Inborn Tendency tähtää jo kohti toista albumiaan: ”Tuntuu, että tiedämme nyt mitä haluamme tehdä”
Kotimainen death- ja groove metal -yhtye Inborn Tendency on viettänyt varsin tapahtumarikasta vuotta 2026. Yhtye julkaisi tammikuussa pitkään työstetyn debyyttialbuminsa ”Let There Be Sin”, eteni kesällä Wacken Metal Battlen Suomen finaaliin Nummirockissa ja nappasi yli 200 hakijan joukosta voiton Kaaos Festivalin bändikilpailussa. Voiton myötä yhtye pääsi heinäkuussa avaamaan Kaaos Festivalin lauantain Vaasassa.

Nyt vuoden keikat on Inborn Tendencyn osalta soitettu, mutta yhtyeessä ei olla jäämässä pitkäksi aikaa lepäämään. Katse on jo seuraavassa albumissa, jonka kirjoittaminen on aloitettu, ja samalla bändi selvittää mahdollisuutta ottaa tulevalle levylle mukaan ulkopuolinen tuottaja.
Kaaoszine vaihtoi kuulumisia yhtyeen laulajan Ville Herrasen kanssa kuluneesta kesästä, Kaaos Festivalin bändikilpailun voitosta, ”Let There Be Sin” -albumin jälkeisestä kehityksestä sekä siitä, mihin suuntaan yhtye aikoo seuraavaksi kulkea.
”Koko vuosi on ollut meille yksi valtava harppaus”

”Let There Be Sin” ilmestyi tammikuussa noin kolmen vuoden työskentelyn jälkeen. Kun albumin julkaisusta on nyt kulunut jo reilusti yli puoli vuotta ja kappaleita on ehditty testata myös yleisön edessä, yhtyeen suhde materiaaliin on saanut uusia ulottuvuuksia.
”Levyn biisit ovat saaneet livekeikkojen myötä uusia ulottuvuuksia. On ollut hienoa nähdä, miten yleisö reagoi musiikkiimme ja kuulla ihmisten mielipiteitä suoraan keikan jälkeen. Kaikki tämä on kasvattanut nälkäämme ja palammekin jo halusta päästä uuden materiaalin kimppuun.”
Ensimmäisen albumin pitkä tekoprosessi opetti yhtyeelle myös paljon siitä, miten etänä toimivan bändin kannattaa rakentaa seuraavaa levyään.

Erityisen tärkeäksi Ville nostaa esituotannon. Kun jäsenet eivät työskentele jatkuvasti samassa tilassa, yksinkertaisetkin päätökset voivat viedä yllättävän paljon aikaa.
”Etänä asiat tapahtuvat hitaasti. Jokainen viesti, sähköposti ja kuuntelukierros saattavat tuoda päivien tai jopa viikkojen viivästyksiä. Toki nykyään kaikki on teknisesti helpompaa, mutta uskon silti, että biisin sielun löytäminen kestää yhtä kauan kuin ennenkin ja vaatii joskus paljonkin pään seinään hakkaamista.”
Toinen tärkeä oppi liittyi priorisointiin. Rajallisen ajan vuoksi kaikkea ei voi hioa loputtomiin, vaan sävellystyössä on pystyttävä tunnistamaan kokonaisuuden kannalta olennaiset asiat.
Näitä oppeja päästään hyödyntämään pian käytännössä, sillä toisen albumin tekeminen on jo käynnistynyt.
”Materiaalin kirjoitus on aloitettu ja tällä hetkellä kartoitamme mahdollisuuksia tuottajan käyttämisestä. Olemme erittäin innoissamme uudesta levystä, ja toivottavasti sitä ei tarvitse odotella kolmea vuotta!”
Kesän keikat puolestaan antoivat yhtyeelle lisää itseluottamusta. Inborn Tendency nähtiin muun muassa Nummirockissa Wacken Metal Battlen Suomen finaalissa, ja kokonaisuutena Ville kuvailee vuotta tähän mennessä merkittäväksi kehitysaskeleeksi.
”Koko vuosi on ollut meille yksi valtava harppaus sekä oppimisen että keikkojen suhteen. On ollut huikeaa päästä jakamaan lava legendaaristen yhtyeiden kanssa ja nähdä, kuinka suomalainen metallikansa on ottanut uuden tulokkaan vastaan. Koko alalla tuntuu olevan yhteen hiileen puhaltamisen meininki, ja sitä on ollut hienoa todistaa.”
Yli 200 hakijan joukosta Kaaos Festivalin lavalle

Yksi kesän merkittävimmistä hetkistä koettiin Kaaos Festivalin bändikilpailussa. Kilpailuun haki yli 200 yhtyettä, joiden joukosta Inborn Tendency eteni lopulta koko kilpailun voittajaksi. Bändi ei lähtenyt mukaan pelkästään kokeilemaan onneaan.
”Sen verran kilpailuhenkisiä olemme, että voittoa lähdettiin tavoittelemaan, mutta puolivälin tilannepäivityksen jälkeen emme enää suostuneet muita sijoja ottamaan. Kisa oli tiukka ja voitto tuntui makealta!”

