Ikuisuusongelma: Mitä ostaisin joululahjaksi?

Kirjoittanut Juhani Mistola - 1.12.2021

Joulu? Ei kai taas? Kyllä! Tuo Jeesus Kristuksen synttäreiden kunniaksi kärsittävä kuusi(kuusikuusi)juhla on kohta täällä. Ja vaikka kuinka yrittäisit pyristellä vastaan, on sinun hankittava muutamalle sukulaiselle, äidille ja puolisollesi edes yksi persoonallinen lahja. Se viime vuonna ostamasi viinipullo juotiin jo aattoiltana torjumaan olemattomasta lahjasaaliista seurannutta, kehnosti peiteltyä pettymystä. Ja villasukkiakin on jokaisella sen verran kaapissa, ettei sille linjalle kannata lähteä. Ja sitä paitsi, et osaa kutoa.

Noh, onneksi Kaaoszine ja Backstage Rock Shop pelastavat nahkasi tässäkin asiassa. Nämä lahjukset lämmittävät mukavasti pakkasöitä sekä saavat rock-uskottavamman sukuhaaran myhäilemään tyytyväisyyttään. Ja mikä parasta, kaikki paketit tuodaan kotiovelle – jouluruuhkassa homehtuu kerrankin joku muu kuin sinä!

Hevisaurus-kaulahuivi, 9,99 €

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Hevisaurus, Logo, Vihreä Kaulahuivi

Lähdetään ensin liikkeelle lapsista, onhan joulu lapsosten juhla. Mikäpä sopisikaan paremmin aattoillan sokerihuuruissa riehuville tenaville kuin Hevisaurus-logoinen kaulaliina? Ehkäpä ulkovaatteet innostavat ulkoleikkeihin ja bändikin on ihan kuuntelukelpoista jopa aikuiseen korvaan. Soittakaa Juranoid!

Corpse paint, 8 kpl kangasnaamiopaketti (4 X riisilese, 4 X vihreä tee), 63,95 €

Tästä black metaliin hurahtaneelle pikkusiskolle tai -veljelle aktivoiva, ja myös luontoystävällinen lahja: Vegaaniset corpse paintit! Designin on kehittänyt Belzebubsin taustalta löytyvä JP Ahonen. Muista lahjaa antaessasi naljailla siitä, etteivät saatanpalvojat voi joulua viettää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Children of Bodomin ”Hatecrew Finland”-pipo, 19,99 €  ja/tai  Children of Bodom “Horns”  T-paita, 23,99 €

Sitten vakavampiin asioihin: Usein jouluna muistellaan manan majoille menneitä. Viime joulun tienoilla Suomen metallimaailma menetti ikonisen Children Of Bodom -kitaristi Alexi Laihon, joten tänä vuonna perheen metallipäitä voisi lämmittää klassinen Bodom-pipo. Ja pistetään samaan pakettiin vielä tämä Wildchildilla koristettu upea T-paita. Allu elää!

Raskasta Joulua -muki

Joka vuosi samoista Heepin ja Sabbathin biiseistä intoilevalle isoisälle voidaan tarjota jouluglögit Raskasta Joulua -mukista. Ei haittaa, vaikkei ote ole yhtä vahva kuin ennen – kuppi on näet valmistettu putoamisen kestävästä eco-muovista. Jos olet oikein rahoissasi, voit tunkea kippoon myös lipun jollekin kevään rokkikeikoista!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seuraavaksi onkin sitten edessä enää se vaikein, eli lahja mielitietylle.

Huora-yhtyeen “Tour De Manse” – T-paita, 22,99 €

Ei viimeisenä eikä myöskään riskittömimpänä: Bändin nimi saattaa aiheuttaa ikävän viittauksen kumppanisi löyhään seksuaalimoraaliin. Tämä ei yleensä ole joululahjan tarkoitus. Mutta onhan se tämän hetken tosiasia, ettei juuri kukaan tee metallista punkrokkia samoilla energiatasoilla kuin Huora! Ehkäpä ikoniseen Kraftwerk-levynkanteen viittaava kuva kiihdyttää myös parisuhteenne uinuvan pyöräilyharrastuksen uuteen vauhtiin?

Belzebubs: Sacridelicious – 2022 seinäkalenteri, 24,99 €

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uusi vuosi, uudet kujeet! Normaalisti almanakka olisi tylsin kuviteltavissa oleva joululahja, mutta suursuositun Belzebubs-sarjakuvan hahmoilla kirjailtu kalenteri tuo tulevan vuoden kaikissa mustan sävyissä. Saat lahjasta persoonallisemman lisäämällä sopiviin päiviin parisuhdetekemistä lemmittysi kanssa, olkoon ne vaikkapa hevikeikkoja tai sitten edellisen lahjan innoittamia fillarireissuja.  

Eri bändien huppareita, 26,99 € – 75,99 €

Happoradio, Che Alfred, Vetoketjuhuppari

Happoradio-huppari, 26,99 €

Nightwish, Human. :||: Nature., Vuorellinen Vetoketjuhuppari

Nightwish-huppari, 75,99 €

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Klamydia, Klamydia 1988, Vetoketjuhuppari

Klamydia-huppari,57,99 €

Insomnium, The Blackest Bird, Zip Hoodie

Insomnium-huppari, 59,00 €

Wintersun, Animals, Vetoketjuhuppari

Wintersun-huppari, 56,00 €

Shiraz Lane Logo, Huppari

Shiraz Lane -huppari, 26,99 €

The 69 Eyes, Vintage 2006 Tour, Vetoketjuhuppari

The 69 Eyes -huppari, 54,99 €

Kolmas Nainen, Vetoketjuhuppari

Kolmas nainen -huppari, 54,99 €

Battle Beast, No More Hollywood Endings, Vetoketjuhuppari

Battle Beast -huppari, 56,00 €

Beast in Black, Blood of a Lion, Vetoketjuhuppari

Beast In Black, 65,99 €

Kaikille sukupuolille sopivia huppareita löytyy lähes jokaiselta bändiltä ja ovat turvallinen valinta jokaiselle. Mutta mistä tietää sen oikean bändin? Ensinnäkin, kuuntele läheisiäsi! Jos aamu alkaa The 69 Eyesin goottirokkauksella tai Beast In Blackin uuden levyn hehkutuksella, voit päätellä asiasta jotain. Jos et ole kiinnittänyt huomiota, lienee pieni salapoliisityö joulun kunniaksi sallittua. Somekanavissa seurattavat artistit, Spotifyn kuunnelluimmat, vaatekaapin muut bändipaidat – kyllä tosifani jättää jälkiä suosikkimusiikistaan!

Raskasta Joulua -tonttulakki, 15,00 €

Raskasta Joulua, Musta Tonttulakki

Ja lopuksi: Onhan tämä joulu nyt kuitenkin ihan kivaa aikaa – tavallaan. Jos ostan itsellenikin tuollaisen tonttulakin. Mutta mustana – ettei ihan liian hilpeiksi aleta. Raskasta joulua kaikille!

HUOM! Koodilla KAAOS21 15%:n alennus verkkokaupan loppusummasta. Koodi syötetään kassalla ja se on voimassa 31.12.2021 asti. Yksi koodi per asiakas.

Luetuimmat

Uusimmat