Ilosaarirockin päätöspäivä oli rockin juhlaa

Tällä kertaa luvassa oli rauhallinen aamu ja askeleet liikkuivat kohti Laulurinnettä neljän maissa, jolloin Luukas Oja otti Soundilavan haltuun. Kotikenttäetua nauttinut bändi muistutti minua siitä, miksi festareilla ylipäätään käyn, eli löytääkseni jotain uutta ja kiinnostavaa. Koukutuin joensuulaiseen yhtyeeseen ensimmäisestä kappaleesta ”Tänään ja vuoden kuluttua” lähtien. Raikasta, hyvällä tavalla raivokasta rockia soittanut bändi jatkoi samalla volyymilla koko keikan, ja heistä näki pienen häkellyksen yleisön ihmismäärästä. He olivat pelänneet, tuleeko paikalle ylipäätään jengiä, ja nyt voi todeta pelon olleen turha. Luukas Oja osoittautui Ilosaarirockin positiivisimmaksi yllätykseksi, ja voin yhtyä juontajan sanoihin siitä, että isompaa lavaa on bändille niin tarjolla tulevina vuosina.

Blind Channel puolestaan veti Tähtiteltan turvoksiin porukkaa. Biisin verran kävin haistelemassa teltan tunnelmaa, kunnes totesin siirtyväni suosiolla nurtsille fiilistelemään vauhdikkaassa ja rajussa iskussa ollutta bändiä. Pyrot toivat oman kiinnostavan lisänsä elämykseen ja Blind Channel veti keikkansa aggressiivisella otteella läpi. Huonoksi puoleksi pitää mainita ajoittainen epäselvyys laulussa, ja ajoittain myös seuraavan kappaleen tausta hukutti välispiikkiä alleen, joten osa sisällöstä meni ohi. Keikan kohokohtia olivat Blind Channelin uusin sinkku ”Don’t Fix Me”, jonka alku jo koukutti mukaansa. Biisi ei edusta sitä kaikkein tylyintä linjaa bändin musiikissa, mikä on positiivista. Rakkauslauluihin kuuluva herkkä ”Bad Idea” osoittautui mieleenjääväksi lauluksi unohtamatta keikan päättänyttä euroviisurallia ”Dark Side”, joka oli siistiä kuulla livenä. Kieltämättä bändi teki vaikutuksen energiallaan ja eiköhän heidät jossain vaiheessa nähdä päälavalla. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Tehosekoitin muodostui yhdeksi näiden festareiden top 3 -keikoista. Tehiksen hitit soivat radiossa kun olin lapsi, ja kappaleista, kuten “Asfaltti polttaa”, ”Hetken tie on kevyt” ja “Maailma on sun”, on tullut suomalaista kansallisomaisuutta. Kuten juontaja totesi, Tehis on tullut Ilosaarirockin päälavalle niin kuin ei olisi poissa ollutkaan. Tehosekoitin oli todella laadukkaassa iskussa, vauhtia tai koskettavia hetkiä ei keikalta puuttunut. Henkilökohtaisesti yllätyin siitä, kuinka rock bändi todella on ottaen huomioon, että monet suurimmista hiteistä ovat balladeja. Bileet lähtivät käyntiin toden teolla, kun keikan kolmantena biisinä kuului “Asfaltti polttaa”. Tiukan aloituksen vuoksi väliin oli Grundströmin sanoja mukaillen vedettävä yksi romanttinen niin rokkaaminen voi jatkua. Täytyy sanoa, että “Kaukaisimmalle rannalle” kolahti todella kovaa, vaikka biisiä on tullut vuosien varrella fiilisteltyä useaan otteeseen. Vähemmän yllättäen “Kaikki nuoret tyypit” sai yleisön laulamaan mukana kurkku suorana, ja siitä se hittikimara sitten vähitellen käynnistyi: “Valonkantaja”, “Pakko päästä pois”, kulttimainetta saavuttanut “Se johtuu geeneistä” ja varsinaisen osuuden lopettanut “Maailma on sun”, josta Grundström totesi, että kyseisen laulun jälkeen sanoittaminen on ollut haastavaa, kun kaikki tarpeellinen on jo sanottu 23 vuoden ikäisenä. Koskettava linja jatkui encoren alkaessa herkällä “Hetken tie on kevyt” -laululla. Tämän jälkeen seurasi festareiden kovin cover, kun Tehosekoitin veti annoksen Pelle Miljoonaa: ”Moottoritie on kuuma” sopi tilanteeseen loistavasti ja toimi samalla kunnianosoituksena suomipunkin elävälle legendalle. Grundströmin mukaan tämä oli biisi, jonka he halusivat itse vetää. Tehosekoitin teki livenä lähtemättömän vaikutuksen, ja toivottavasti tämä ei jäänyt ainoaksi livekeikaksi heiltä.

