Ilosaarirockin Töminä-klubi oli punk-musiikin juhlaa – Ilosaarirock 2016, osa 1/3

Ilosaarirock2Joensuun jokavuotinen rock-huipentuma juhlittiin jälleen menestyksekkäästi. Ilosaarirock keräsi tänä vuonna yhteensä 54 500 vierasta, mikä on koko festivaalin historian toiseksi suurin yleisö. Musiikillinen anti oli jälleen varsin monipuolinen. Katsottavaa ja kuunneltavaa löytyi niin valtavirran mukana kulkevalle radiokansalle kuin raskaan musiikin ystävillekin ja lähestulkoon kaikille siltä väliltä.

Perjantai 15.7.2016

Rusto7Ensimmäinen festaripäivä vietettiin perinteisesti Töminä- ja Sulo-klubien merkeissä. Kaaoszinen toimitus vietti suurimman osan perjantaistaan pääosin punk-musiikkiin keskittyneellä Töminä-klubilla. Pippalot avasi joensuulainen hardcore/crust-yhtye Rusto. Viime vuoden loppupuolella debyytti-EP:nsä julkaissut yhtye vakuutti lyhyen settinsä aikana kiivaalla ja rajulla soitollaan. Katsojia oli paikalla kourallinen, mutta sitä ei huomannut Ruston meinigissä. Tällaisen pintaraapaisun perusteella on vaikeaa muodostaa kokonaisvaltaista mielipidettä, mutta Rusto sai mielenkiintoni heräämään, ja aion seurata heidän tekemisiään tulevaisuudessa.

Särkyneet4Seuraava esiintyjä edusti hieman kevyempää musiikkia. Särkyneiden soitossa on punkia ja rock ’n’ rollia, mutta vähintään samassa määrin myös poppia ja iskelmää, varsinkin laulussa. Lead-kitarallakin jaeltiin melko iskelmäisiä säveliä Agentsin hengessä. Punkin vaikutus näkyi bändin energisessä esiintymisessä, joka oli myös sympaattista ja hyväntuulista. Kappaleenkirjoittamiseen kaivattaisiin vielä viimeinen silaus, joka nostaisi Särkyneet seuraavalle tasolle. Persoonaa, taitoa ja potentiaalia heiltä löytyy.

Kesä2Kesän myötä tunnelma muuttui seesteiseksi sekä hieman haikeaksi ja painostavaksi. Tietynlainen autuus ja rauhallisuus olivat silti läsnä. Kesän post-punk vietteli mystisellä karismallaan, joka yhdistyi rokkaavaan meininkiin ja tummaan tunnelmointiin. Tämä esitys oli tavallaan varsin erilainen kuin muu Töminä-klubin tarjonta, mutta tavallaan se sopi joukkoon. Joka tapauksessa Kesä esiintyi hyvin ja sai esiintymisellään musiikkinsa tuntumaan elävältä olennolta, joka ei päästänyt tiukasta otteestaan ennen kuin viimeinenkin nuotti oli soitettu.

Kohti Tuhoa1Kohti Tuhoa keräsi yhden Töminä-klubin suurimmista yleisöistä ja laittoi sen liikkeelle raivokkailla hardcore punk -rykäyksillään. ”Rutiinin Orja” -debyyttialbumin rujous ja aggressiivisuus ruumiillistuivat niin Metelli-teltan lavalla kuten yleisössäkin. Yleisö osoitti antaumusta pitämällä pitin lämpimänä läpi keikan bändin käydessä sitäkin lämpimämpänä. Soiton ja ylipäätään koko keikan yleisen meiningin intensiivisyys oli vähällä saada hengen salpautumaan. Uskomattoman kova keikka, yksi koko viikonlopun parhaista.

The Mutants1The Mutants oli varsinainen outolintu verrattuna oikeastaan mihin tahansa muuhun. Jonkinlaista rock ’n’ rollia se taisi olla, mutta sen tarkemmin en uskalla lähteä luokittelemaan. Instrumentaalimusiikkia esittänyt yhtye hämmensi monenkirjavalla musiikillaan, joka poukkoili vähän sinne sun tänne. Monilla, kuten itsellänikin, tuntui kestävän jonkin aikaa päästä The Mutantsin esitykseen sisälle ja ylipäätään ymmärtää, mitä lavalla tapahtuu. Tunnelman lämmettyä The Mutants osoitti olevansa todella mielenkiintoinen ja omalaatuinen yhtye, ja yleisökin näytti innostuvan.

Ismo Alanko2Seuraavaksi tein ensimmäisen (ja viimeisen) visiittini Sulo-klubille, jota vietettiin Tähtiteltassa. Kotimaisen rock-musiikin elävä legenda Ismo Alanko veti teltan lähes ääriään myöten täyteen ja tarjosi mahtavan live-kokemuksen. Alanko on antanut kuuntelijoiden päättää settilistan muutamilla kesän festarikeikoillaan. Ilosaarirockin keikka ei ollut yksi niistä, mutta äänestysten vaikutus näkyi nytkin. Settilistaan sisältyi monia hittejä, joita ei ole soitettu kovin aktiivisesti viime vuosina. Mukana oli myös harvinaisuuksia, ja tietysti uudelta ”Pannaanko Pakaseteet Pieneen Pussiin?” -EP:ltä ja viime vuoden lopulla julkaistulta ”Ismo Kullervo Alanko” -albumilta kuultiin kappaleita.