Palkintona yhtye pääsi avaamaan Kaaos Festivalin lauantain Vaasassa. Tilanteessa oli Villelle myös henkilökohtaista ympyrän sulkeutumisen tuntua, sillä hän oli ollut ensimmäisessä Kaaos Festivalissa yleisön joukossa.
”Olin itse ensimmäisillä Kaaos Festivaaleilla vieraana fiilistelemässä Leprousta, ja oli jossain määrin epätodellista päästä esiintymään seuraavana vuonna. Muistan, kun viime vuonna katselin Royal Sorrowin keikkaa sivulavalla ja ajattelin, että tuonne olisi kyllä hienoa päästä vetämään. Sehän tapahtuikin sitten nopeammin kuin arvasinkaan!”

Kilpailuvoiton merkitys ei myöskään jäänyt pelkästään yhteen festivaalikeikkaan. Kesän näkyvyyden konkreettisin seuraus on Villen mukaan ollut uusien kuulijoiden löytyminen.
”Ennen kaikkea uusia faneja! On ollut mahtavaa päästä jututtamaan porukkaa ja nähdä meidän kuuntelijoitamme ihan livenä. Moni on myös vetänyt uusia tyyppejä mukaan ja vääntänyt itsensä meidän keikallemme julmista olosuhteista huolimatta.”

Samalla suuremmat esiintymiset ovat luonnollisesti tuoneet mukanaan myös uusia kontakteja ja mahdollisuuksia.
”On toki selvää, että tämän kaliiberin keikka tuo myös kontakteja ja mahdollisuuksia. Suuri kiitos tästä Kaaoszinelle ja Artolle!”
Seuraavalla albumilla suurempi vaihde silmään
Inborn Tendency on ehtinyt muuttua paljon jo sinä aikana, kun ”Let There Be Sin” kulki ensimmäisistä ideoista valmiiksi albumiksi.
Ville näkee levyn vieneen yhtyeen soundia modernimpaan suuntaan aiempaan ”Godkiller”-julkaisuun verrattuna. Samalla kuluneen vuoden livekokemukset ovat kasvattaneet koko yhtyeen itseluottamusta.
”Tuntuu, että tiedämme nyt mitä haluamme tehdä ja haluamme tehdä sitä vielä suuremmalla vaihteella. Uskoisin, että tämä kaari tulee näkymään myös tulevalla albumilla sekä keikoilla.”
Tarkkaa kuvausta seuraavan albumin soundista häneltä on kuitenkin vielä turha yrittää saada.
”Olen erittäin huono säveltämään musiikkia tai tekemään ylipäätään mitään luovaa analyyttisesti, joten valitettavasti joudutte odottamaan ensimmäistä sinkkua!”

Aivan kaikkea ei kuitenkaan tarvitse jättää arvailujen varaan. Inborn Tendencyn musiikillinen perusta ei ole katoamassa mihinkään.
”Death- ja groovemetalli on sen verran syvälle omaan sieluuni kirjoitettu, että niitä varmasti tullaan levyllä kuulemaan.”
Uutta musiikkia, lisää keikkoja ja katse myös Suomen ulkopuolelle
Kun vuosi 2026 alkaa vähitellen lähestyä loppuaan, Inborn Tendencyn tavoitteissa ovat niin uusi musiikki, keikkailu kuin kansainvälistyminenkin.
Kaikkein tärkeimmäksi tavoitteeksi nousee kuitenkin uuden materiaalin julkaiseminen.
”Näitä kaikkia tavoitellaan ja toivottavasti päästään pian jo jakamaan uutisia näihin liittyen. Päätavoitteena pidämme kuitenkin uuden musiikin julkaisemista. Nykymaailman mittapuulla siitä on jo ikuisuus, kun uutta Inborn Tendencyä julkaistiin.”

Pidemmällä aikavälillä tavoitteena on saada toinen albumi valmiiksi ja löytää toimintamalli, jossa uuden musiikin tekeminen ja aktiivinen keikkailu eivät enää hidasta toisiaan.
”Ensiksikin haluamme olla vähintään kahden albumin orkesteri! Toisekseen toivoisin, että olemme löytäneet tasapainon keikkailun ja musiikin kirjoittamisen välillä niin, että pystymme tekemään musiikkia ja keikkailemaan yhtä aikaa.”
Ja tilaa uusille kuulijoille löytyy edelleen.
”Lisäksi toivomme, että saamme lisää kuuntelijoita. Kulttiimme mahtuu vielä uusia hulluja!”
Inborn Tendencyn seuraavan albumin aikataulua ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta uuden materiaalin kirjoittaminen on siis jo käynnissä ja yhtye selvittää parhaillaan myös tuottajan käyttämistä tulevalla levyllä. Ensimmäisiä konkreettisia merkkejä seuraavasta vaiheesta jäädään odottamaan tulevan uuden musiikin muodossa.

