Iliac Thorns – IT

Vuonna 2010 perustetun kotkalaisen melodisen death metallin tulokkaan in debyyttialbumi menee suoraan asiaan. Jo ensimmäisestä raidasta ”Decimate Prayeristä” lähtien kuulee, että nyt mennään täysillä! Laulajan monipuolisen eläimelliset vokaalit repivät tärykalvot, ja soitto kulkee yhtyeeltä jouhevasti. Kotkalaiset ovat yhdistelleet musiikkiinsa piirteitä useista metalllimusiikin alalajeista, esimerkiksi ”Kammiovärinä”-kappaleen alku on kaikessa suoraviivaisuudessa jopa thrash-metallinen. Kappaleiden rakenteissa ja vokaaleissa taas on havaittavissa selviä black metal -vaikutteita.

Albumi tarjoaa monenlaisia koukkuja, ja turhat suvantovaiheet on levyltä jätetty kokonaan pois. On siis turha odottaa yhtäkään hetkeä hengenvetoon, koska ”IT” tarjoaa suoraviivaisen blackened melodeath –kokemuksen – ja hyvä näin. Suhteellisen lyhyeen, noin puolituntiseen julkaisuun ei olisikaan sopinut rauhallisia vaiheita, vaan ne olisivat tuntuneet lähinnä ylimääräisiltä ja levylle kuulumattomilta.

Arvostelija jäi kaipaamaan albumilta tietynlaista soundien rosoisuutta ja synkkyyttä, mitä yhtyeen ensimmäisellä EP:llä ”Prevailing  Shapes of Hell” oli kuultavissa. Puhtaammilla soundeilla on luonnollisesti haettu kieltämättä toimivien melodioiden esiin tuomista, mutta esimerkiksi monipuolisen ”Euphoria Lost” -biisin kohdalla tummemmat soundit olisivat toimineet täydellisesti. Edellä mainitun kappaleen lisäksi albumin parhaimmistoa edustavat taidokkaalla riffittelyllä varustettu ”The Serpents Calling” ja levyn päätösbiisiksi täydellisesti sopiva ”Itsetuntosi”.

Kaiken kaikkiaan Iliac Thornsin toukokuun loppupuolella julkaistava ”IT”-debyytti on toimiva ja brutaali puolituntinen kokonaisuus.

7½/10

Kappalelista:
1. Decimate Prayer
2. Brutal Seizure
3. Euphoria Lost
4. Kammiovärinä
5. The Serpents Calling
6. Enter Parasites
7. The Shining
8. Itsetuntosi

https://www.facebook.com/pages/Iliac-Thorns/
http://www.myspace.com/iliacthorns

Kirjoittanut: Mikko Grönlund

Kommentoi julkaisua