Ikkunat auki Etelävaltioihin: Charlie Daniels Bandin ”Windows” 40 vuotta
Yli 13 miljoonaa myytyä levyä viidellä vuosikymmenellä. Pohjois-Carolinassa syntynyt Etelävaltioiden kasvatti Charlie Daniels (1936-2020) on aikamme merkittävimpiä tienraivaajia niin countryn kuin myös rock-musiikin saralla. Hänet tunnetaan erityisesti vuoden 1979 hitistä ”The Devil Went Down to Georgia”: Faustilainen tarina, jossa paholainen ottaa mittaa viulistitaidoista maalaispoika Johnnyn kanssa. Grammyn kahmaisseella kappaleella Daniels esittelee taitojaan virtuoosimaisena viulustina.
Daniels aloitti sessiomuusikkona 1960-luvun alussa soittaen kitaraa muun muassa Bob Dylanin ja Leonard Cohenin levyillä. Danielsin soolodebyytti julkaistiin vuonna 1970 vaatimattomasti myyneen nimikkoalbumin muodossa. Varsinainen läpimurto tapahtui Charlie Daniels Bandin albumin ”Honey in the Rock” (1973) myötä, jonka kappale ”Uneasy Rider” nousi Bilboard-listan sijalle yhdeksän. Yhtyeen kulta-aikaa oli 1970-luku, jolloin ilmestyivät menestyksekkäät albumit ”Fire on the Mountain”, ”Night Rider”, ”High Lonesome” ja ”A Million Mile Reflection”. Yhtye jatkoi menestyksekästä taivaltaan 1980-luvulla, jolloin ilmestyivät muun muassa ”Full Moon” ja tänään neljäkymmentä vuotta täyttävä ”Windows”.
Charlie Daniels Bandin 9. studioalbumilla yhtye yhdistää niin rockia, bluegrassia, countrya kuin myös cajun-musiikkia. Se on myös askel kohti 80-luvun makeutta, minkä vuoksi se ei ole yhtä rouhea tai sovituksiltaan yhtä monimutkainen kuin osa sen edeltäjistä. Pieni makeus ei tosin haittaa, sillä juureva, letkeä meininki ja tiukka rock-asenne tasapainottavat tuota pikanttia keitosta. Danielsin laulujen sanoitusten tarinat sekä puhuttelevat että tuovat hymynkareen kuulijan huulille.
Mainos päättyy
Albumin starttaa tyylillä Vietnamin sodan veteraanin traumoista kertova hittikappale ”Still In Saigon”, joka on yksi levyn rokkaavimmista biiseistä. Biisin parasta antia ovat biisillä kuultavat melodiset kitaraosuudet, jotka kantaaottavien ja mieleenpainuvien sanoitusten, nokkelien koukkujen sekä tarttuvien melodioiden ohella nostivat biisin valtavirran rock-listan kakkoseksi. Letkeä countrya ja funkia yhdistävä ”There Ain’t No Ramblers Anymore” nostaa hattua kiertolaisen elämäntavalle ja kritisoi kieli poskessa ”nykypäivän” löysäilyä. Kosketinsoittaja Taz DiMarzion kirjoittama ja laulama sielukas ”The Lady In Red” saattelee sydäntä lämmittävään balladiin ”We Had It All One Time”. Pianovetoisessa kappaleessa muistellaan vanhaa rakkautta ja parhaat päivänsä nähnyttä cowboyta, jonka elämä on valunut sormien välistä. – Siitäkin huolimatta, että hän tekisi kaiken uudelleen jos voisi.
Jämäkästi rokkaavaa ”Partyin’ Girliä” seuraa reipas country-rockralli ”Ragin’ Cajun”, jolla Daniels esittelee villiä cajun-maustettua viulunsoittoa. Viulu assosioituu erityisesti biisin päähenkilöön: louisianalaiseen Cajun-mieheen, joka karkaa vankilasta auttamaan huumekoukkuun jäänyttä siskoaan ja palaa takaisin, kun homma on hoidettu. Kappale yltyy letkeästi rokkaavasta poljennosta nopeatempoiseen humppamaiseen two-stepiin, jolloin viulu todella pääsee oikeuksiinsa.
Keskitempoinen ja letkeä ”Makes You Wanna Go Home” sisältää kiinnostavan tarinan ohella erinomaista kitaransoittoa, josta korvat kiittävät. Haukkumista ei ole myöskään DiMarzion kauniisti lirkuttelevissa piano-osuuksissa. Soul-vivahteinen ”Blowing Along with the Wind” esittelee yhtyeen hienostuneempaa ja pehmeämpää puolta, kun taas reipas ”Nashville Moon” nostaa tunnelman kattoon letkeällä ja ryhdikkäällä poljennollaan. Levyn mahtipontisin kappale ”The Universal Hand” päättää albumin hartaisiin ja jylhiin tunnelmiin.
Mainos päättyy
”Windows” on mielenkiintoinen tapaus sen ollessa tyylikäs sekoitus sekä kasarin hienostuneisuutta että klassista southern rock -tyyliä. Levy on hieno osoitus näiden kahden onnistuneesta ristisiitoksesta siinä, missä monet klassiset southern rock -yhtyeiden yritykset menivät metsään. Albumin mieleenpainuvimmat kappaleet sijoittuvat tosin levyn alkupuoliskolle, minkä vuoksi se on selvästi vahvempi. Panokset eivät kuitenkaan hupene loppua kohden, vaan kokonaisuus pysyy melko hyvin kasassa hyvien lyriikoiden, tyylikkään soiton ja nokkelien sovitusten ansiosta. Albumi ei ole välttämättä paras aloituslevy Charlie Daniels Bandista kiinnostuneelle, mutta se edustaa erinomaisesti yhtyeen tiettyä aikakautta. Kaikkiaan ”Windows” on ehdottomasti yksi 1980-luvun parhaimmista southern rock -albumeista, joka erottuu edukseen ajan klassikoiden kuten Molly Hatchetin ”Take No Prisonersin”, 38.Specialin ”Special Forcesin” ja Doc Holidayn nimikkodebyytin joukosta.
Kappalelista:
