Ilosaarirock 17.7.–19.7.2015, osa 3/3

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 30.7.2015

IlosaarirockViimeisestä festivaalipäivästä selviäminen saattoi vaatia jo paljon niin mieleltä kuin ruumiiltakin, mutta bänditarjontaa katsoessaan sai kummasti voimia. Taso oli vähintäänkin yhtä kova kuin kahtena ensimmäisenä päivänä varsinkin näin raskaan(kin) musiikin ystävälle. En keksi tähän alkuun oikeastaan mitään muuta sanottavaa, joten kerron syöväni porkkanaa. Kuoriessani sitä olin vähällä puukottaa itseäni vatsaan, mutta vaaratilanteiden ja riskien myötä palkinto on aina maukkaampi.

Sunnuntai 19.7.2015

Laineen Kasperi & Palava Kaupunki5Laineen Kasperia & Palavaa Kaupunkia parempaa krapulamusiikkia on vaikea löytää. Teemat ovat toki ajoittain ahdistavia, ehkä jopa kuumottavia, mutta hip hopin väljässä viitekehyksessä tapahtunut letkeä leijuminen sekä svengi poistivat varmasti suuren määrän yleisön vartaloissa muhinutta festivaalikuonaa ulapan toiselle puolelle. Koko paketin kruunasivat 1970-luvun suomalaiseen progeen ja etnoon viittaavat puhallinsoitinosuudet, joista löytyy vahvoja viittauksia esimerkiksi Sakari Kukon suuntaan. Keikka kasvoi koko kestonsa ajan ja imi vastustamattomasti mukaansa. Ismo Alanko ei päässyt paikalle, mutta ”Harsoisen Teräksen” aikaisen Hassisen Koneen ja Ismon luomuimman tuotannon henki oli vahvasti läsnä. Suosittelen tänä vuonna ilmestynyttä yhtyeen nimeä kantavaa levyä painokkaasti. Raja-aidat kaatuvat komeasti kumoon. Nykyisyys  nostaa mennesyydestä esiin hyviä asioita. Nämä asiat tapahtuivat myös Rentolavalla. (MT)

Temple Balls9Kello 13.00 viimeisenä festaripäivänä ei ole mikään unelmien soittoaika, mutta Temple Balls käytti sen parhaansa mukaan. Yleisöä oli aluksi juuri niin vähän, kuin saattoi odottaakin, mutta ihmisiä saapui kappale kappaleelta enemmän seuraamaan nuoren yhtyeen energistä ja hyväntuulista esiintymistä. Olin kuullut Temple Ballsia tasan yhden kappaleen ennen tätä keikkaa ja tiesin bändin olevan vähintäänkin hyvä, mutta silti suoraan sanoen yllätyin. En pelkästään bändin toimivasta live-esiintymisestä, vaan myös musiikin tasosta. Kovin moni ei ole tehnyt melodista hard rockia edes tänä musiikillisen retroilun aikakautena yhtä tyylikkäästi kuin Temple Balls. (JK)

Elastinen on lyönyt toden teolla läpi. Tämä näkyy muun muassa miehen niskaan lentävän pilkkaavan paskan määrässä. Suomessa et voi olla todella iso ilman valtavan nillittäjien armeijan heräämistä. Laulurinteellä mussuttajat olivat rajussa vähemmistössä. Koko rinne anniskelualuetta myöten oli mukana ja silkkaa hymyä. Meininki oli isollaan, eikä Elastisella ollut vaikeuksia saada ihmismerta mukaansa. Musiikki ei voi tietenkään upota kaikille tahoille, mutta lavalla nähty ammattitaidon ja karisman määrä ei jättänyt sijaa jossitteluille. Myös tässä tapauksessa on siirrytty pois pelkästä hip hopin karsinasta laajemmille preerioille. Voiko olla osuvampaa valintaa aurinkoiseen sunnuntai-iltapäivään kuin viihteellisesti soulahtava svengi? Mitä yhteistä on Pate Mustajärvellä, Olli Lindholmilla, Michael Monroella, Remu Aaltosella ja Elastisella? Kaikki ovat lavalla päälliköitä, jotka saavat yleisönsä tekemään juuri niin kuin haluavat. Tuollaista karismaa ei ole Suomessa liikaa. (MT)

Pekko Käppi ja KHHL4Pekko Käppi & K:H:H:L oli valtavirtahetken jälkeen täydellistä vastapainoa suon höyryistä nousevien harha-aistimuksien värittämän voodoo-boogiensa kanssa. Sanoituksissa esille tuotu romuluisempi kansanperinne sai tuekseen svengin, joka pisti perseen heilumaan syntisellä tavalla. Jouhikko otti kyytiä, ja tarttuvat biisit venyivät mukavasti osuttuaan sykkeen ytimeen. Juuri niin kuin jossain pakanallisissa Seitan palvontajuhlissa. (MT)

Jukka Nousiainen14Jukka Nousiainen tilasi paikalle rajun rankkasateen ja sai sen. Keikkaa ei voinut katsoa loppuun asti, koska silmämunat kelluivat sadevedessä. Alku oli lähinnä sellainen ämyreistä kumpuava äänihirviö.

