Ilosaarirockin lauantai tarjosi monipuolisen kattauksen raskasta musiikkia – Ilosaarirock 2016, osa 2/3
Lauantaina käynnistyi ensimmäinen varsinainen festivaalipäivä. Koko alue oli käytössä ja esiintymislavoja yhteensä viisi. Kaaoszine vietti aikansa lähinnä Metelli- ja Tähtiteltoissa sekä Soundi-lavan äärellä, mutta teki pari visiittiä myös päälavan tuntumaan.
Lauantai 16.7.2016
Mainos päättyy
Soundi-lavalla esiteltiin uusia mielenkiintoisia yhtyeitä. Lavan korkkasi hard/glam rock -yhtye Shiraz Lane, jonka debyyttialbumi ”For Crying Out Loud” julkaistiin pari kuukautta sitten. Bluesin, heavy metalin ja popinkin vaikutukset kuuluvat bändin musiikissa, mutta perusta ja pääasia on raskaanpuoleinen rock ’n’ roll. Keikka lähti hyvin käyntiin rivakalla ”Wake Up” -kappaleella, vaikka yleisö olikin vielä hieman unessa. Ahkerasti keikkaillut yhtye taitaa jo esiintymisen ja musiikin elävöittämisen live-tilanteessa. Yleisön vähyys ja hiljaisuus söivät tunnelmaa hieman, mutta siihen tuskin menee montaa vuotta, kun Shiraz Lane esiintyy jo huomattavasti suuremmille ihmismassoille. Välispiikkien vetäminen englanniksi oli lähinnä surkuhupaisaa, mutta muuten yleisön herättäminen ja huomioiminen onnistui. Oikeastaan yleisö ei olisi sen kummempaa herättelyä tarvinnutkaan, koska parin kappaleen jälkeen energiataso alkoi nousta samaan tahtiin kuin yhtye lämpeni lavalla. Yleisöä valui pikkuhiljaa lisää ja lopulta käteen jäi oikein toimiva rock ’n’ roll -keikka, vaikkakaan ei mikään tajunnanräjäyttävä. (JK)
Ilosaarirockin lauantain Metelli-teltan tarjonnan aloitti suomalainen, progressiivisesta rockista vaikutteita ammentava Death Hawks. Tämä nuorten miesten kokoonpano soitti monipuolista rockia, jossa ei turhaan kiirehditty. Tunnelma oli rennon letkeä, ja kappaleissa melodian annettiin puhua musiikin puolesta, sillä lauluosuuksia ei ollut paljon. Yhtye esiintyi muutenkin hyvin vähäeleisesti eikä välispiikkejä juuri ollut. Kappaleiden välissä soi monesti avaruusmaisia ääniä, jotka antoivat yhtyeen musiikille lisää särmikkyyttä. Death Hawks toi välillä mieleen The Doorsin, eikä tätä vaikutelmaa vähentänyt vokalisti-kitaristin pörröinen tukka sekä kimaltelevat vaatteet, jotka olivat kuin suoraan 70-luvulta.
Mainos päättyy
Viikatteen soittovuoroa odotellessa pyörähdin katsastamassa Motionsin esitystä. Kyseinen yhtye soitti elektronista poppia, joka oli ilokseni mukavan kuuloista. Yhtye sai fiiliksen tarttumaan pieneen yleisöönsä. Vaikka yhtye soittikin yöklubeille kelpaavaa musiikkia, ei musiikki ollut huonoimmasta päästä. Viikate aloitti settinsä neljän maissa päälavalla. Kouvostolainen yhtye soitti tapansa mukaan raudanlujan ammattimaisesti ja heitti huulta kappaleiden välissä. Viikate takaa aina yhtä laadukkaan keikan eikä jätä kylmäksi. (AP)
Kävin Metelli-teltassa tarkastamassa Tryerin esiintymisen, mutta en saanut siitä hirveästi irti. Esiintyminen ja soitto oli kyllä sopivan rajua, mutta itse musiikki ei iskenyt. Vaikka hardcore punk yleisesti toimii, tästä en saanut otetta. Paikalle tullut yleisö kyllä tuntui pitävän näkemästään ja kuulemastaan, joten vika taitaa olla enemmän minussa.
