Infant Annihilator – The Elysian Grandeval Galèriarch
Isobritannialainen deathcorea läimivä Infant Annihilator julkaisi toisen albuminsa neljän vuoden tauon jälkeen 29. heinäkuuta 2016. Neljän vuoden aikana bändiin on liittynyt uusi vokalisti. Yhtye pysyy edelleen vain studiobändinä ja niittää koko ajan enemmän menestystä deathcore-piireissä.
Tässä vaiheessa pitää tunnustaa, etten ikinä innostunut Infant Annihilatorin ensimmäisestä albumista. Kuitenkin päätin ystäväni ehdotuksesta kuunnella uuden albumin, sillä olin koukussa ”Soil the Stillborn” -kappaleeseen, joka julkaistiin ennen levynjulkaisua tyylikkäänä lyriikkavideona.
”The Elysian Grandeval Galèriarch” alkaa teatraalisesti ja nappaa heti mukaansa. Teatraalisuus on jotakin, mitä en ole ikinä kuullut tämänkaltaisessa musiikissa – tosin tiedän kyllä, että se johtuu vain omasta tietämättömyydestäni genren suhteen. Levyä sävyttää aivan toisenlainen sivellin kuin ensimmäistä levyä. Levyllä kuullaan maukasta bassolätkyttelyä ja uuden vokalistin taidokkaita örinäsuorituksia. Sävellystaito on myös erilainen verrattuna edelliseen pitkäsoittoon, sillä albumille on saatu entistäkin melodisempia sooloja ja brutaalimpia kaahailuja. Pidän enemmän uudesta vokalistista kuin vanhasta, ja se on suurin syy sille, miksi en innostunut Infant Annihilatorin ensimmäisestä albumista. Uudella albumilla vokalisti esittelee monia erisävyisiä örinätekniikoita, jotka lisäävät syvyyttä musiikkiin.
Albumin ensimmäinen ja toinen raita ovat hyvin suoraviivaista Infant Annihilatoria, ja niihin on helppo pureutua ensikertalaisena. Kolmas kappale loppuu naisen vaikerointiin, ja ilman taukoa rävähtää käyntiin ”Baptised, Bastardised, Sodomised”. Kappaleesta tulee heti ensikuuntelulla yksi suosikeistani, sillä se on hyvin intensiivinen ja esittelee edellä mainittuja uusia sävyjä Infant Annihilatorin musiikissa. Kappale sisältää todella epätavallisen hitaan breakdownin heti alussa, jolle ei voi muuta kuin hymyillä. Se palvelee tarkoitustaan erittäin hyvin.
Melkein 18-minuuttinen järkäle nimeltään ”Behold the Kingdom of the Wretched Undying” ei kuulemani mukaan sisällä yhtäkään kierrätettyä riffiä, vaan jokainen osuus on erilainen. Tästä pitää antaa kunniaa itse soittajille, sillä kappale ei tylsistytä missään vaiheessa, ja se on kokoajan kehittyvä, joten sen mukana on helppo pysyä. Sitä jopa toivoisi lisää, sillä muun muassa bändin taidot kirjoittaa kitarasooloja ovat aivan toisesta ulottuvuudesta. Lienee tietenkin hyvä mainita, että kappaleella esiintyy neljä vieraslaulajaa, ja viimeisillä minuuteilla kuultu mielipuolinen huutaminen seurasi minua uniin.
Infant Annihilatorin biisinkirjoitustyyli on jo itsessään todella mielenkiintoinen, ja bändi kuulostaa vain itseltään. Herkullisine grooveineen Infant Annihilatorilla on mahdollisuus pitää pelkkä blastaaminenkin mielenkiintoisena. Se, mikä monissa slam- ja deathcore-yhtyeissä itseäni häiritsee, on jatkuva samojen ideoiden kierrättäminen. Tällä bändillä ei tätä ongelmaa ole, sillä bändi antaa luovuutensa loistaa joka hetkellä.
Kuitenkin levyn selkeästi parempi puolisko on sen ensimmäinen puolisko. Raja vedetään ”Soil the Stillborn” -kappaleeseen, joka – kuten sanottua – ihastutti minua jo ennen albumin ilmestymistä. Kappaleella kuultiin ensimmäistä kertaa Dickie Allenin vokalisointia, ja kyseiseen singleen mahtui lähes koko levyn kattavaa taidonnäytettä. En voi olla muuta kuin tyytyväinen Infant Annihilatorin vokalistivalintaan.
Vaikka levy jättää todella hyvän yleisvaikutelman, on levyllä kuitenkin kappaleita, joiden tarkoitusta en ymmärrä. ”Paedophilic Ultimatum” kuulostaa mielestäni mauttomalta keskellä levyä, jonka atmosfääri on muuten varsin synkeä. Kyseinen instrumentaali kuulostaa mielestäni muutenkin vähän liikaa Rings of Saturn -yhtyeeltä. Loppupuoliskolla on myös hyviä kappaleita, mutta se jättää silti jokseenkin kylmäksi, koska suurin osa ideoista on kierrätetty jo ensimmäisellä puoliskolla.
”Neutered In Utero” -kappaleessa on todella paljon itselleni mieleistä riffittelyä ja sooloilua. Tämä kappale onkin yksi levyn loppupuolen parhaita, ja se kantaa hyvin levyn yleistunnelmaa. Ehkä turhankin pliisun väli-instrumentaalin jälkeen ”Neutered In Utero” on juuri sitä, mitä halusin kuulla, ja voin huokaista helpotuksesta.
”Pelt of Innocent Flesh” vaikuttaa täytebiisiltä, sillä se ei tarjoile mitään uutta seitesmän minuutin aikana ja jopa onnistuu kadottamaan mielenkiintoa levyä kohtaan, mutta onneksi asia korjautuu heti seuraavalla biisillä ”Blasphemian”, joka tarjoilee hyvää biisinkirjoitustaitoa heti alusta lähtien. Albumin päätösnumero nimeltään ”Neonatalimpalionecrophiliation” on 12-sekuntisessa lyhykäisyydessään loistava lopetus levylle.
En odottanut, että Infant Annihilator koskaan loisi mitään, mikä kiinnostaisi minua niin paljon, että sijoittaisin sen ”vuoden parhaat” -listalle, mutta niin kävi.
8/10
Kappalelista:
- Unholy Gravebirth
- Crucifilith
- Motherless Miscarriage
- Baptised, Bastardised, Sodomised
- Behold the Kingdom of the Wretched Undying
- Soil the Stillborn
- Paedophilic Ultimatum
- Neutered in Utero
- Pelt of Innocent Flesh
- Blasphemian
- Neonatalimpalionecrophiliation