Matka jatkui hiekkarannan tuntumaan, kun irlantilainen Inhaler tarjoili Ilosaarirockin parhaimman fiilistelykeikan. Ikinä ei ole tarvinnut pettyä, kun Britteinsaarilta tulee vieras Ilosaarirockiin, eikä Inhaler tehnyt poikkeusta. The Killersin kaltaista poprockia soittava Inhaler teki vaikutuksen jo avauksellaan, kun “It Won’t Always Be Like This” kuului rokkikansalle. Vokalisti Elijah Hewson sai biisit jo omalla panoksellaan erinomaiseen lentoon, hänen äänensä todella sytytti. Jotain tuttua bändissä oli, ja selvisihän se, kun ”Totally” alkoi soimaan:
kappale löytyy uusimman FIFAn soundtrackiltä. Inhaler veti laadukkaan keikan kautta linjan, ja yleisöstä moni osasi ottaa riittävän rennosti nauttien musiikista. Jospa Inhaler nähtäisiin Ilosaarirockissa myös tulevaisuudessa, sen verran hyvä maku jäi.

Ilosaarirockin päätti itseoikeutetusti Nightwish. Odotukset täyttyivät, kun sinfoninen mahtipontisuus jyräsi vähitellen hämärtyvässä illassa. ”Noise” ei ihan itseäni sytyttänyt, mutta ”Planet Hell” teki sen senkin edestä. Lapsuuden tutuilla sävelillä on ihmeellinen vaikutus. Samaa voi sanoa hiukan myöhemmin kuulluista ”Nemosta” ja ”Dark Chest of Wondersista”: nämä heittivät minut jonnekin 18 vuoden taakse lapsuudenkodin levyhyllyn äärelle. Ennen keikkaa kävi mielessä, miltä Nightwish kuulostaa ilman Marko Hietalaa. Olihan kokemus erilainen, mutta ei hänen poissaolonsa liikaa haitannut. Floor Jansen oli vokalistina loistava jälleen kerran, ja Tuomas Holopaisen soittamisesta paistoi aito ilo olla kotikontujen kupeessa runsaslukuisen yleisön edessä. Keikan koskettavin biisi oli ”Sleeping Sun”, joka hiljensi täysin. Oli todella hienoa todistaa kansainvälisesti ehkä menestyneimmän kotimaisen bändin keikkaa Joensuussa.

Ilosaarirock 2022 ylsi kävijäennätykseen, kun 71 000 rokkaajaa valloitti kolmena päivänä Laulurinteen. En ole ikinä nähnyt kaupungin keskustaa niin tukossa autojen osalta kuin sunnuntaina, mikä kertoo jotakin. Kävijäennätys kertoo myös siitä, että kesän huipentumaa on Joensuussa kaivattu koronavuosien aikana. Kokonaisuudessaan festarista jäi hyvä fiilis, ja jokainen päivä sisälsi jotain mieleenpainuvaa. En voi kuitenkaan olla sanomatta, että hiukan huolissani joudun olemaan rock- ja metallibändien tilanteesta. Kun esiintyjälistaa katsoo, niin Ilosaarirockia voi rockiksi kutsua, vaikka mukaan mahtuu paljon muitakin bändejä. Sen sijaan yleisömäärät jäivät näillä keikoilla suhteellisen pieniksi (lukuunottamatta Battle Beastiä ja Nightwishiä, kenties myös Olavi Uusivirtaa jos sen kevyeksi rockiksi mieltää), ja päälavan vetivät täyteen ihan muut. Kuitenkin Ilosaarirockiin kannatti mennä jälleen kerran, katsotaan mitä tapahtuu ensi vuonna!

Teksti: Markus Raatikainen

Kuvat: Juuso-Valtteri Kivimäki