Yhdysvaltalainen Imperial Triumphant on ollut kasassa jo vuodesta 2005 asti, mutta albumikantaan se asteli vasta vuonna 2012 debyyttialbumillaan ”Abominamentvm”. Lähinnä undergroundissa arvostusta nauttinut yhtye on kuitenkin alkanut nousta suurempaan tietoisuuteen, kun juuri ilmestynyt ”Alphaville”-albumi on levinnyt ihailtavan markkinointikampanjan seurauksena lukuisiin suuriin metallilehtiin jatkuvan ihastelun ja esittelyn kohteeksi.

”Alphaville” on albumi, jossa yhdistyvät kiehtovalla tavalla avant-garde -metallin parhaat puolet koukeroisine sävellyksineen, rujoine äänimaisemineen, aggressiivisine metallipurskahduksineen ja erilaisine fuusioineen. Imperial Triumphant on neworkilainen kokoonpano, ja tämä fakta osoittautuu tärkeäksi musiikin kannalta. ”Alphaville” on nimittäin albumi, jolla bändi pyrkii ilmentämään kotikaupunkiaan: se on kuin Fritz Langin näkemys äärimetallin korruptoimasta New Yorkin jazz-maailmasta. Samaan aikaan sekä futuristinen että rujo albumi on kuin H. R. Gigerin ja Gershwinin erikoinen sulautuma.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Avauskappale ”Rotted Futures” on juuri niin kakofoninen ja dystooppinen kuvaus siitä visiosta, joka bändillä on musiikista. Bändin maalaamat mielikuvat eivät tässä vaiheessa ole vielä erityisen monipuolisia, mutta sitäkin kaoottisempia. Toinen kappale ”Excelsior” on puolestaan vielä astetta sekavampi pyörremyrsky, joka on kuin Ornette Colemanin free jazz -manifesto ajettuna death metallin petomaisen ohjelmoinnin kautta. Kolmas kappale ”City Swine” suorastaan sukeltaa tuon vapaan jazzin rauhallisempaan puoleen, joka kuitenkin pitää yllä tunnetta labyrintista, jota kuulija kävelee jatkuvasti läpi albumin, löytämättä koskaan perille.

”Atomic Age” puolestaan on mielenkiintoinen, sekava ja euforinen teos, joka on kuin sooninen representaatio Kubrickmaisesta tulokulmasta siihen, miten tehdään äärimetallia vuonna 2020. Kappale lienee ehdottomasti albumin kohokohtia. Sitä seuraava ”Transmission To Mercury” onkin varmasti albumin jazzahtavin raita, jonka 1900-luvun harmoniat rikastuttavat muutoin särön ja oksettavan dissonanssin mädännyttämää todellisuutta. Albumille valitut bonusraidat, coverit Voivodilta ja The Residentsilta, tuntuvat valitettavan irrallisilta, mutta onneksi ne ovatkin vain bonusraitoja.

”Alphaville” on vaativa mutta kiehtova kuuntelukokemus, joka haastaa monia niitäkin, jotka jo luulevat olevansa sisällä avant-garden askarruttavassa maailmassa. Yksittäisiä kappaleita on hankalaa nostaa albumilta, koska se on ehdottomasti tarkoitus nauttia yhtenäisenä kokemuksena. Vaikka albumia markkinoidaankin usein black metallin ja jazzin fuusiona, on se enemmänkin death metallin ja 1900-luvun taidemusiikin toismaailmallinen kauhukuunnelma. Jazzia esiintyy hyvin vähän; lähimmäs sitä päästään kappaleessa ”Transmission To Mercury”, joka sekin on oikeastaan enemmän ekspressionismia kuin jazzia. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä 1900-luvun taidemusiikki fuusioituu metallin kanssa huomattavasti paremmin kuin New Orleansin traditionaalinen jazz tai vaikkapa hard bop. Free jazz sen sijaan käy käsi kädessä death metallin kanssa kummankin hyökkäävän luonteen takia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kaiken kaikkiaan ”Alphaville” on albumi, jonka kohtalona on tulla kriitikoiden suosimaksi ”vuoden albumiksi”. Kuuntelukokemuksena miellyttävä, hämmentävä ja ihailtavan rujo ja orgaaninen albumi ei omaa samaa hohtoa ja kiillotettua yleisilmettä kuin näin hehkutetulta albumilta voi odottaa, mikä on myös virkistävää vaihtelua. Aika näyttää, onko sen saama hype sittenkin liioiteltua, vai paraneeko teos vanhetessaan.

8/10

Kappalelista: 

Rotted Futures
Excelsior
City Swine
Atomic Age
Transmission to Mercury
Alphaville
The Greater Good

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy