Ilovaari Festivalissa historian ennätysyleisö: Ensimmäiset ensi vuoden esiintyjät julki
Kuluvana viikonloppuna vietetty Ilovaari Festival keräsi Joensuun Ilosaareen kahden päivän aikana Ilovaarin historian ennätysyleisön, kaikkiaan 8000 kävijää. Festivaalin kahden päivän liput ja lauantain päiväliput myytiin jo ennakosta loppuun, ja perjantaina Ilovaarissa juhli 3000 kävijää. Perjantai huipentui kotimaisen metallijätin Battle Beastin keikkaan, lauantaina festarikentän täyttivät mm. Kaseva, Juha, Tapio ja Vesterinen Yhtyeineen. Kun mukaan laskee torstaisen Vekararokin yleisömäärän, juhli Ilosaaressa kolmen päivän aikana kaikkiaan 11 000 asiakasta.
Ilovaarissa soi perjantaina ja lauantaina kaikkiaan kolme esiintymislavaa, joka oli toimiva kokonaisuus. Kerubin eteen parkkialueelle kohonnut telttalava nähdään Ilovaarissa siten jatkossakin. Toinen uudistus, rannekkeenvaihdon vieminen Itäsillan molempiin päihin, toimi mainiosti, eikä itse Ilosaaressa portilla nähty ruuhkaa.
– Pienemmät Telttalava ja Kerubin Sali tuovat festivaalille niitä uusia tuttavuuksia, jotka synnyttävät useimmiten ne suurimmat yllätykset ja elämykset. Tämän kesän festareilla Kerubin Salissa ensimmäisen keikkansa koskaan soittanut Time Primer on tästä hyvä esimerkki, kertoo Kerubin Asko Piiparinen.
Tulevan 2025 kesän ensimmäiset esiintyjät julki!
Ensi kesänä Ilovaari soi Joensuun Ilosaaressa perjantaina ja lauantaina 4.-5. heinäkuuta, ja ensimmäiset esiintyjät on jo julkaistu. Kesällä 2025 Ilovaarissa nähdään Ismo Alanko, Popeda, Atomirotta ja Kemopetrol. Lisää esiintyjiä julkaistaan pitkin syksyä, ja kahden päivän pääsyliput kesän 2025 Ilovaariin tulevat myyntiin jo huomenna maanantaina 7.7. klo 9.
”Ismo Alanko nousee kesällä 2025 Ilovaarin lavalle bändinsä ja isoimpien kappaleidensa kanssa. Ilovaarille tullaan soittamaan Hassisen Koneen, Sielun Veljien sekä eri bändikokoonpanojen ikonisimmat laulut eri vuosikymmeniltä. Ja niitähän riittää. Mies on seikkaillut niin sanoissa kuin sävelissäkin uteliaan uudistavasti kaikkiaan yli neljän vuosikymmenen ajan, joten on kunnia saada Ismo Ilovaariin.
Popedan laulaja vaihtui ukkometsosta yhtyettä nuorempaan rokkikukkoon, mutta manserockin moottori jatkaa hyytymättä. Keikat Olli Hermanin äänellä on otettu innostuneesti mylvien vastaan, eikä vauhtia tai testosteronia ole säästelty. Jytä soi ensi kesänä myös Ilovaarissa, kun Popeda kuljettaa festarikansan matkalle Alabamaan, ja muihin yhtyeen tutuksi laulamiin maisemiin.
Kemopetrolin piti esiintyä jo tämän kesän Ilovaarissa, mutta yhtye joutui peruuttamaan kaikki kesän keikkansa. Ensi kesänä siis uusiksi. Yhtyeen luoma koneiden ja kitaran liitto teleporttasi 2000-luvun alussa suomalaiset musiikin kuluttajat euroaikaan. Eteerisiä ja ajattomia pophittejä julkaissut yhtye oli pitkään tauolla, mutta palasi muutama vuosi sitten niin lavalle kuin studioonkin. Ajan hammas voi purra ihmisiin, mutta Kemopetrol hipsuttaa Ilovaarin ihokarvoja yhtä ihanasti kuin kaksikymmentä vuotta sitten.
Atomirotta tarjoilee samalla kertaa rockia, punkkia, jazzia, reggaeta, kantria ja hip hoppia. Kotimaisen musaskenen uniikki kultakimpale on yli kymmenen vuotta ollut elävä esimerkki siitä, että musiikin genrerajat on tehty jyrättäviksi. Kesällä 2025 annoksen atomienergiaa haukkaa siten myös Ilovaari. ”
Lisätietoa Ilovaarista: www.ilovaari.fi