Ikirouta julkaisi uutta musiikkia – ”Yön varjot” syntyi fanien toiveesta

Kirjoittanut Niko Kuusela - 18.12.2022

Kajaanilainen iskelmämetallia esittävä Ikirouta -yhtye nauttii kasvavasta suosiosta. Yhtye on julkaissut uutta musiikkia tasaisesti sekä keikkaillut ahkerasti isoillakin lavoilla Suomen kärkinimien lämmittelijänä. Aikaisemmin julkaistut kappaleet ovat mukailleet Ikiroudan tunnistettavaa tyyliä, mutta nyt yhtye julkaisikin hieman tyylistään poikkeavan akustisen kappaleen ”Yön varjot” 16.12.2022 kaikissa suoratoistopalveluissa. Yhtye lupailee, että perinteistäkin Ikiroutaa on tulossa tulevana vuonna.

”Yön varjot julkaistaan joulun alla, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole joulukappale, vaan hieman tyylistämme poikkeava erilainen sovitus. Idea lähti siitä, että meille on tullut paljon kyselyitä akustisesta ja hieman rauhallisemmasta kappaleesta. Päätin tarttua tuumasta toimeen ja säveltää sellaisen. Oli todella mielenkiintoista tehdä välillä hieman erilaista musiikkia. Toivottavasti vastaamme kappaleella faniemme pyyntöihin. Kyllä me jatkossakin julkaistaan ihan perinteistä Ikiroutaa ”

Teemu Kuosmanen

Ikirouta on totuttuun tapaansa pitänyt faneista hyvää huolta myös keikkalavoilla. Yhtye on tehnyt keikkoja mm. Amorphiksen, Blind Channelin, Popedan, Juha Tapion, Antti Tuiskun ja Kaija Koon lämmittelijänä kuluvana vuonna. Myös Skid Row -yhtyeen kanssa mahduttiin samalle lavalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

” Olemme keikkailleet aktiivisesti ja pyrkineet pääsemään niille paikkakunnille, mihin meitä on kyselty. On ollut ilo huomata, että olemme saaneet todella lämpimän vastaanoton myös isoissa tapahtumissa, joissa yleisö ei välttämättä meitä entuudestaan ole tuntenut. Myös tuttuja faneja on näkynyt keikoilla ja se lämmittää kovasti mieltä. Palaute järjestäjiltä ja isoilta artisteilta on ollut kannustavaa. Kyllä nämä seikat antavat uskoa tehdä omaa juttua jatkossakin. ”

Teemu Kuosmanen

Uudelle musiikille kannattaa aina antaa mahdollisuus.


Ikirouta on valmistellut uutta musiikkia kaikessa rauhassa ja uuden julkaisun myötä bändi valmistautuu uusiin aluevaltauksiin. Tavoitteena on kiristää keikkatahtia sekä tehdä keikkoja myös Etelä-Suomessa. Ikirouta toivookin, että uuden julkaisun siivittämänä myös yhtyeen aikaisempi tuotanto tavoittaisi uusia kuulijoita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

” Ikirouta on vielä suhteellisen tuntematon nimi, mutta hiljalleen levitämme lonkeroitamme laajemmalle. Olemme julkaisseet tiiviisti musiikkia ja uuden julkaisun myötä toivommekin, että myös muut kappaleemme kävisivät kuuntelijoiden myllyn lävitse. Uudelle musiikille kannattaa aina antaa mahdollisuus! Saatat jopa yllättyä! Kun näette ikiroudan keikkailmoituksen paikkakuntanne klubilla tai festereilla, tulkaa ihmeessä paikalle! ”

Teemu Kuosmanen

Ikiroudan uutuussingle ”Yön varjot” on kuunneltavissa 16.12.2022 kaikissa suoratoistopalveluissa. Kappaleesta julkaistaan myös musiikkivideo, jonka tuotannosta ja kuvauksesta bändi on vastannut itse.

Luetuimmat

Uusimmat