Seuraavaksi Soundi-lavalla esiintyi Tähtiportti, jonka uusi ”Eetterimessu”-albumi julkaistiin vähän aikaa sitten. Tähtiportti on varsinainen outolintu, vertaa sitä sitten mihin tahansa. Edes Ilosaarirockin esiintyjätarjonnasta ei löytynyt sille vertaista. K-X-P tuli melko lähelle, mutta siihenkin verrattuna Tähtiportti on kiehtovasssa outoudessa ja mielipuolisuudessa ihan omalla tasollaan. Tällainen konemusiikki ja lavalla nähty performanssi muodostivat jännittävän ja kutkuttavan kokonaisuudem. Sami Hynninen lausui väkeviä sanoja komealla äänellään ja jokainen niistä tuntui lyijynraskaalta. Outoudestaan huolimatta Tähtiporttia ei kohdeltu hulluna, vaan se otettiin lämpimästi vastaan kuin omiensa joukkoon palaava vinksahtanut kiertolainen. Tähtiportin musiikki ja tämä esitys olivat kuin pakokauhun tunne, joka jostakin syystä tuntuu rauhoittavalta ja autuaalta. Sitä pelätään, mutta sitä on odotettu innolla. Viimein se pääsee valloilleen, eikä mikään tunnu hienommalta. (JK)
Mainos päättyy
Ennen Bury Tomorrow’n keikkaa minulla ei ollut mitään odotuksia saati mielenkiintoa yhtyettä kohtaan. Keikalla sain kuitenkin ilokseni huomata yhtyeen energisyyden, jos menoa voi näin lattealla sanalla kuvailla, sillä metelli-teltassa vallitsi räjähdysmäinen tunnelma yhtyeen esiintyessä. Yhtyeen jokainen jäsen osallistui riehumiseen vaikka vokalisti hoitikin suurimman jumpan. Vokalisti myös innosti yleisöä kiitettävästi, mutta varoi kuitenkin astumasta liikaa järjestyksenvalvojien varpaille. Hän luonnollisesti halusi ihmisten riehuvan sydämensä kyllyydestä ja rohkaisi ihmisiä osallistumaan ringissä juoksemiseen, jos sitä ei ollut kokeillut aiemmin. Bury Tomorrow kiitteli yleisöä heidän innokkuudestaan ja ihmetteli, mikseivät he ole aiemmin esiintyneet Suomessa. Tulevaisuudessa tähän tulee varmasti muutos. (AP)
Pienen tauon jälkeen päälavan otti haltuunsa suomirock-legenda J. Karjalainen, jonka kaksi uusinta levyä saattavat olla jopa hänen koko uransa parhaat. Ensimmäiset 45 minuuttia kuultiinkin vain näiden levyjen kappaleita, minkä jälkeen puolisen tuntia vanhempia hittejä. Luottoa uuteen materiaaliin löytyy ilmeisesti myös Karjalaiselta itseltään, ja se on hienoa se. Suurinta osaa yleisöstä tuskin haittaisi, vaikka keikalla olisi kuultu vain vanhoja hittejä, jotka kaikki tuntevat. Oli kuitenkin mahtavaa huomata, että myös uusi tuotanto on singlelohkaisujenkin lisäksi osalle ihmisistä tuttua.
Vaikka lavalla ei tapahtunutkaan juuri mitään, kiinnostus pysyi yllä alusta loppuun. Tylsiä hetkiä ei koettu. Pelkästään jo yleisöstä kumpuava innostus sekä bändin taitava ja eloista soitto riittivät tekemään tästä hienon kokemuksen. J. Karjalainen on yksi Suomen hienoimpia artisteja juuri tällaisten keikkojen takia. Musiikintekijänäkin hän on osoittanut vain kehittyvänsä ajan myötä.
Monille koko festarin odotetuin esiintyjä oli kesän ainoan Euroopan keikkansa soittanut Propagandhi, joka on varsin tarkka siitä, missä suostuu esiintymään. Ilosaarirock tunnetaan musiikkitarjontansa lisäksi myös ekologisuudestaan. Tänäkin vuonna oli panostettu muun muassa roskien kierrättämiseen ja ekologisesti kestävien vaihtoehtojen valitsemiseen asiassa kuin asiassa.
En ole itse innostunut Propagandhin musiikista, mutta menin mielenkiinnosta katsomaan, millaisen meiningin se saa aikaan. Ja meininkiähän keikalla oli. Tämän vuoden Ilosaarirockissa varsinkin punk-bändit tuntuivat olevan kovassa vedossa. Propagandhi oli aggressiivinen esiintyjä, jonka ulosannissa oli puhdasta kiukkua ja angstia. Yleisö vastasi omalla energisyydellään ja pisti mutavelliksi muotoutuneella festaritantereella pystyyn kunnon pitin ja osallistui muutenkin kiitettävästi. Keikan ainutlaatuisuus varmasti vaikutti asiaan, mutta kyllä bändi itsekin pisti parastaan. Vaikka musiikki ei vieläkään vakuuttanut minua, nautin keikasta paljon.
Brittipoppari Ellie Goulding joutui perumaan keikkansa, ja pikahälytyksenä vajaan viikon varoitusajalla paikalle saatiin hyvin minimalistista folk-vaikutteista pop-musiikkia mies ja kitara -tyyliin soittanut Passenger. Minulle tämä oli varsin käypä vaihtokauppa, sillä Gouldingin musiikki ei ole koskaan puhutellut minua. Passenger sen sijaan osoittautui pikaisella tutustumisella erittäin päteväksi artistiksi. Huolimatta siitä, että hänellä on käytännössä vain yksi superhitti, ihmismassaa oli kertynyt melkoisesti keikan alkuun, ja monet radioaalloille vieraat kappaleetkin saivat yleisöön eloa. Hittien puute ei johdu ainakaan siitä, etteikö Passengerilla olisi hyvää musiikkia. Vaikka Simon & Garfunkelilta lainattu ”The Sound of Silence” muuttui hänen käsittelyssään melko ponnettomaksi, oma tuotanto toimi aivan uskomattoman hienosti. Häntä ei tunnu haittaavan se, että muut kappaleet eivät ole nousseet hiteiksi. Hän kertoi tarinansa siitä, kuinka hän kiersi katuja ja kuppiloita soittaen musiikkiaan muutamien ihmisten yleisöille, kunnes ”Let Her Go” -kappaleen suosio muutti hänen elämänsä. Mikäli hänen suosionsa ajan myötä hiipuu, häntä ei haittaisi palata takaisin könyämään baarien nurkkia. Sinne hän tuskin on kuitenkaan matkalla, sillä tällaisten esitysten myötä hän saa itselleen lisää elinaikaisia faneja aina kytkiessään piuhan kitaraansa.
Mainos päättyy
Musta Risti viimeisteli Soundi-lavan tarjonnan lauantain osalta. Rouheilla ja muhkeilla soundeilla varustettu groovaava stoner rock oli loppuiltaan sopivan rentoa, mutta meno ei ollut missään nimessä löysää. Mustan Ristin musiikki groovaa kuin vimmattu, mutta siinä on vastapainoksi sopivasti jämäkkyyttä ja raskautta. Jamittelunomaiset grooveriffit lyövät kättä raskaiden stonerdoom-riffien kanssa. Hyviä riffejä ja kappaleita tällä bändillä riittää, vaikka diskografia onkin vielä kovin lyhyt. Tunnin soittoajan täyttäminen laadukkaalla rockilla ei tuottanut ongelmia, ja muutenkin koko keikka meni ohi hujauksessa, sen verran eloisasti Musta Risti esitti musiikkiaan. Musta Risti saattaa hyvinkin olla se yhtye, josta suomalainen stoner rock tunnetaan tulevaisuudessa. (JK)
Nykyään, kun Suomen musiikin valtavirtaa hallitsevat nimeltä mainitsemattomat räppärit, on mukava huomata, ettei rock ole silti menettänyt vieläkään täysin suosiota. Brittiläinen The 1975 keräsi Tähtitelttaan lauantai-iltana kiitettävän kokoisen yleisön, joka yllätyksekseni koostui pitkälti naisista. Yhtyeen musiikki ei ole mitään kovinta rock ’n’ rollia, vaan enemmänkin pop-rockia, mutta kuitenkin. Vokalisti-kitaristi oli kiharine hiuksineen kiiltokuvamainen kansikuvapoika, joka pehmeällä lauluäänellään ja siirappisilla lyriikoilla sulatti ainakin joidenkin naisten sydämet. Ja ehkä miestenkin. Samaan aikaan toisaalla, metelli-teltassa esiintyi toinen englantilainen yhtye, TessaracT. Yhtye soitti hyvin moniulotteista progressiivista rockia, johon on hiukan hankala päästä ensi kuuntelemalla. Tästä huolimatta yhtye oli kahminut itselleen kiitettävästi yleisöä. (AP)
Kuvat ja teksti: Jyri Kinnari ja Aleksi Parkkonen