätään biisien säveltäminen ja sanoittaminen, puhutaan yli puolestatoista vuodesta. Se on meille pitkä aika.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Siinä oli tosin hyvätkin puolensa. Saimme kehitellä biisejä rauhassa ja äänittää joitain osittain uudestaankin. Sanoitusten puolesta kyseessä on selkeästi Kotiteollisuuden yhtenäisin levy. Voidaan puhua jopa teemalevystä. Kyseessä on eräänlainen ihmisen ja Perkeleen vuoropuhelu. Aihe on toki vanha, mutta ikuinen. Ajatuksena on se, ettei meitä alakerrassa mikään Perkele odota, eiköhän ne perkeleet löydy ihmisen pään sisältä. Niitä sitten jokainen meistä yrittää eri tavoin karkottaa tai houkutella esiin.

Valtatie 666 -albumin myötä yhtye lähtee 14.9. käynnistyvälle kiertueelle. Kiertueen lisäksi Hynynen ja Aaltonen tekevät myös muutamia duo-keikkoja, Hynynen edustaa Muistikuvia-kirjansa tiimoilta Helsingin ja Turun kirjamessuilla ja tekee kuusi keikkaa Leevi and the Leavingsin kanssa marras- ja joulukuussa, joten kiirettä riittää.

Hynynen lisää: Kotiteollisuus ei ole mikään pursiseura. Sitä paitsi pitäähän elarit ja lainanlyhennykset hoitaa edes jotenkin, sätäna. Ja pelimanni tekee sitä mihin luotu on. Eikä me mitään muuta osata, ei ainakaan pitää taukoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin kansikuva: Jussi Hukkanen
Bändikuva: Sami Parkkinen

SÖTEM TAI SAVEEN 2018 -KIERTUE:

14.09. Heinola, Tukkijätkä
15.09. Radio Rock-risteily
21.09. Helsinki, Virgin Oil.
22.09. Kitee, Karhu
29.09. Vammala, Stage
06.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
12.10. Vantaa, Tulisuudelma
13.10. Tampere, Olympia
19.10. Ii, Iisakki
20.10. Nivala, Tuiskula
26.10. Köyliö, Lallintalo
27.10. Turku, Apollo
02.11. Lappeenranta, Amarillo
03.11. Imatra, Osmos Cosmos Bar
10.11. Lammi, Yökerho Hovi
16.11. Valkeakoski, Waltikka
17.11. Lapua, Bar Oscar
23.11. Oulu, Hevimesta
24.11. Helsinki, Tavastiaklubi
30.11. Kuopio, Henry´s Pub
01.12. Jyväskylä, Lutakko

www.kotiteollisuus.com
www.facebook.com/kotiteollisuus
www.instagram.com/kotiteollisuusofficial

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat