IKINÄn uusi single on raaka kuvaus voimattomuudesta

Kirjoittanut Niko Kuusela - 1.11.2024

Naisvetoisesta suomenkielisestä metallista tunnettu IKINÄ julkaisi 1.11. uuden singlen, joka on esimakua yhtyeen neljännestä albumista. ”Raato” on raaka kuvaus voimattomuudesta ja kappale jatkaakin yhtyeen lokakuussa 2023 julkaistun nimikkoalbumin brutaalia soundimaailmaa. Biisin energia ilmentää metallimusiikin puhdistavaa voimaa parhaimmillaan. Bändi kertoo kappaleesta seuraavasti:

‘Raato’ syntyi yhtyeen yleisimmistä työtavoista poiketen laulajien vahvalla visiolla jo instrumentaalista lähtien. Vokalistit ohjasivat prosessia alusta loppuun ja loivat lyriikat samalla, kun loput kappaleesta valmistui yhtyeen soittajien käsissä. Sekä soittimet että laulutulkinnat vangitsevat vuoroin kihisevän aggression, turhautumisen ja voimattomuuden tuntemukset.”

Valloittavista ja korkeaenergisistä live-esiintymisistä tunnetun IKINÄn muodostavat Tuuli Paju ja Katariina Sorsa (laulu), Santeri Paju (rummut), Samuli Suokas (kitara) sekä Aake Lämsä (basso). IKINÄn vuosi sitten omakustanteisesti julkaistu nimikkoalbumi sukelsi kohti yhtyeen metallisinta ydintä esitellen uuden ja brutaalimman soundin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Bändin aiemmat pitkäsoitot ”Samoista soluista” (2017) ja ”Millenniaalin itsehoito-opas epävarmaan aikuisuuteen” (2019) julkaistiin Sakara Recordsin kautta. Yhtye on esiintynyt omien klubikeikkojensa lisäksi monilla suomalaisilla festareilla sekä lämmittelijänä Soilworkin, Stam1nan, Mokoman ja One Morning Leftin kiertueilla. Katso festarikesän 2024 tunnelmiin sukeltava tuore ”Tie”-kappaleen musiikkivideo alta.

IKINÄ syksy 2024
Pe 1.11. Utopia, Turku
La 2.11. Kotelo, Tampere
Pe 15.11. On The Rocks, Helsinki
La 16.11. Poppari, Jyväskylä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy