Ilon tuolla puolen – arviossa Keretikin ”Searching For Joy” -EP
Helsinkiläinen metallista punkia monine sävyineen sotkeva Keretik on julkaissut vastikään C-kasetilla jo aiemmin digitaalisilta alustoilta löytyneen kolmannen EP:nsä. Yhtyeen taustalta löytyy miehistöä mm. muinaisen crust-nelikon, Viimeisen Kolonnan ja edelleen täyttä höyryä rappioalkoholismin suloja tulkitsevan Rytmihäiriön, riveistä.
Yhteensä reilut 18 minuuttia kellottava ”Search For Joy” jatkaa tulitusta samoista väijytysasemista kuin neljän vuoden takainen, allekirjoittaneelle oikein tymäkästi perille kolissut yhtyeen kakkos-EP, ”Tomorrow’s Worst Enemy”. Kuuden kappaleen ”Search For Joy” on kuitenkin tempoltaan tuota maltillisemmin etenevä, post-punkimpaan, proto-thrashimpaan ja sludgempaan suuntaan kallistuva kokonaisuus. Aiemmin kahden basson, kitaran ja rumpujen varaan sointinsa perustanut yksikkö on luopunut toisesta alataajuudesta, ja Jannen siirryttyä luontevasti basson varresta rumpuihin, tuntuu nelikosta trioksi tiivistynyt ryhmä toimivan nykyisessä muodossaan aiempaa vapautuneemmin.
Pahaenteisestä kitaranäppäilyintrosta likaiseen pikametalliin hyökkäävä ”Scared to Live” on tasapainoinen avaus. Kaiden konstailematon bassolanaus ja oivallista melodista kurinalaisuutta totteleva huutovokalisointi ottavat heti kättelyssä ohjat käsiinsä. EP:n nimikkobiisi astuukin tyylillisesti askeleen lähemmäs Amebixin ja periaatteessa myös Tau Crossin metallisen post-punkin suuntaan säilyttäen kuitenkin punaisen langan erittäin selkeälinjaisena. Ensimmäiseen kotimaiseen tulkintakieltä vaihtava, Cro-Magsista muistuttavalla muskeligroovella vyöryvä ”Kansankynttilä” on hieno kannanotto rapistuvan kansallisen koulutustason puolesta.
Mainos päättyy
Iron Monkeyn ja Killing Joken likaisesti naittavassa, toisteisen hypnoottista riffiä takovassa ja sodan hyödyttömille kasvoille sylkevässä ”Mindless”-kappaleessa Une saa aiempaa enemmän vokalisointivastuuta, ja mikäs siinä, kun herran tunnistettava ääni soveltuu näin hyvin tähänkin keitokseen. Vallankumouksen kintereillä rouhivalla, kokonaisuuden väkevimpiin numeroihin kuuluvalla väkivaltaisesti groovaavalla ”Gentle Breeze”-raidalla Keretik tuo esiin toimivimmat puolensa pirun koukuttavavia riffirakenteita ja sopivin välein pieniä hengähdystaukoja parilla harkitulla avosoinnulla tarjoavana yksikkönä. Ärhäkäksi crust-punkiksi puristettu uusromanttisen punkin numero, ”Pienet pahat miehet” on tyylillisesti onnistunut siivu, vaikka biisin lyriikka ontuukin siinä mielessä, että ei se äidinrakkauden tarjoaminen sotahulluille diktaattoreille enää tässä vaiheessa oikein tuppaa isommin auttamaan.
Yhtä kaikki, kolmannella tulemisellaan Keretik onnistuu pysymään uskollisena vahvuuksilleen ja jatkaa nousujohteista kehityskaartaan eräänä kotimaan tämän hetken uskottavimpana ug-meteliyhtyeenä.