Industrial-veteraanin upeat ja feikit jäähyväiset – Aesthetic Perfection On the Rocksissa

”Olemassaolo on absurdia”, vastasi Aesthetic Perfection -pomo Daniel Graves, kun häneltä taannoin kysyttiin, miksi hänen yhtyeensä nousee lavalle absurdeissa esiintymisasuissa. Industrial-musiikkia eri sävyissään vuodesta 2000 alkaen tehnyt Aesthetic Perfection on lujittanut asemansa yhtenä alakulttuurinsa kestosuosikeista, ja matkalle on mahtunut muun muassa Lindemannin lämppäystä sekä yhteistyötä Rammstein– ja Anaal Nathrakh -kitaristien kanssa. Nyt järjetön todellisuus on kuitenkin kääntynyt Aesthetic Perfectionia vastaan. Kuten moni muu muusikko ja yhtye on Aesthetic Perfection saanut ikäväkseen huomata, että kiertäminen koronarajoitusten jälkeisessä maailmassa voi olla hyvin kallista. Niin kallista, että räjähtävän hyvässä kunnossa oleva yhtye on ilmoittanut kevään 2023 headline-kiertueen jäävän sen viimeiseksi. Suomalaisfanien onneksi kiertue rantautui myös Helsingin On the Rocksiin sunnuntaina 23. huhtikuuta.

Kun ovet oli avattu puolisen tuntia myöhässä ja DJ NoiZun aina niin hyvin kuratoidut setit olivat pauhanneet hetken, oli aika hiljentyä hetkeksi kotimaisen Half A Mapin drone- ja ambient-esityksen äärelle. Tai olisi ollut, jos tänne olisi tultu kuuntelemaan nimenomaan hidasta pörinää. Edeltävänä päivänä Kontula Electronicsissa esiintynyt Half A Map jyskytti läppärillä, efektilaudalla, kitaralla ja itse tehdyillä metallisilla soittimilla paksua ja painostavaa ääntä, joka ei valitettavasti säväyttänyt minua varsinkaan tässä ympäristössä. Eikä se liity siihen, ettenkö pitäisi tällaisesta musiikista. Yksi parhaista koskaan näkemistäni keikoista on walesilaisen dark ambient -pioneeri Lustmordin keikka vuoden 2019 Blowup-festivaalissa. Lustmordilla oli kuitenkaan etunaan henkeäsalpaavat visuaalit sekä yleisö, joka oli tullut kuuntelemaan nimenomaan härömpää ja vaikeammin lähestyttävää musiikkia. Half A Mapin visuaalisuus rajoittui siniseen valoon ja savukoneeseen, ja yleisössä puolestaan puhuttiin keskenään niin paljon, että musiikki jäi sen jalkoihin.

Loppua kohden Half A Mapin musiikkiin alkoi tulla enemmän tarttumapintaa. Aavemaisia melodioita toistettiin hypnoottisesti, ja rytmien tahtiin saattoi nyökytellä päätä. Musiikillisesti jäin toivomaan loppuun jotain kunnon lohkaisurytmejä. Uskon, että Half A Map olisi enemmän elementissään Blowup-tyylisessä tapahtumassa kuin industrial-klubi-illassa. Viime joulukuussa ilmestyneen ”Thirsty Crops” -albumin teemat ihmisten tavasta tuhota ympäristöään eivät tällä kertaa avautuneet minulle musiikista.

Seuraavaksi tiedossa oli vauhdikkaampaa konepaahtoa, kun lavalle nousi brittiläinen industrialia, drum & bass -musiikkia ja metallia yhdistelevä Mechanical Vein. Mechanical Vein oli minulle yksi viime vuoden Hellsinki Industrial Festivalin monista kohokohdista, eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä. Live-kitaralla ja -bassolla maustetut kolkot konebiitit osuivat suoraan maaliin, vaikka tekniikka kääntyi vastarintaan keikan loppupuolella. Tässä vaiheessa iltaa yleisöäkin oli paikalla kiitettävästi.

Mechanical Vein huokui soittamisen ja esiintymisen iloa ja onnistui hyvin täyttämään lavan kahdestaan. Niin pääjehu Keith Kamholz kuin live-kitaristi ja -kakkoslaulaja Matthew L. Simpson kiersivät juuri Suomea Biomechanimal-yhtyeen riveissä ja toivat energiansa nyt On the Rocksiin. Kaksikko kehui suomalaisyleisön maasta taivaisiin, minkä saattoi aistia jokaisella hetkellä. Varsinkin Simpson on sen verran kova esiintyjä, että industrialista ja muusta synkemmästä konemusiikista pitävien tulisi nähdä hänet jonkin yhtyeen riveissä.

Musiikillisesti Mechanical Vein on varsinkin livenä niin intensiivistä, että moni metalliyhtye jää kakkoseksi. Sävellyksissä on käytetty tilaa varsin tehokkaasti, ja joka nurkan takana tuntuu odottavan joko vastustamattomia rytmejä, massiivisen raskasta bassoa tai niistä molempia. Varsinkin huhtikuun alussa ilmestyneeltä ”The Storm You Can’t Contain” -albumilta lohkaistu ”Feel Your Noise” oli ykkösluokan veto. Mainittakoon samalla, että lyriikoista löytyy muutakin syvyyttä kuin musiikin fiilistely. Mechanical Vein kertoo sanoitustensa liikkuvan aina poliittisesta levottomuudesta syvään ihmisten väliseen yhteyteen.

Mechanical Veinin keikka ei ollut kuitenkaan pelkkää juhlaa. Kamholzin puhdas laulu meni omaan makuuni välillä liian lähelle räppiä varsinkin Simpsonin örinöihin verrattuna. Ei kuitenkaan niin, että se olisi pilannut mitään ratkaisevasti, tempokin oli onneksi maltillinen. Muuten puhtaan laulun ja örinän vuoropuhelu toimi hienosti, vaikka Kamholzin sinänsä tehtävänsä ajava ilmaisu ei varsinaisesti mullista genreään. Todettakoon samaan hengenvetoon, ettei minua black metalissakaan haittaa samankaltaiset lauluäänet. Keikan loppupuolella tuli puolestaan ikävä tauko, kun läppäri petti. Simpson vitsaili osuvasti, että ”tällaista tämä on läppärimusiikin kanssa”. Toden totta, live-rumpalilla ongelma olisi vältetty. Toisaalta konerummuissakin on oma viehätyksensä, ja kiertäminen on tuskin nykyään halpaa kaksihenkisellekään kokoonpanolle.

Kaksikko onnistui kuitenkin kääntämään tilanteen voitoksi karismallaan ja päätyi ilman liian pitkää odottelua vetämään karaokena Zardonicin kanssa tekemänsä kappaleen. Kitaran ja basson puutteen huomasi heti, mutta kaksikko lauloi ja esiintyi uskottavasti. Itse kappale taas oli juuri niin hyvää metallin ja drum & bassin ristisiitosta kuin alallaan tietynlaiseksi ikoniksi nousseelta Zardonicilta saattaa toivoa. Soittimetkin saatiin pian elvyttyä yhden kappaleen ajaksi, ja Mechanical Veinin keikasta jäi jälleen varsin hyvä maku suuhun. Live-instrumentaatio tavallaan nosti Mechanical Veinin vielä Zardonicinkin ohi ainakin livenä, toisaalta jälkimmäisen keikoilla on kokemukseni perusteella intensiivisempi meno.

”Kasvammeko ulos loputtomasta jumalten ja kullan sodastamme”, kysyy lähes täydelle On the Rocksille esiintyvä industrial-tähti. Mikä alkoi raskaana industrial rockina, on juuri vaihtunut häkellyttävän kauniiseen poppiin. Juuri, kun karu kysymys ihmiskunnan luonteesta nostetaan esiin, vaihtuu örinä herkkään puhtaaseen tulkintaan, ja käsimeri aaltoilee sen sokerinhuurteisessa tahdissa. Daniel Gravesin Los Angelesissa vuonna 2000 perustama Aesthetic Perfection on juuri aloittanut odotetun Suomen-keikkansa osana viimeiseksi jäävää headline-kiertuettaan, eikä parempaa aloitusta olisi voinut toivoa. Rammstein-kitaristi Richard Z. Kruspen kanssa tehty ”Gods & Gold” lyö tiskiin kaiken, mitä Aesthetic Perfectionin industrial popilta saattaa toivoa – örinää ja raskasta kitaraa, lumoavia rytmejä sekä kauniita pop-sävyjä.

Graves on sanonut, että hän yrittää aina löytää vihaamistaan asioista myös kauneutta ja tuoda musiikillaan esiin rumien asioiden kauniit puolet. Jonkun toisen sanomana se voisi kuulostaa tekotaiteelliselta sanahelinältä, mutta minulle oivallus on avannut Aesthetic Perfectionia aivan uudella tavalla. Kun näin heidät ensimmäisen kerran vuoden 2019 Hellsinki Industrial Festivalissa jo edesmenneellä Nosturilla, jäivät sokeriset pop-mausteet kädenlämpöisiksi esimerkiksi Centhronin ja Eggvnin raskaamman ilmaisun rinnalla. Nyt, pienen kypsyttelyn jälkeen tuntuu nerokkaalta yhdistää raskasta industrial rock- ja metallivivahteista soundia popiin – varsinkin, kun sillä alleviivataan karuja aiheita kuten ”Gods & Gold” -kappaleessa. Aesthetic Perfection ei ole toki ainut tai ensimmäinen projekti, joka tuo industrialiin pop-elementtejä. Ainakin tällä keikalla se näytti kuitenkin kuuluvansa alansa aatelistoon.

Vaikka Aesthetic Perfection on Gravesin sooloprojekti, olivat tärkeässä roolissa myös hänen kanssamuusikkonsa. Niin rumpali Joe Letz kuin kitaran ja koskettimien välillä vaihteleva Constance Antoinette Day ottivat kaiken irti lavalla olemisesta. Koko bändi soitti taitavasti yhteen ja selkeästi nautti esiintymisestä. Samalla oli herkullista kuulla tällaista musiikkia live-rumpujen ja -kitaran kera. Graves oli odotetusti valloittava persoona ja villitsi yleisöä huikean energisesti.

Kaikkea en kuitenkaan niellyt. Keikalla ylitettiin pariin otteeseen raja, jonka jälkeen sokeriset pop-laulumelodiat alkavat käydä rasittaviksi – vähän kuin Antti Tuisku olisi vedetty gootti-filtterin läpi. Tilannetta ei varsinaisesti parantanut se, että puhdas laulu kuulosti välillä inhottavan nasaaliselta ja ohuelta. Jossain kohtaa Gravesin örinä kuulosti puolestaan samanlaiselta ärsyttävältä nu metal -tyyliseltä kähinältä kuin ”Into the Black” -albumilla. Onneksi hänen laulunsa kuulosti pääsääntöisesti miellyttävältä, ja kyseisenkin albumin kappaleet esitettiin vakuuttavasti. Tiedä sitten, liittyykö laulun heilahtelu siihen, että Graves sairastui alkukuusta kurkunpääntulehdukseen ja pystyi hädin tuskin puhumaan.

Settilistassa ilahduttivat erityisesti suosikki Aesthetic Perfection -albumini ”A Violent Emotionin” hitit ”The Ones” ja ”Spit It Out”, mutta mukaan ei mahtunut onneksi yhtäkään hutia. Samalla oli hienoa kokea, miten hyvin uusimman ”MMXXI”-albumin kappaleet toimivat livenä. Tai oikeastaan kyseessä on pikemminkin single-kokoelma kuin varsinainen albumi. Kun levy-yhtiö näytti punaista valoa singlejen julkaisemiselle albumien sijaan, otti Aesthetic Perfection ohjat omiin käsiinsä ja julkaisi joitain uransa parhaista kappaleista tähän mennessä. ”S E X” -hittikappaleen raskaat kitarat ja ”American Psychon” kertosäe kuuluivat koko keikan parhaisiin hetkiin.

Aesthetic Perfection on ollut urallaan kokeilunhaluinen ja luonut useasti nahkansa. Kun keikka ja uudet kappaleet ovat näin hyviä, tuntuu haikealta ajatella, että Aesthetic Perfectionia ei välttämättä tämän koommin nähdä Suomen klubeilla. Kokeilullisuus ja oman äänen seuraaminen ovat selvästi kannattaneet, sillä yleisö kirkui onnesta kovempaa kuin On the Rocksin äänentoistosysteemi. Encorena vedetyn ”Love Like Lies” -kappaleen jälkeen jäi päällimmäisenä mieleen, että nyt kyllä ketuttaisi, jos en olisi tullut paikalle. Keikka oli poikkeuksellisen energinen genrerajoihin katsomatta. Kiitos ja kumarrus kaikille esiintyjille ja tapahtuman järjestäjille sekä yleisölle yhteisöllisestä tunnelmasta. Nyt sitten odottelemaan marraskuussa Ääniwallissa järjestettävää Hellsinki Industrial Festivalia, jossa yleisöä tanssittaa muun muassa Itävallan industrial-tykki Nachtmahr.

PS Aesthetic Perfectionin pääsee juuri tulleen tiedon mukaan näkemään Suomessa vielä 3. joulukuuta Helsingin Jäähallilla Rammstein-solisti Till Lindemannin lämppärinä.

Kuvat: Niko Sihvonen / Rocktografia. Koko kuvagallerian voit katsoa täällä.

Teksti: Teemu Esko

Aesthetic Perfectionin settilista:

1. Intro
2. Gods & Gold
3. S E X
4. Rhythm + Control
5. Antibody
6. Never Enough
7. The Ones
8. American Psycho
9. Save Myself
10. The Siren
11. The Dark Half
12. Spit It Out
13. Encore: Love Like Lies