Ismo Alanko1Ismo Alangon esitys oli lähestulkoon kaiken kattava läpileikkaus hänen mittavasta urastaan Hassisen Koneesta uusimpaan soolotuotantoon. Voi olla, että kovin moni ei ole näitä uusimpia albumeita kokonaisuudessaan kuunnellut, vaan tyytynyt radiosta kuultuihin singleihin. ”Ismo Kullervo Alanko” on mielestäni silti lähes täydellinen albumikokonaisuus, jolla Alanko osoittaa jälleen kerran monipuolisuutensa ja kykynsä uudistua. Aivan liian aliarvostettu levy. Pidin siitä, että vanhojen ja uudempien hittien seassa kuultiin musiikkia myös tältä levyltä ja yksi kappale tänä vuonna julkaistulta EP:ltäkin. Jopa sellaisia kappaleita kuultiin, jotka eivät ole juurikaan soineet radiossa. Esimerkiksi ”Liikemies” oli aivan mahtava ja vielä mahtavammin esitetty. Myös uuden EP:n ”Aino ja Ali” kuulosti todella hyvältä varsinkin, kun lavalla sitä olivat mukana esittämässä kolmesta todella taitavasta laulajasta koostuva Iron Country Sisters. Ne eivät keränneet innokkaimman eturivin jälkeen kovin suuria reaktioita kohteliaita taputuksia lukuunottamatta. Mielestäni olisi hienoa, jos Ismo Alangon fanit tutustuisivat myös hänen uuteen tuotantoonsa. He eivät varmasti tulisi pettymään. ”Liikemiehen” jälkeen soitettu hittikimara alkoi ”Kun Suomi Putos Puusta” -kappaleesta, joka saattaa olla Alangon tunnetuin kappale ikinä. Äänekäs yhteislaulu oli todella hienoa kuunneltavaa. Hienointa näiden suurten hittien kuulemisessa keikoilla on juurikin yleisön osallistuminen ja innostuminen. Muiden muassa ”Rappiolla”, ”Levottomat Jalat” ”Peltirumpu”, ”Taiteilijaelämää” ja ”Vittu Kun Vituttaa” saivat ihmismassat hurmokseen. Lyön pääni pantiksi, että ”Levottomat Jalat” on koko maailmanhistorian paras kappale, jonka keikoilla voi soittaa. Alanko ja yhtye ovat aivan uskomattoman kovassa keikkakunnossa, ja se kulminoitui juurikin tähän loppukeikan hittiputkeen ja varsinkin ”Levottomiin Jalkoihin”. Ismo Alanko ei petä koskaan.

Teksti-TV 666Palasin Metelli-teltalle, jossa Teksti-TV 666 viimeisteli energiapakattua punk rock -show’taan. Viime kesän keikka Ruisrockissa oli melko hengetön, mutta tällä kertaa bändi esiintyi todella vakuuttavasti. Miljöökin saattoi vaikuttaa, mutta energia lähti pääosin yhtyeestä itsestään sekä mukana riehuvasta yleisöstä, jota oli tähän mennessä kerääntynyt jo ihan mukava määrä. Se, mitä kerkesin näkemään ja kuulemaan, oli arvaamatonta ja räjähtävää kohkaamista – vain ja ainoastaan hyvällä tavalla. Tämä pitää ottaa uusiksi paremmalla ajalla.

Anal Thunder2Töminä-klubin päätti Robert Pehrsson’s Humbuckeria paikannut punk rock -veteraani Anal Thunder. Ja mitähän tästä keikasta voisi sanoa. Anal Thunder oli Anal Thunder. Heiltä pyydettiin erityistä keikkaa, joten lavalla olivat mukana Stam1nan Kaikka ja Hyrde, milloin kitaran varressa, milloin pööpöilemässä jotakin asiaankuulumatonta, mikä on Anal Thunderin keikalla täysin asiaankuuluvaa. Lisäksi lavalla oli hieno Anal Thunder -valotaulu ja baarimikko jakamassa juotavaa. Ja toinen kitaristeista soitti keikan alasti.

Anal Thunder5Kaiken voisi tiivistää niin, että tämä oli keikka, jollaista en ole koskaan aiemmin kokenut. Lavalla oli koko ajan melkoinen kaaos eikä koskaan tiennyt, mitä tapahtuu seuraavaksi. Juuri tällainen meininki henkii aitoa punk-fiilistä. Terve – tai vaikka epätervekin – välinpitämättömyys tekee kaikesta hauskempaa. Paikoin varsin melankolisestakin musiikista huolimatta ilmapiiri oli lämmin, yhteenkuuluvuuden tunne oli vahva, ja ihmiset riehuivat kiitettävästi. Soittokin kulki tiukasti, ja kappaleita kuultiin alkuajoilta nykypäivään saakka. Esiintyminen ei ehkä ollut kaikkein perinteisintä tyyliä, mutta sehän ei ole ollenkaaan huono asia.

Anal Thunder1
Anal Thunder3
Anal Thunder4

Teksti ja kuvat: Jyri Kinnari

Kommentoi julkaisua