Kuva: Terhi Hytönen - Ilosaarirock

Ilosaarirockin loppuunmyytyä lauantaita juhlisti 24 000 kävijää

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.7.2022

Joensuun Ilosaarirock jatkui lauantaina aurinkoisissa merkeissä. Loppuunmyytyä toista festivaalipäivää saapui juhlistamaan yhteensä 24 000 festivaalivierasta. Päivän aikana lavoilla nähtiin muun muassa ensimmäistä kertaa Ilosaarirockissa esiintyneet ABREU, Yeboyah ja Lauri Tähkä, kokeellisen musiikin kuninkuusryhmä Ulver (NO) sekä illan päättänyt Alan Walker (NO).

Uskomaton loppuunmyyty festivaalipäivä, jonka päätähtiä olivat kaikkien artistien lisäksi myös Laulurinteelle palanneet tuhannet festivaalivieraat sekä tuo hellittämätön auringonpaiste! Vettä lupailivat koko viikon, mutta toisin kävi. Ilosaarirockissa paistaa aina aurinko”, naurahtaa festivaalin myynti- ja markkinointipäällikkö Lauri Ruotsalainen.

Huomenna sunnuntaina Ilosaarirockissa esiintyvät muun muassa Blind Channel, Maustetytöt X Agents, Tones And I (AU), JVG, Inhaler (IE), Tehosekoitin sekä festivaalin päättävä Nightwish.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vain muutamia satoja lippuja on Ilosaarirockin sunnuntaihin jäljellä eli hyvin todennäköisesti päivä tullaan myymään loppuun. Suosittelemme hankkimaan liput pikaisesti”, toteaa Ruotsalainen.

Ilosaarirockin järjestää itsenäinen ja riippumaton elävän musiikin yhdistys Joensuun Popmuusikot ry.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat