Infected Rainissa vaihtuivat basisti ja kitaristi – uusi kappale ”Dying Light” kuunneltavissa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 5.5.2023

Moldovalainen metalliyhtye Infected Rain ilmoittaa jäsenistössään tapahtuneesta muutoksesta. Kitaristi Sergei Babich ja basisti Vladimir Babich ovat jättäneet yhtyeen. Basson varteen astuu tilalle Alice Lane.

Yhtye on myös julkaissut uuden kappaleen ”Dying Light”, jolla kuullaan yhtyeen uutta kokoonpanoa.

Voit katsoa kappaleen videon alhaalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Hyvät fanimme, meillä on tänään uutisia jaettavana kanssanne. Valitettavasti kävi niin, että Serghei ja Vladimir joutuivat jättämään bändin. Haluamme kiittää heitä heidän panoksestaan ja toivotamme heille kaikkea hyvää heidän tulevissa pyrkimyksissään. Näemme tämän kuitenkin uutena alkuna bändillemme, ja olemme innostuneempia kuin koskaan jatkamaan musiikin tekemistä. Olemme innoissamme voidessamme esitellä Alice Lanen, joka ottaa basistimme paikan toistaiseksi. Juhlistaaksemme tätä uutta lukua bändimme tiessä, olemme päättäneet julkaista tänään upouuden singlen! Emme malttaneet odottaa, että pääsemme jakamaan tämän uuden musiikin kanssanne ja näyttämään teille, mitä olemme työstäneet”, yhtye kertoo tiedotteessaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat