Industrial-juhlaa halloweenin ratoksi – Deathstars, Priest ja King Satan Tavastialla

Helsingin Tavastia-klubilla koettiin tiistaina 31.10. kovan luokan industrial-bileet, kun yleisöä villitsemään saapui kolme tummanpuhuvaa konesävytteistä musiikkia esittävää yhtyettä. Pääesiintyjän paikkaa piti ruotsalainen industrial metal -veteraani Deathstars, joka kiertää paraikaa Eurooppaa uuden ”Everything Destroys You” -albuminsa tiimoilta. Yli 20-vuotisen uran tehneen Deathstarsin lisäksi lavalle nousi kaksi niin kovaa lämppäriä, että paikalle olisi voinut saapua jo pelkästään niiden vuoksi – entisten Ghost-jäsenten gootti- ja scifi-sävytteistä synthwavea esittävä Priest-yhtye sekä kotimainen industrial metal -tykki King Satan.

King Satan

Kun olin harhaillut paikalle Blade Runner -tyylisen sateen ja Kampin harvojen neon-kylttien ohi, oli aika julistaa nämä halloween-juhlat alkaneiksi. Vuonna 2015 sooloprojektina alkunsa saanut King Satan on aiheuttanut ihastusta ja vihastusta tavallaan yhdistää vakavaa okkultismia karnevalistiseen ja ilkikuriseen ilmaisuun, mutta itselleni tämä yhdistelmä on toiminut alusta alkaen. Todistin yhtyeeltä viime vuonna hienot keikat Tuskassa ja Hellsinki Industrial Festivalissa, joten tältäkin keikalta sopi odottaa paljon. Näin etenkin, kun tämä alamaailman industrial metal -ruhtinas on tässä välissä mm. lämpännyt meksikon industrial-ylpeyttä Hocicoa ja oletettavasti valmistautunut marraskuun toisena päivänä alkaneeseen Euroopan-kiertueeseen norjalaisen Gothministerin kanssa.

Odotuksiini vastattiin pääosin hyvin. Ensimmäisessä kappaleessa oli valitettavan suttuiset soundit, mutta tämän jälkeen yhtyeen itse tituleeraama ”death metal disco” pääsi raikaamaan komeasti. Aggressiivisesti psyykeen ääripäästä toiseen runnova konemetalli sisältää ihanan paljon koukkuja niin soitannan kuin laulun osalta ja kuulosti juuri siltä kuin pitääkin. Esiintyminen sen sijaan olisi kaivannut lisää energiaa, sillä nyt musiikin veikeä ilkikurisuus ei näkynyt lavalla täydessä hohdossaan. Pelkkää paikallaan seisomista esiintyminen ei sentään ollut, vaan vokalisti ja multi-instrumentalisti King Aleister Satan haki yleisöön hyvää kontaktia ja sai meistä kuulumaan ääntä. Kosketinsoittaja-kakkosvokalisti Hekate Boss piti lavaa parhaiten hallussa tarttuessaan mikin varteen ja päästäen kauniin äänensä valloileen tyylillä.

King Satanin harmillisen lyhyt settilista sisälsi odotetusti useita uusimman ”Occult Spiritual Anarchy” -albumin kappaleita, joiden lisäksi mukaan saatiin kahdelta aiemmalta albumilta tietyt vakiokappaleet, joita osasikin odottaa. Tässä ei ole mitään vikaa, sillä kappalevalinnat olivat kauttaaltaan loistavia. Keikan alussa tunsin kuitenkin pientä pettymystä, kun oma suosikkini ”Enter Black Fire” vaikutti jälleen jääneen pelkän intronauhan rooliin. Kuten sosiaalisessa mediassa oli toivottu, tämä industrial metalin mestariteos esitettiin lopulta kaikessa komeudessaan, ja se jos mikä oli herkullista. Vaikka esiintyminen ei yltänyt musiikin tasolle, mm. Turmion Kätilöiden, Painin ja Carpenter Brutin kanssa keikkaillut tamperelaisyhtye veti hienon keikan ja sai ainakin minut lämpenemään illan loppuja esiintyjiä varten. Kotitehtävänä voi miettiä, onko King Satan aihepiiristään tosissaan, onko kyseessä pelkkää vitsailua vai kenties molempia näistä. Euroopan-kiertueen traileri saattaa helpottaa pähkäilyä:

Priest

Vanhan vihtahousun jälkeen katse suunnattiin elektronisiin uniin ja Depeche Moden katkuiseen tummanpuhuvaan synthwaveen. Vuonna 2017 ensimmäisen albuminsa julkaissut ruotsalainen Priest elää kovaa nousukautta ja on päässyt kiertämään mm. Combichristin kanssa sekä saanut kappaleensa Hollywood-elokuvaan. Suosiossa on epäilemättä auttanut yhteys rockin suurnimeen Ghostiin, jonka kaksi entistä jäsentä vaikuttaa Priestin nykykokoonpanossa. Vuonna 2019 solistin paikalle siirtynyt nyky-Mercury soitti Ghostissa bassoa Water-nimellä, kosketinsoittaja Salt puolestaan musisoi Ghostissa taannoin Air-nimellä. Yhteys Ghostiin on ilmiselvää Priestin visuaalista ilmettä katsoessa – paavi, tai tässä tapauksessa pappi ja ruttotohtorin maskien alle kätkeytyvät kanssamuusikot. Siinä missä Ghost on hakenut vaikutteita kauhusta, satanismista ja katolisesta kirkosta, on Priest valinnut tiekseen scifi- ja goottihenkisen estetiikan, unohtamatta okkultistisia elementtejä.

Vaikka Ghost-kytkökset paistavat niin ilmiselvästi läpi, Priest on paljon enemmän kuin mikä tahansa katkera ja käppäinen mukaelma kyseisestä yhtyeestä. Retrosteleva debyyttialbumi ”New Flesh” (2017) nousi nopeasti genren ystävien huulille, ja viime vuonna Cleopatra Recordsin kautta julkaistulla ”Body Machine” -albumilla yhtye näytti, että edes käsittämättömän taitavan alkuperäisen vokalistin lähteminen ei voi hidastaa sitä. Kakkosalbumi ”Cyberheadilla” (2020) oli myös hetkensä, mutta vaisumpi ilmaisu jakoi mielipiteitä. Odotukseni tälle keikalle olivat niin kovat, että olin etukäteen asettanut Priestin mielessäni illan todelliseksi pääesiintyjäksi.

Odotukseni pitivät paikkansa, vaikka keikkaan mahtui kauneusvirheitä. Vokalisti Mercury, joka peitti kasvonsa Terminaattori-tyylisellä punaisella silmällä varustetun BDSM-naamion alle, toimitti yhtyeensä kanssa energisen ja kertakaikkisen tarttuvan show’n. Oli kyse sitten ”Blacklistedin” hurjasta industrial-paahdosta tai ”The Crossin” new wave -tyyliä hehkuvista pop-melodioista, Priestin musiikki soi valloittavalla varmuudella ja ammattitaidolla. Siinä missä Mercury pomppi ja tanssahteli lavalla innostavasti, Salt lisäili kappaleisiin albumiversioilta puuttuvia upeita keytar-sooloja ja Sulphur takoi sähkörumpuja vimmatusti. Koko trio viihtyi selkeästi lavalla, ja live-elementtejä oli ihanan paljon.

Kun näin Priestin nyt viidettä kertaa, on ollut hienoa huomata, miten esiintymiseen on joka kerralla tullut lisää energiaa ja itsevarmuutta. Olen myös joskus valitellut, että nykyisen solistin ääni ei täysin taivu vanhoihin kappaleisiin, mutta nyt homma pelitti pääosin hienosti. Täydellinen keikka ei kuitenkaan ollut. Loistava ”History in Black” -balladi alkoi latteasti, kun laulajan äänestä puuttui samanlainen vetovoima kuin albumiversiolla. Ja vaikka Tavastia on selvästi intiimimpi keikkapaikka kuin Hellsinki Metal Festivalin sisälava, jossa Priest veti elokuussa hyvän mutta yllätyksettömän festarikeikan, tunnelma ei mennyt yhtä intiimiksi kuin keväällä On The Rockissa. Sentään nyt Mercury pääsi kunnolla liikkumaan yleisön sekaan ”Obey”-kappaleen aikana. Jotkut esiintymiseleet vaikuttivat kankeilta, mutta pääosin lava otettiin upeasti haltuun. Settilista puolestaan oli yllätyksetön uutta ”Burning Love” -kappaletta lukuun ottamatta. Tämä loistava veto oli mukava yllätys ja alleviivasi Priestin monitulkintaisuutta: kertooko kappale ihmisten välisestä rakkaudesta, lihan ja koneen yhteensulautumisesta vai onko se jonkinlainen okkultistinen tunnustus?

Vaikka tällaista musiikkia on tehty ennenkin, tältäkin keikalta jäi päällimmäisenä mieleen ajatus, että Priest tuo genreen oman ilmeensä ja tietää, mitä tekee. Keikka jäi harmillisen lyhyeksi, mutta tällaisen musiikin fanina se tarjosi ykkösluokan herkkua. Toivottavasti Priestin okkulttisesta synthwavesta päästään nauttimaan vielä pitkän aikaa. Seuraavalla Suomen-keikalla olisi myös suotavaa esittää vaihteeksi harvinaisempia kappaleita, kuten ”Virus”, ”Ceremony” tai ”Xpander.” Keikan jälkeen Mercury jäi jakamaan nimmareita ja ottamaan yhteiskuvia, ja on mielestäni kuvaavaa, että koko session ajan jonoa oli tungokseksi asti.

Deathstars

Priestin jälkeen oli aika päästää lavalle todellinen industrial metalin veteraaniyhtye, nimittäin Deathstars. Vuonna 2000 perustettu ruotsalaisyhtye päätti toukokuussa noin yhdeksän vuotta kestäneen levytystaukonsa ”Everything Destroys You” -albumilla, joka on osoittautunut itselleni miellyttäväksi, jos ei nyt mestarilliseksi tuotokseksi. Sen verran kova kysyntä Deathstarsille oli, että Tavastialla oli niin tiivistä, että juuri ja juuri mahtui tanssimaan edes ujoin ja hillityin liikkein. Omalta osaltaan odotuksesta kertoi se valtava suosionosoitusten määrä, jota yhtye sai osakseen.

Itse en ollut varma, mitä keikalta odottaa, sillä yhtyeen materiaali ei ole minulle kovin tuttua muutoin kuin uusimman albumin ja suurimpien hittien osalta. Yhtyeellä on myös ikää sen verran, että ei olisi mahdotonta, jos kisaväsymystä olisi havaittavissa. Paikoitellen keikka tuntuikin väsyneeltä, kun esiintyminen meni patsastelun puolelle ja jotkin kappaleet sulautuivat toisiinsa jättämättä jälkeen sen suurempia muistijälkiä. Erityisen inhottavaksi koin sen, miten heikolta kaikista aggressiivisimmat lauluosuudet kuulostivat moneen black metal- tai industrial -yhtyeeseen verrattuna. Tämä on sääli siltäkin kantilta, että Deathstarsissa vaikuttaa legendaarisen Dissectionin entisiä jäseniä. Hypnoottisen kaunis naislaulu puolestaan tuli ikävä kyllä taustanauhalta, mikä on toki ymmärrettävää.

Mutta kun Deathstars toimi, se oli jotain upeaa. Vanhat hitit, kuten ”Metal” ja ”Blitzkrieg” runnoivat niin kovaa, että industrial metal -fani saattoi tuskin enempää toivoa. Uuden albumin parhaat biisit ”This Is” ja ”Midnight Party” olivat nekin napakymppejä, ja ylipäätään settilista muuttui keskimäärin mielenkiintoisemmaksi keikan loppupuoliskolla. Haluan usein industrial metalini tymäkämpänä kuin vaikkapa uuden levyn nimibiisi, mutta varsinaisesti huonolta mikään kappale ei kuulostanut muutoin kuin ajoittain takkuilevan laulun osalta. Suurelta osin Whiplasher Bernadotten tumma ja nariseva ääni kuulosti kuitenkin pätevältä ja tunnistettavalta. Laulumelodiat tosin tuntuivat usein kaavamaisilta, mutta ehkä kyse on vain yhtyeen tavaramerkkityylistä. 

Deathstars ei varsinaisesti riehunut lavalla, mutta kukin muusikko sai omat revittelyhetkensä. Vaikka keikkaan mahtui patsastelua, yhtye esiintyi vakuuttavalla karismalla. Varsinkin rytmisektio piti huolen, että pessimismillä ja mustalla huumorilla höystetty industrial metal -masiina rullaa eteenpäin. Ilmassa oli keikan alusta alkaen villi ja intiimi tunnelma, joka vain kasvoi kasvamistaan. Kun Deathstars esitti vielä loppuun takuuvarman ”Cyanide”-klassikon, tuntui päivän selvältä, että fanit saivat mitä halusivat. Omaan makuuni keikka oli monelta osin hyvä, mutta settiin mahtui turhan monta tasapaksua kappaletta eikä aggressiivinen laulu vakuuttanut. Loistava industrial-ilta päättyi kuitenkin hienoihin tunnelmiin.

Kuvat: Tomi Vesaharju. Koko kuvagallerian voit katsoa täällä.

Teksti: Teemu Esko

King Satan Facebookissa ja Instagramissa

Priest Facebookissa ja Instagramissa

Deathstars Facebookissa ja Instagramissa