Beres Hammondin keikan ensimmäinen puolisko jäi näkemättä Ghostin haastattelusession osuttua juuri samaan saumaan. Veteraani toimitti jamaikalaisen juurihoidon upottavampaa ja pehmeämpää alalajia lover’s rockia harmillisen vähälukuiselle yleisölle. Makea savu tuoksui, mutta katse kohdistui väkisinkin päälavaan, jonka pian valtaisi eräs Damian Marley. Sukunimensä yllä leijailee väkisinkin suuri musiikin historiaan viittaava painolasti, ja odotukset olivat sen mukaisesti valtavat. Täyttyivätkö nämä ennakkotunnelmat? Sanoisin, että eivät täysin. Jotenkin tuntui siltä, että Damian yhtyeineen ei saanut kunnolla kiinni kylmenevästä kesäillasta. Enkä usko, että suomalainen yleisönsä rakastaa niin rajusti marihuanaa kuin antoi huudollaan ymmärtää. Kumpikin taho halusi liikaa miellyttää toisiaan, ja tällainen toimintamalli on varmasti kaukana reggaen alkuperäisestä kapinahengestä. Kaikki oli kohdallaan, mutta lopullinen ekstaasi jäi kokematta. (MT)

Sunn O)))1Sunn O))):n aloitellessa keikkaansa Metelliteltan lava oli puskettu täyteen savua jo hyvissä ajoin. Sellaisena se pysyikin koko keikan ajan. Tarkkasilmäisimmät eturivissä olleet saattoivat nähdä lavalla vilauksia kaapuihin pukeutuneista miehistä. Sunn O))) ei tosiaankaan ole yhtye, jonka olettaisin näkeväni Ilosaarirockin kaltaisen yleisfestarin bändikattauksessa, vaikka Ilosaarirock onkin panostanut muita vastaavia festivaaleja enemmän monipuoliseen musiikkitarjontaan ääripäitä myöten. Sunn O))) sijoittuu musiikin siihen ääripäähän, jossa minimalismi viedään äärimmilleen piinallisen hitaasti laahautuvien kitarariffien muodossa. Varsinaisia riffejä saattaa välillä olla vaikea erottaa. Itsekään en niitä erottanut ensimmäiseen puoleen tuntiin. Joku voisi jopa kuvitella, että sellaisia ei tuona aikana kuultukaan vaan että ensimmäinen puoli tuntia kului yhden piinallisen pitkän nuotin parissa. Keikan keskivaiheilla lavalta alkoi kuulua mantramaista laulua ja ehkäpä myös riffi jos toinenkin, mikä teki keskittymisen jälleen mahdolliseksi yrittäen hypnoottisesti johdatella transsimaiseen tilaan. Tuollanen olo voikin olla mahdollista saavuttaa kuunnellessa Sunn O))):a levyltä, mutta Ilosaarirockissa se jäi saavuttamatta. Ehkä olin vain väärä ihminen tähän tilanteeseen, mutta tämän kokemuksen myötä taidan nauttia Sunn O))):ni vastedeskin levyltä.

Tähtiteltan viimeisen esiintyjän paikka oli suotu osaltani koko tapahtuman kiinnostavimmalle esiintyjälle. Mystisyyden verhojen takaa Ghost saapui lavalle tarjoamaan lähes puolitoistatuntisen live-elämyksen, jota yksikään Ilosaarirockin esiintyjistä ei kyennyt ylittämään.

Ghost6Ensi kuussa julkaistavalta ”Meliora”-albumilta on julkaistu vasta kaksi kappaletta, mutta keikoillaan Ghost on soittanut useampaa uutta kappaletta jo jonkin aikaa. ”Infestissumamia” ja ”If You Have Ghost” -EP:täkin sivuttiin hieman, mutta yllättäen pääpaino oli ”Opus Eponymous” -debyytillä, jolta voisi hyvin tiputtaa pois pari ihan liian pitkään mukana roikkunutta turhaketta. No joo, siitäkin huolimatta Ghostin esiintyminen oli hämmästyttävän hienoa seurattavaa. Illan painuessa pimentoon Papa Emeritus III oli kietonut koko valtavan yleisön pikkurillinsä ympärille mystisellä karismallaan ja kauniilla, mutta silti niin vahvalla ja väkevällä laulullaan.

