Demot

Indoctrine – Unto the Fall (EP)

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.12.2013

Indoctrine on seinäjokelainen, vuodesta 2012 yhdessä musisoinut kvartetti, joka edustaa melodisen death metallin/thrashin kuolonkolkkoa koulukuntaa. Vaikka yhteistä soittohistoriaa bändin jäsenillä on vielä verrattain vähän, on yhtye silti jo nyt paljon valmiimman kuuloinen ja oloinen kokoonpano, kuin moni muu pidempään toiminnassa ollut pumppu. ”Unto the Fall” on ahkeran bändin diskografiassa järjestyksessään toinen EP; aiemmin tänä vuonna ilmestyi EP ”S/T” joka saikin suitsutusta osakseen, ja täysin ansaitusti. Indoctrine nimittäin osoittaa tekemisillään vakuuttavasti sen, että Göteborgin perinteistä ammentava melodinen death metal elää ja voi hyvin edelleen Suomessa.

Kaaoszinen arvioinnissa edellinen ”S/T”-EP sai arviosanakseen 9/10, joten odotukset olivat uuden EP:n kohdalla luonnollisesti korkealla. EP:n käynnistävä rauhallinen intro ”Gods Forgotten” vie kuulijansa synkkiin tunnelmiin, ja tuo jostain syystä mieleen Moonsorrow’n (!). ”Undying” onkin sitten jo sitä tuttua, reipasta death metal- ”polkkaa” kuten pitääkin olla. ”Fall” on hivenen hidastempoisempi viisu, ”Indoctrine” taas on allekirjoittaneen ehdottomia suosikkeja pään heilutukseen, ja ”Synthetic Existence” koukkaa hieman enemmän thrashin suuntaan. ”Burning Roots” kallistuu vahvasti thrashiin ja jopa paikoin black metalliin biisin kertosäkeessä ja C-osassa, sillä etenkin noissa kohdissa mieleen pompsahatavat nuo corpse paintit naamasta valuen soittavat, sympaattiset Norjan veikkoset. Kokonaisuutena arvioiden At The Gates lienee kuitenkin bändin merkittävin musiikillinen esikuva.

”Unto the Fall” EP:n anti vähintäänkin kiitettävää tasoa; hyviä melodioita, tiukkoja riffejä ja ennen kaikkea monipuolista kappalemateriaalia. Indoctrine on yhtä kuin vanha kunnon melo-death, jossa on kuitenkin persoonallisuutta ja uskaltaisiko sanoa, myös sitä kuuluisaa aitoa suomalaista synkkyyttä, joka välittyy kappaleista paitsi sanoitusten myös melodioiden kautta. Tätä bändiä todella toivoisi pääsevänsä näkemään keikoilla pian, niin lupaavaa oli Indoctrinen näyttö tällä(kin) kertaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen