For The Imperium

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.8.2011

Kotimainen eri genrejä yhdistelevä For The Imperium julkaisee debyyttialbuminsa huomenna Warner Musicin kautta. Miltä albumi kuulostaa ja mitä siltä voi odottaa? Kaaoszinen kysymyksiin oli puhemilitse vastailemassa yhtyeen vokalisti Hakim Hietikko.

Morjensta. Mitäs teille tällä hetkellä kuuluu?

Hakim Hietikko: Meille kuuluu todella hyvää. Uus levy on paketissa ja nyt vain odotellaan sen ulostuloa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuinkas kesä sujui? Tuliko käytyä eri festareilla?

Hakim Hietikko: En käynyt tänä kesänä muualla kuin Tuska Open Airissa. Olin siellä lauantaina ja join niin hyvät kännit, että olin vielä sunnuntaina herätessä aivan humalassa.

Yhtye on varsin tuore tapaus suomalaisille, joten palataan hieman yhtyeen alkuun. Kuinka kaikki sai alkunsa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hakim Hietikko: Siis opistojätkiähän yhtyeessä on kolme neljästä. Minäkin kävin pop & jazz konservatoriota vähän huonolla menestyksellä, enkä sieltä sitten koskaan valmistunutkaan. Siellä me kaikki tapasimme ja yhtye sai alkunsa.

Mistä yhtye ammentaa musiikilliset vaikutteensa?

Hakim Hietikko: Meidän yhtye on kyllä semmoinen, että kuuntelemme kaikki tasan tarkkaan kaikenlaista musiikkia. Meidän yhtyeessä ei oo sellaista ns. metallijätkää ollenkaan, vaikka basisti ehkä eniten meistä metallia kuunteleekin. Itse olen tällä hetkellä kuunnellut paljon uutta Pearl Jamia. Se on mulle tällä hetkellä kova juttu. Rumpalimme on kuunnellut viimeksi Testamentia ja The Hauntedia.

Yhtye yhdistelee musiikissaan monia eri genrejä keskenään. Mitkä ovat itsellenne olleet ne keskeisimmät musiikilliset vaikuttajat tälle levylle?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hakim Hietikko: Tuolla levyllä on ollut vähän sama idea kuin One Morning Leftillä, että yritämme tosiaan luoda jotain uutta. Me teemme sitä, mitä haluamme tehdä, ja lopputulos on pitkälti tuossa albumissa. Jos joku kuuntelija tulee minulle sanomaan, että tästä puuttuu punainen lanka, niin mielestäni se juuri on se, että levy on niin monipuolinen. Varsinkin, jos se on toteutettu kunnolla.

Kuuntelin itsekin levyn läpi muutamaan kertaan, ja mielestäni siinä on vielä ihan hyvän maun rajoissa noita genrejä keskenään yhdistelty ja kokonaisuus tuntuu kuitenkin olevan aika hyvä paketti, vaikka siinä paljon eri genrejä onkin.

Hakim Hietikko: Totta. Musiikkia on aina monenlaista, ja useinhan ihmiset puhuvat, että pitäisi jotain uutta tehdä ja keksiä. Tarkoituksena meilläkin on poimia eri tyyleistä niitä meidän mielestämme ”siistejä” juttuja ja yhdistellä niitä keskenään toimiviksi kokonaisuuksiksi. En pidä meitä kuitenkaan metallibändinä, koska metalli on vain osa musiikkiamme. Mulle tuli kerran yksi tyyppi sanomaan, että soitatte ”modernia” progea. Hän perusteli asian niin, että musiikkimme on kokeilevaa ja siinä yhdistellään eri genrejä, joten se on progea. En itse ainakaan itse osaisi meitä laittaa minkään suoran genren alle.

Miten itse kuvailisit levyä sellaiselle, joka ei ole teistä vielä koskaan kuullut?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hakim Hietikko: Kuvailisin sitä niin, että jos sä oikeasti luulet olevasi musiikkidiggari, niin tuo levy on sinulle haaste.

Levyn kansi on vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin levyllä oleva musiikkikin. Mistä idea kansitaiteeseen tuli ja mitä se kuvaa?

Hakim Hietikko: Teimme sen yhden ammattilaisen kanssa. Hän teki ensin yhden version, joka oli hyvä, mutta meistä tuntui, että jotain siitä uupuu. Otimme meidän vanhat EP:t käsiimme ja mietimme, mikä niistä tekee niin hienoja. Yritimme tehdä kannen, joka on fiktiivinen, ja onnistuimme siinä hyvin. Kuva on samalla sekä kaunis että häiritsevä – ja se sopii meille!

Mistä albumin kappaleet kertovat? Mistä ammennat ideoita lyriikoihin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hakim Hietikko: Annan ihmisille mahdollisuuden itse tulkita lyriikoita ilman omia näkemyksiäni. Olen huomannut, että eri ihmiset luovat aivan eri mielikuvat noista lyriikoista, ja se on mielestäni vain hyvä asia.

Kumpi teille itsellenne on tärkeämpää, lyriikat vai se musiikki?

Hakim Hietikko: Kyllä se on itse musiikki. Lyriikat ovat toki myös tärkeät, ja ne tekee siitä kokonaisuudesta hyvän. Kuten Mike Patton kerran sanoi, lyriikat ovat vain sanoja, vaikka ne kuulostaisivatkin hyvältä. Monissa kappaleissa on myös asiaa, mutta haluan, että kuuntelija ymmärtää asian omalla laillaan.

Teillä on levynjulkkarikeikka 8. päivä syyskuuta Tavastialla yhdessä One Morning Leftin kanssa. Millaisia odotuksia teillä on keikan suhteen?

Hakim Hietikko: Hemmetin kovat odotukset. Buukkaaja kertoi Merimaalle, että tämmöinen idea meillä olisi ja onko tämä mahdollista. En uskonut, että saisin omalle bändilleni keikan Tavastialle, joten kun tämä varmistui,  olin todella iloinen. Olen kyllä käynyt siellä katsomassa pieniäkin keikkoja, joilla on ollut vain noin 50 ihmistä; mutta silti sinne keikan saaminen on yleensä vaikeaa, joten oli mahtavaa päästä sinne soittamaan.

Jos saisitte lähteä maailmankiertueelle kolmen bändin kanssa, mitkä bändit valitsisit?

Hakim Hietikko: Voi ei. En mä voi tuohon vastata (naurua). Metallican kanssa ei voitaisi mennä, siinä meidät laitettaisiin lihoiksi. Iron Maidenin kanssa ei voisi mennä, koska Eddie söisi meidät. Euroopan kiertue In Flamesin tai Soilworkin kanssa olisi todella upeaa. Myös Deftonesin tai Faith No Moren lämppäys olisi mahtavaa!

BB alkaa syksyllä. Jos joutuisit BB-taloon ja saisit valita mukaasi 4 muusikkoa, kenet valitsisit kanssasi taloon?

Hakim Hietikko: Valitsisin taloon kanssani varmaankin pelkästään naisia. Ottaisin kanssani taloon Anna Abreun, Chisun, Jenni Vartiaisen ja Kristina Braskin. Luulen kyllä, että saisin pahasti näkööni siinä. Jos ulkomaisia pitäisi valita, niin ehdottomasti tää romanialainen Alexandra Tan, Christina Milian sekä Alicia Keys. Ne kolme kun saisin BB-taloon, niin kiitos ja näkemiin!

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Onko sulla loppuun jotain viimeisiä sanoja, joita haluaisit sanoa Kaaoszinen lukijoille?

Hakim Hietikko: Toivottavasti näemme keikoilla ja tsekatkaa levy kun se julkaistaan!

Luetuimmat

Uusimmat