Albumeita raskaampien soundien myötä musiikki sai lisäpotkua, jota se ei välttämättä edes tarvitsisi, mutta näin Ghostin taidokkaasti rakennetut kappaleet kuulostivat entistäkin paremmilta. Varsinkin ”Melioran” musiikki hyötyi tästä, sillä Ghostin sävellyskynä on ollut raskaimmillaan juuri tuon albumin kohdalla.

Ghost3Koko keikan ehkäpä hienoin hetki oli, kun ”Year Zero” pamahti soimaan. Yleisö suoraan sanoen räjähti – niinkin äänekkäästi, että tunsin kylmät väreet selässäni. Ihmiset olivat mukana toki koko ajan, mutta tuo oli jo jotain maagista. Harva yhtye saavuttaa koskaan näin suurta suosiota, ja minusta tuntuu siltikin, että Ghostin tarina on vasta alussa. Jos maailmassa on yksi ”uusi” yhtye, jolle soisin tällaisen suosion, niin se on Ghost, joka on rikkonut monet tämän ekstroverttivoittoisen aikakauden normeista ja tekee ylipäätään kaiken juuri niin kuin huvittaa. Ghost on suurempaa kuin vain loistavaa musiikkia soittava yhtye, Ghost on ilmiö, jonka kaltaista ei ole toista. Ghost on se, mitä nuoret yhtyeet yrittävät vielä vuosikymmenien päästä apinoida kuitenkaan onnistumatta saavuttamaan samaa persoonallista ja taianomaista kosketusta musiikkiin, joka Ghostilla on ollut alusta asti. (JK)

Omalta kohdaltani musiikkitapahtuma oli hyvä päättää Palefacella vahvistettuun HC Anderseniin. Kuuntelin jonkin verran vuoden 1990 tienoilla heidän marimballa väritettyä äkkiväärää HC-punkiaan. Varsinkin kappale ”Liperin Nuoriso Ajaa Traktorilla” herätti suurta hilpeyttä ulkopuolisuuden tuntemuksia kokeneessa natiivissa. Nythän tuo kappale ja koko ”Satuja Ja Tarinoita” on julkaistu 25 vuoden jälkeen uudestaan ja ilmassa oli ennen vetoa pientä juhlan tuntua. Ja kyllä bändin kierolla huumorilla väritetty paahto toimi edelleen. Samoin Karri oli sisäistänyt jutun ytimen kiitettävästi. Ei turhaa paskan jauhantaa, vaan kaikille turpaan. Viimeisetkin löysät puristettiin pois Metelliteltan uumenissa, ja ryytynyt yksilö saattoi poistua alueelta hyvällä omalla tunnolla. Ei Apulannalla olisi ollut tuohon mitään lisättävää. Tai millään muullakaan eppunormalisoituneella yhtyeellä.

Yleisötavoite ylitettiin tänäkin vuonna. Paikallislehden mukaan kävijämäärä oli noin 52 000. Ilosaarirock vuosimallia 2015 oli mainio tapaus, joskaan ei mikään tajunnan räjäyttäjä. Festivaaliruoan ja yleisten vessojen yhteishajua ei pystynyt poistamaan yksikään artisti tai tapahtumassa tarjottu oheistuote. Kaikki on nähty vähintään kahdesti. Festivaalin parhaita hetkiä tarjosivat yllättäen artistit/yhtyeet, joista ei kauheasti piitannut aiemmin ja joilta odotti vähiten. Sanni, Haloo Helsinki! ja Elastinen olivat silkkaa parhautta, juuri sellaisia kaivattuja raikkaita tuulahduksia kaiken rasvan käryn seassa. Jos olisin ehtinyt Robinin keikalle, olisin todennäköisesti digannut myös hänen ja bändinsä ulosannista täysin siemauksin. Lähes kaikki ennakkosuosikit pettivät odotukset jollain tavalla. Poikkeuksen kaavaan muodosti Laineen Kasperi & Palava Kaupunki, jolta odotin puskaradiosta kuulemani ylistyksen ja loistavan uuden levyn jälkeen enemmän kuin paljon. Ennakko-odotukset täyttyivät, heidan keikkansa oli yksi kolmepäiväisen rupeaman kirkkaasti parhaista. Vanha kiittää ja kuittaa. Tämä oli tässä. (MT)

Raportti: Miikka Tuovinen ja Jyri Kinnari
Kuvat: Jyri Kinnari

Apocalyptican yleisö6